Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

RB-93 otti jo toisen kiinnityksen kultaiseen kotkaan

 
RB-93 otti jo toisen kiinnityksen kultaiseen kotkaan

Lappeenrantalainen RB-93 on voiton päässä tämän kauden kaukalopallon Suomen mestaruudesta. Se jatkoi lauantaina alkanutta voittoputkeaan, kaatamalla Porin Kärpät sunnuntain kotiottelussa lukemin 9-7. Päätöserään lähdettiin vierasjoukkueen kahden maalin johdossa, mutta kotijoukkue iski päätöserässä neljästi, Kärppien jäädessä maaleitta.
-Kyllä se tahtopuolella on nyt suurimmat vaikeudet, sanoi joukkueenjohtaja Markku Viitalampi. -Kaksi erää hallitaan ja tehdään maaleja, mutta päätöserä on ollut meillä jo monessa ottelussa vaikea, jatkoi Viitalampi. -Kaikki on silti vielä omissa käsissä ja toivoisinkin, että vihdoin porilaisetkin lähtisivät katsomaan ja kannustamaan meitä voittoon. Kyllä Lappeenrannassa oli heti hieno tunnelma, kun katsomossa oli väkeä runsaasti, lopetti joukkueenjohtaja Markku Viitalampi.

RB-93 - Kärpät 9-7 (2-3,3-4,4-0)

KÄRPPIEN OTE PITÄÄ AVAUSERÄSSÄ

Porin Kärpät oli valmistautunut hyvin toiseen finaaliin. Joukkueen luistin kulki ja tilanteita saatiin luotua useita jo avauserässä. Ottelun avausmaalin teki kuitenkin RB-93. Kotijoukkue iski nopeasti Kärppien epäonnistuneen hyökkäyksen päätteeksi. Tilannetta kehiteltiin maalin eteen, josta lopulta Jori Väisänen onnistui sutimaan pallon ohi Joni Meskasen. Heti kotijoukkueen maalin jälkeen Kärpillä oli loistava paikka tasoittaa ottelua. Mikko Peltonen pääsi vastatusten RB-93 maalissa pelanneen Mikko Haikalan kanssa, mutta Haikala torjui läpiajon. Samassa vaihdossa Kärpille avautui kuitenkin toinen paikka ylivoimahyökkäyksen päätteeksi. Rami Välimaa syötti ja edellisessä tilanteessa epäonnistunut Peltonen iski pallon yläkulmaan. Vierasjoukkueen toinen maali syntyi ylivoimalla. Mikko Peltonen oli ”eksynyt” siniselle, josta luja veto yllätti kotijoukkueen maalivahdin täysin. Pallo upposi sisään keskelle maalia. Maalin jälkeen ehti kulua vain kaksi minuuttia, kun Kärpät sai taas pelata yhden miehen ylivoimalla. Miesylivoima ei nyt onnistunut ja peli pysyi tasaisena. Rb-93 pääsi peliin mukaan ja se loikin vaarallisia tilanteita kärppämaalille. Joni Meskanen kuitenkin kesti, kunnes erän jo käännyttyä toiselle puoliskolle kotijoukkue iski. Porilaispuolustus laski tilanteessa liikaa ja Jarkko Käkränen pääsi laukomaan maalintekosektorista. Veto upposi Joni Meskasen selän taakse ajassa 11.50. Maalista ehti kulua vain runsas minuutti, kun Kärpät maalasi jälleen. Ja käsikirjoitukseen sopi hyvin, että maalintekijä oli taas Mikko Peltonen. Peltonen tuli röyhkeästi maalinkulmalta ja tarkka veto upposi Mikko Haikalan selän taakse. Ennen erätaukoa vieraille tarjoutui vielä mahtava paikka tehdä lisämaaleja. Ensin Jarkko Käkränen otti tosi tyhmän jäähyn keskialueella ja vajaa minuutti myöhemmin Teemu Väisänen hölmöili itsensä jäähyaitioon. Jälkimmäisessä tilanteessa täytyy kyllä todeta, että ilman Väisäsen temppua Kärpät olisi johtanut kahdella maalilla. Pallo oli jo menossa maaliin, kun jäässä makaava Väisänen esti sen kädellä pelaten. Kärppien kahden miehen ylivoima ei kuitenkaan ennen erätaukoa onnistunut vaan ensimmäiselle tauolle mentiin lukemissa 2-3.

KÄRPÄT MAALAA TEHOKKAASTI TOISESSA ERÄSSÄ

Kärpät pääsi aloittamaan vielä toisen eränkin kahden miehen ylivoimalla. Se sai pelata 12 sekuntia viidellä kolmea vastaan ja vielä sen jälkeen runsaan minuutin viidellä neljää vastaan. Ylivoima oli kuitenkin huonoa ja kotijoukkueella oli melkoisen helppo työ pitää maali puhtaana. Heti joukkueiden tultua täysilukuisiksi Kärpät kuitenkin iski. Juho Silvast avasi nopeasti laidasta hyökkäykseen luistelleelle Jose Laaksoselle, joka laukoi hyökkäyksen päätteeksi heppoisen kudin kohti Mikko Haikalaa. Pallo lipui maaliin todella helposti ja vierasjoukkue siirtyi kahden maalin johtoon. Maalin jälkeen kotijoukkue heräsi ja pallo pyöri jatkuvasti porilaismaalin tuntumassa. Joni Meskanen oli kuitenkin pelituulella ja loistavat torjunnat seurasivat toisiaan. Erän seitsemännellä minuutilla kotijoukkue kuitenkin onnistui. Kärpät ei pystynyt tukkimaan keskialuetta ja RB-93 pääsi hyökkäämään vauhdilla. Kun vielä lisäksi porilaispuolustus laski liian alas, oli Juha-Pekka Ryynäsellä helppo työ iskeä lukemiksi 3-4. Kotijoukkueen riemua kesti vain runsas kaksi minuuttia, kun porilaiset iskivät hyökkäyspään vaparista. Rami Välimaa syötti ja Mikko Peltonen laukoi jo illan neljännen maalinsa. Maalin jälkeen kotijoukkueella oli parikin paikkaa kaventaa, mutta Meskanen jatkoi varmoja torjuntojaan. Erän jälkipuoliskolla maalailtiin sitten tasatahtiin. Ensin kotijoukkue sai pallon porilaisilta huonon purun ansiosta. Seuranneesta jälkitilanteesta Pasi Kosunen maalasi maalin etukulmaan. Kärppien tehohetket jatkuivat kuitenkin jo runsaan puolen minuutin päästä. Joni Meskanen toimitti pallon Tero Kärjelle, joka purjehti koko kentän läpi maalintekoon. Röyhkeä ajo maalille ja pallo etukulmasta sisään. Mutta ei mennyt kuin minuutti eteenpäin, niin kotijoukkue kavensi jälleen. Juha-Pekka Ryynänen pääsi vapaasti ajamaan maalille ja jostain pallo vain upposi Meskasen selän taakse. Kuten kuvaan kuuluu: pari minuuttia eteenpäin ja taas vieraat johtivat kahdella maalilla. Kärpät sai vaparin keskialueelta ja pallo tavoitti Mikko Peltosen. Peltonen laukoi ja pallo oli taas Haikalan selän takana. Erän loppuhetkillä kotijoukkueella oli vielä muutama maukas paikka, mutta Joni Meskanen torjui loistavasti. Viimeiselle erätauolle mentiin Kärppien kahden maalin johdossa. Kärpät käytti toisen erän tilanteensa suurella prosentilla, kun yhdeksästä vedosta neljä upposi sisään.

KOTIJOUKKUE ISKEE PÄÄTÖSERÄSSÄ, KÄRPÄT JÄÄ MAALEITTA

Kotijoukkue tuli kolmanteen erään tahtoa ja taistelua täynnä. Samaa ei voida sanoa vierasjoukkueesta, jonka liike ja tahto oli jäänyt jonnekin pukukopin ja kaukalon välille. Kotijoukkueen kavennus lukemiin 6-7 nähtiin, kun pelikellossa oli aika 43.19. Jarkko Käkränen pääsi nousemaan kulmasta maalille vapaasti ja tarkka veto painui ohi Joni Meskasen. Lisää oli tulossa jo kahden minuutin päästä, kun kotijoukkue pääsi pelaamaan miesylivoimaa. Palloa siirreltiin näyttävästi ja lopulta Sami Virolainen onnistui maalinteossa. Peli oli tasan ja peliaikaa oli kolmannesta erästä kulunut vasta runsas viisi minuuttia. Päätöserän vierasjoukkueen maalintekopaikat olivat vähissä ja maalilla Mikko Haikala pääsi vähällä. Erän puolivälin lähestyessä kotijoukkue iski vauhdilla keskialueelta. Porilaispuolustaja laski taas liikaa ja kukas muu kuin Jarkko Käkränen maalasi lukemiksi 8-7. Kylmää kyytiä tuli runsaan kolmen minuutin kuluttua, kun porilaisten virhesyöttö kostautui. Seuranneesta hyökkäyksestä kotijoukkue maalasi yhdeksännen kerran Petteri Toikan laukauksella. Porilaisten peli-ilo ja tahto oli kateissa eikä erän loppupuoliskolla kotijoukkueella ollut suurempaa hätää porilaishyökkäysten kanssa. Kärpät veti vielä lopussa maalivahdin pois, mutta tempusta ei jäänyt mitään erikoista mainittavaksi. Kotijoukkueella oli kylläkin mahdollisuus tehdä lisämaaleja, mutta osin ”pelleily” esti ne. Ottelu oli Kisapuistossa pelattu ja loppulukemat kotijoukkueelle 9-7.

Kotijoukkueen parhaana palkittiin taas Jarkko Käkränen. Porilaisten paras oli viiden maalin Mikko Peltonen, jota Rami Välimaa säesti kolmella syötöllään. Kärppien punainen ketju Niko Papinaho-Mika Ahonkivi-Jani Helppolainen oli tässä pelissä aika saamaton. Varsinkin Papinaho vaeltelee tällä hetkellä täysin yössä eikä peli kulje. Viimeisessä kuudessa pelissä mies on viimeistellyt kaksi maalia. ”Apina” on selässä ja se täytyisi viimeistään ensi lauantaina heittää niskasta pois. Maalissa Joni Meskanen torjui loistavasti eikä ole syypäänä porilaistappioon.

Finaalit jatkuvat ensi lauantaina klo 18.00 Porissa ja silloin pelit on katkolla ensimmäistä kertaa lappeenrantalaisille. Saa nähdä löytyykö porilaista hulluutta peliin ja katsomoon sen verran, että pelit sunnuntaina jatkuisivat vielä Lappeenrannassa.

Ottelun erikoisuudet:
-Kotijoukkue oli toimittanut porilaisjoukkueen pukuhuoneen oveen tervetuliaislahjan. Paketti Imodium –tabletteja odotteli Kärppiä sen astuessa koppiin. Käyttöön ei noita pillereitä sunnuntain ottelussa ei kuitenkaan otettu.

-RB-93 ja sen manageri  Mika Lindfors oli sanojensa takana todetessaan jo pelejä edeltävällä viikolla, että yleisöennätys lyödään Lappeenrannassa helposti toisessa finaalissa. Paikalla seurasi 1411 silmäparia peliä ja tuollaiselle lukemalla pitää nostaa hattua ja korkealle.

-Ennen ottelun alkua lievästi humalainen katsoja oli eksynyt pukuhuonekäytävälle. Hetken pyörittyään hän totesi, että pubi on varmaan jossain muualla. Vierasjoukkueen johto ohjasi miehen oikeasta ovesta kohti pubia ja maltaan haju ohjasi eksyneen lopulta oikeaan paikkaan.

Maalitilastot:
I erä
1.54 1-0 Jori Väisänen (Juha-Pekka Ryynänen)
3.38 1-1 Mikko Peltonen (Rami Välimaa)
6.28 1-2 Mikko Peltonen (Samuli Sinervä)yv.
11.56 2-2 Jarkko Käkränen (Jarkko Lapatto)
13.35 2-3 Mikko Peltonen (Rami Välimaa)

II erä
22.37 2-4 Jose Laaksonen (Juho Silvast)
27.36 3-4 Juha-Pekka Ryynänen (Riku Rissanen)
29.06 3-5 Mikko Peltonen (Rami Välimaa)
31.44 4-5 Pasi Kosunen (Juha-Pekka Ryynänen)
32.11 4-6 Tero Kärki (Joni Meskanen)
33.01 5-6 Juha-Pekka Ryynänen (Pasi Ruukki)
35.26 5-7 Mikko Peltonen (Rami Nikkonen)

III erä
43.19 6-7 Jarkko Käkränen (Jarkko Lapatto)
45.35 7-7 Sami Virolainen (Petteri Toikka)yv.
49.58 8-7 Jarkko Käkränen (Sami Virolainen)
53.45 9-7 Petteri Toikka (Mikko Suninen)

Torjunnat:
RB-93 Mikko Haikala 28
Kärpät Joni Meskanen 41

Jäähyt:
RB-93 4x2min
Kärpät 1x2min

Palkitut:
RB-93 Jarkko Käkränen
Kärpät Mikko Peltonen

Yleisöä: 1411

Kärppien tiedotteesta / UrheiluPori


Takaisin edelliselle sivulle


Porin Kärpät - logo

Porin Kärpät - 2010-2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Porin Kärpät jatkaa juniorien toimintaa

Porin Kärpät jatkaa juniorien toimintaa

Porin Kärppien junioritoiminta jatkuu alkavalla kaudella poikien kaukalopallolla sekä tyttöjen ringetellä.

Lue lisää
Kaukalopalloliigan parhaat 2010-2011

Kaukalopalloliigan parhaat 2010-2011

Kaukalopalloliiga on valinnut ja palkinnut kauden 2011-12 parhaat. Mennyt kausi oli liigan 21.

Lue lisää
Kärpille hopeaa

Kärpille hopeaa

Porin Kärppien ja lappeenrantalaisen RB-93 neljäs finaali noudatti pitkälti samaa linjaa aikaisempien loppuotteluiden kanssa.

Lue lisää
Nouseeko Kärpät sillasta

Nouseeko Kärpät sillasta

Painitermein sanottuna Porin Kärpät on sillassa.

Lue lisää
RB-93 vei ensimmäisen finaalin

RB-93 vei ensimmäisen finaalin

Porin Kärpät ja lappeenrantalainen RB-93 avasivat tämän kauden kaukalopalloliigan finaalit tasaisella ottelulla, joka meni lopulta jatkoajalle asti.

Lue lisää
Kärpille kelpaa vain mestaruus

Kärpille kelpaa vain mestaruus

Porin Kärpät lähtee lauantaina alkaviin kaukalopallon finaaleihin vain yksi tavoite mielessään.

Lue lisää