Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Pesäkarhut matkaa keskiviikkona Lukon vieraaksi Raumalle

 

Pesäkarhut matkaa keskiviikkona Lukon vieraaksi Raumalle


Pesäkarhut ja Rauman Lukko kohtaavat keskiviikkona jo kolmannen kerran kamppailussa sarjapisteistä tällä kaudella. Tällä kertaa paikallistaistelu käydään Raumalla ja molemmilla joukkueilla on ottelussa panosta runsaasti. Pesäkarhut taistelee kärkikolmikossa mahdollisimman hyvästä sijoituksesta runkosarjan päätteeksi ja Lukko puolestaan käy kovaa vääntöä illasta toiseen paikasta auringossa eli pudotuspeleissä. Molemmat tämän kauden aikaisemmat kohtaamiset porilaiset ovat vieneet nimiinsä ja sama on tarkoitus nytkin, mikäli on uskominen Pesäkarhujen pelinjohtaja Petri Kaijansinkkoa.

"Iso peli on kyseessä sekä meille että naapurille. Lukolla on ollut ongelmia ainakin tilastojen mukaan sisäpelinsä kanssa viime aikoina, ulkopelissä he sen sijaan ovat pelanneet melko hyvin. Meille olennaista on keskittyä omaan tekemiseemme aivan sataprosenttisesti. Valmius paikallistaisteluun tulee löytyä meistä jokaisesta itsestämme, onpa sarjatilanne mikä tahansa. Raumalaiset tulevat peliin taatusti kovalla kohinalla, siihen on oltava valmis vastaamaan laadukkaalla sisäpelillä ja tiiviillä ulkopelillä sekä tietysti erittäin vahvalla henkisellä latauksella. Isosisko on isosisko ja pikkusisko pikkusisko, se henkinen asetelma meidän tulee tehdä selväksi heti pelin alusta alkaen", Kaijansinkko painottaa.

Keskiviikon sarjakierroksen jälkeen naisten superpesis vetäytyy lyhyelle Itä-Länsi-tauolle, lauantaina pelataan Kouvolassa naisten vuosittainen arvo-ottelu. Tuon jälkeen Pesäkarhut pelaa ensi viikolla kaksi huikeaa kotiottelua, kun ke 27.7 Poriin saapuu Lapuan Virkiä ja pe 29.7 vieraaksi tulee Kirittäret Jyväskylästä.

Pesäkarhujen tiedotteesta / UrheiluPori


Takaisin edelliselle sivulle


Pesäkarhut Pori - logo

Pesäkarhut - 2011 Naisten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011

Ottelut kaudella 2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


PetriKaijansinkko

Petri Kaijansinkko

Tiedot


Lämsä, Pirskanen ja Nygård Pesäkarhuihin

Lämsä, Pirskanen ja Nygård Pesäkarhuihin

Pesäkarhujen joukkueeseen saadaan ensi kaudella neljä loistavaa pelaajaa Oulusta, kun Emilia ja Annika Linnan lisäksi sopimuksen allekirjoittivat Eveliina Lämsä sekä Johanna Pirskanen.

Lue lisää
Henna Suominen Pesäkarhuihin, mestaruusjoukkueesta tukku jatkajia

Henna Suominen Pesäkarhuihin, mestaruusjoukkueesta tukku jatkajia

Ensi kauden ensimmäiset pelaajajulkistukset pitävät sisällään niin tuttuja pelureita, kuin uusia kasvojakin.

Lue lisää
Tammi Cup 2021 on peruttu

Tammi Cup 2021 on peruttu

Vallitsevan koronatilanteen ollessa epävarma, tapahtuman järjestäminen vastuullisesti ei ole mahdollista.

Lue lisää
Rosvallille jatkosopimus, Nurmi Pesäkarhuihin kaudelle 2021

Rosvallille jatkosopimus, Nurmi Pesäkarhuihin kaudelle 2021

Pesäkarhut julkaisi tiistaina 10. marraskuuta järjestämässään tiedotustilaisuudessa toistaiseksi viimeiset pelaajasopimuksensa kaudelle 2021. Sopimukset olivat Kaisa-Maija Rosvallin vuoden mittainen jatkosopimus ja Mynämäeltä Poriin siirtyvän Henna Nurmen 1+1 -mittainen sopimus.

Lue lisää
Vuoden 2019 naispesäpalloilija ja kauden 2020 lyöjäkuningatar jatkavat Pesäkarhuissa

Vuoden 2019 naispesäpalloilija ja kauden 2020 lyöjäkuningatar jatkavat Pesäkarhuissa

Pesäkarhut julkaisi tiistaina 3. marraskuuta kaksi sopimusta kaudelle 2021. Vuoden 2019 naispesäpalloilija Emilia Itävalo sekä kesän 2020 lyöjäkuningatar Susanna Puisto tekivät molemmat vuoden mittaiset jatkosopimukset porilaisseuran kanssa.

Lue lisää
Toppari Lapualta Poriin, Arbeliukselle jatkosopimus

Toppari Lapualta Poriin, Arbeliukselle jatkosopimus

Pesäkarhut julkaisi keskiviikkona 28. lokakuuta kaksi uutta pelaajasopimusta kaudelle 2021. Toinen sopimuksista oli Pinja Arbeliuksen 1+1-muotoinen jatkosopimus ja toinen uutena pelaajana Pesäkarhuihin liittyvän Eveliina Topparin 1-vuotinen sopimus.

Lue lisää