Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Maanantaina tiukka taistelu pisteistä

 

Maanantaina tiukka taistelu pisteistä


FC PoPa suuntaa taas tien päälle ja määränpäänä on Oulu, jossa on maanantaina vastassa AC Oulu. Joukkueiden kauden ensimmäinen kohtaaminen päättyi AC Oulun voittoon lukemin 2-0.

Ottelu on molemmille äärimmäisen tärkeä, PoPa tarvitsee pisteitä tiukassa putoamistaistelussa ja AC Oulu on maanantaina pakkovoiton edessä, sillä joukkue hävisi keskiviikkona kotonaan KPV:lle ja tarvitsee ottelusta ehdottomasti voiton pysyäkseen mukana nousutaistelussa.

Kahden ottelun voittoputki

PoPa on päässyt alkuviikon harjoittelemaan laadukkaasti ja palautumaan rauhassa kolmen ottelun viikostaan, josta saldona oli kuusi pistettä. Noiden kuuden pisteen ansiosta PoPa on noussut pykälän sarjataulukossa ja on enää pisteen päässä säilyjän paikasta.

Vaikka peli on tuloksellisesti ja pelillisesti toiminut viime aikoina sangen mukavasti niin tyly fakta on se, että joukkue tarvitseen vielä paljon pisteitä pysyäkseen sarjassa ja maanantaina joukkueella on kaikki mahdollisuudet rikkoa synkkä historia AC Oulua vastaan, PoPa ei ole koskaan saanut pistettäkään AC Oululta.

Maanantaina tulee vastaan varmasti ärsytetty isäntä, joka suureksi yllätykseksi hävisi keskiviikkona kotonaan KPV:lle. Ottelun yksi suurimmista taistoista käydään keskialueella, jossa Teemu Vihtilä, Toni Junnila ja Dema saavat vastaansa Mika Nurmelan ja Jani Kauppilan kaltaiset pelimiehet.

PoPan pitää maanantaina uskaltaa pitää palloa ja luottaa omaan syöttötyöskentelyynsä, joka toimi viime lauantaina loistavasti FC Hämeenlinnaa vastaan. Lisäksi joukkueen puolustuspelaamisen on toimittava moitteettomasti, sillä isäntien hyökkäys on nopea ja yllätyksellinen. Varsinkin Matias Ojala ja kauden ensimmäisessä kohtaamisessa vahvasti esiintynyt Dritan Stafsula täytyy pitää kurissa ja nuhteessa.

Sunnuntaina matkaan lähtevästä kokoonpanosta puuttuvat Mikael Liespuu ja Patrik Lomski, joiden jatko PoPan paidassa selviää ensi viikon alussa. Muuten joukkue on täysin terve ja valmiina taistelemaan tärkeistä pisteistä.

PoPan tiedotteesta / UrheiluPori


Takaisin edelliselle sivulle


Porin Palloilijat ry - logo

PoPa - 2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011

Ottelut kaudella 2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


Dema(William de Mattia)

Dema (William de Mattia)

28.4.1983 Santa Catarina, Brasilia
Tiedot

ToniJunnila

Toni Junnila

31.12.1984 Pori
Tiedot

Mikael Liespuu

4.3.1991
Tiedot

Patrik Lomski

3.2.1989 Turku
Tiedot

TeemuVihtilä

Teemu Vihtilä

24.8.1980 Pori
Tiedot


Ville Ulanen on FC Jazzin uusi päävalmentaja

Ville Ulanen on FC Jazzin uusi päävalmentaja

FC Jazz heitti verkot vesille ja naarasi Ville Ulasen uudeksi päävalmentajaksi.

Lue lisää
Juuso Rantala jatkaa MuSan riveissä

Juuso Rantala jatkaa MuSan riveissä

Juuso Rantala on sopinut vuoden jatkosopimuksen Musan Salaman kanssa.

Lue lisää
Jussi Välilä johtaa MuSan linjaa myös ensi vuonna

Jussi Välilä johtaa MuSan linjaa myös ensi vuonna

Jussi Välilä jatkaa MuSassa kauden 2021 kestävällä sopimuksella.

Lue lisää
MuSan taustaryhmä kasassa - Seth Ablade avustavaksi valmentajaksi

MuSan taustaryhmä kasassa - Seth Ablade avustavaksi valmentajaksi

Syksyllä uuden sopimuksen Musan Salaman päävalmentajaksi kirjoittanut Ville Ulanen on saanut tuekseen nyt täyden taustaryhmän. Joukkueen toiseksi valmentajaksi tulee FC Jazzista syksyllä vapautettu Seth Ablade.

Lue lisää
Jari Pyykölä liittyy FC Jazzin valmennukseen

Jari Pyykölä liittyy FC Jazzin valmennukseen

Edellisen kerran Poriin lähes 25-vuotta sitten saapunut vaatimaton valmentaja kyseli FC Jazzin silloiselta organisaatiolta, olisiko hänelle mahdollisesti valmennustöitä Porissa. Neuvottelujen jälkeen FC Jazz kiinnitti Pyykölän ja vuonna 1996 Porissa juhlittiin seuran toista Suomen mestaruutta kauden viimeisen pelin jälkeen Pietarsaaressa.

Lue lisää
Matias Sallila tekee paluun Salama-paitaan kaksivuotisella sopimuksella

Matias Sallila tekee paluun Salama-paitaan kaksivuotisella sopimuksella

MuSa ja Matias Sallila ovat tehneet kaksivuotisen jatkosopimuksen ja mies palaa takaisin Salama-paitaan. Viime kaudella mies palasi MuSaan vuoden tauon jälkeen, jota ennen hän edusti seuraa vuosina 2015-2017.

Lue lisää