Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Pesäkarhujen ensimmäiset pelaajasopimukset julkistettu

Pesäkarhujen ensimmäiset pelaajasopimukset julkistettu

 

Pesäkarhut on solminut kolme pelaajasopimusta kaudelle 2016. Näiden kolmen sopimuksen lisäksi Pesäkarhuilla on kasassa jo ennestään kolme juniorisopimusta ensi kauden vahvuuteen.

Henna Juka, Eveliina Kesti ja Maria Suominen ovat kaikki sopineet vuoden mittaiset jatkosopimukset Pesäkarhujen kanssa. Kolmikko edusti Pesäkarhuja myös kuluneella kaudella.

Henna Juka

Viime kaudella Kempeleen Kiristä Poriin siirtynyt Muhoksen Pallosalamien kasvatti Henna Juka jatkaa pirteää pelaamistaan Porin pesäpallostadionilla myös ensi kaudella.

– Asetuin viime kauden aikana Poriin hyvin ja viihdyn täällä loistavasti, miksi siis lähteä muualle? Lisäksi pelinjohtaja Sami Österlundin jatko joukkueessa helpotti omaa päätöstäni jatkaa.

Viime kaudella vuoroin ykkös- ja kakkoskärjen keulina sisäpelissä edellyt Juka todisti porilaiselle yleisölle äkkiä nopeutensa pesäväleillä. Jukalla on kuitenkin mielessään vielä lisää parannettavaa omaan suorittamiseensa.

– Ensi kaudella haluan kehittää omia heikkouksiani, eli hakea lisää voimaa ja fysiikkaa pelaamiseeni. Lisäksi merkkipeliin minun täytyy keskittyä enemmän, naureskelee Juka.

Eveliina Kesti

Yhdessä Jukan kanssa Kempeleen Kiristä Poriin viime kaudelle siirtynyt Eveliina Kesti jatkaa myös porilaisten vahvuudessa. Poriin asettunut Kesti näkee tulevan kauden olevan hänelle helpompi, kuin viime kausi.

– Aloitin opiskelut Porissa nyt syksyllä ja olen muutenkin viihtynyt täällä hyvin. Pesäkarhuihin siirtyminen viime kaudella oli vaikeampaa, koska kaikki oli vielä uutta ja harjoittelu erilaista. Nyt tulevaan kauteen on kuitenkin helpompaa lähteä, koska tiedän mitä tuleman pitää ja kuinka kovaa työtä tehdään, muistelee Kesti.

Läpi kesän vastustajien peliä lautasen ääressä sekoittanut Kesti ei kuitenkaan ollut tyytyväinen omaan peli-ilmeeseensä viime kauden aikana.

– Viime kausi ei omasta mielestäni ollut itselläni hyvä ja se lisää motivaatiotani ensi kauden treenaamiseen.

Maria Suominen

Pesäkarhujen oma kasvatti Maria Suominen pukee punaisen pelipaidan ylleen myös ensi kaudella. Suominen otti kauden aikana isoja harppauksia pelaamisessaan ja täytti kolmospolttajan isot saappaat loistavasti.

– Päätös Porissa jatkamisesta oli helppo, koska opiskelua lukuunottamatta kaikki muu perhettä ja ystäviä myöden on täällä.

Viime kauden päättyminen nelossijaan ja karvaaseen tappioon Rauman Lukolle ovat jääneet painamaan Suomisen mieltä. Näyttämisen halu tulevalle kaudelle on korkealla.

– Syksyn nelossija jäi pahasti hampaankoloon ja odotan jo sisuuntuneena talven harjoitusten alkamista. Haluan tulevan harjoituskauden aikana kehittyä pesäpalloilijana ja urheilijana sekä monipuolistaa lajitaitojani.

Pesäkarhujen pelinjohtaja Sami Österlund on tyytyväinen kauden 2016 joukkueen ensimmäisistä pelaajasopimuksista.

– Nämä kaikki ovat meille äärimmäisen tärkeitä pelaajasopimuksia. Kempeleen tytöt ottivat isoja harppauksia eteenpäin viime kauden aikana, vaikka molemmille kausi oli varmasti haasteellinen porilaisille tavoille oppimisessa. Masu (Suominen) puolestaan otti ison askeleen urallaan eteenpäin. Hän pelasi viime kaudella isoa tonttia ja hoiti työnsä hienosti.

Pesäkarhuilla on entuudestaan juniorisopimukset kolmeen seuran kasvattipelaajaan. Näin ollen Tilda Tuomi, Eveliina Tuominen ja Minttu Vettenranta ovat myös mukana joukkueen harjoitusringissä.

Pesäkarhujen tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle




Lämsä, Pirskanen ja Nygård Pesäkarhuihin

Lämsä, Pirskanen ja Nygård Pesäkarhuihin

Pesäkarhujen joukkueeseen saadaan ensi kaudella neljä loistavaa pelaajaa Oulusta, kun Emilia ja Annika Linnan lisäksi sopimuksen allekirjoittivat Eveliina Lämsä sekä Johanna Pirskanen.

Lue lisää
Henna Suominen Pesäkarhuihin, mestaruusjoukkueesta tukku jatkajia

Henna Suominen Pesäkarhuihin, mestaruusjoukkueesta tukku jatkajia

Ensi kauden ensimmäiset pelaajajulkistukset pitävät sisällään niin tuttuja pelureita, kuin uusia kasvojakin.

Lue lisää
Tammi Cup 2021 on peruttu

Tammi Cup 2021 on peruttu

Vallitsevan koronatilanteen ollessa epävarma, tapahtuman järjestäminen vastuullisesti ei ole mahdollista.

Lue lisää
Rosvallille jatkosopimus, Nurmi Pesäkarhuihin kaudelle 2021

Rosvallille jatkosopimus, Nurmi Pesäkarhuihin kaudelle 2021

Pesäkarhut julkaisi tiistaina 10. marraskuuta järjestämässään tiedotustilaisuudessa toistaiseksi viimeiset pelaajasopimuksensa kaudelle 2021. Sopimukset olivat Kaisa-Maija Rosvallin vuoden mittainen jatkosopimus ja Mynämäeltä Poriin siirtyvän Henna Nurmen 1+1 -mittainen sopimus.

Lue lisää
Vuoden 2019 naispesäpalloilija ja kauden 2020 lyöjäkuningatar jatkavat Pesäkarhuissa

Vuoden 2019 naispesäpalloilija ja kauden 2020 lyöjäkuningatar jatkavat Pesäkarhuissa

Pesäkarhut julkaisi tiistaina 3. marraskuuta kaksi sopimusta kaudelle 2021. Vuoden 2019 naispesäpalloilija Emilia Itävalo sekä kesän 2020 lyöjäkuningatar Susanna Puisto tekivät molemmat vuoden mittaiset jatkosopimukset porilaisseuran kanssa.

Lue lisää
Toppari Lapualta Poriin, Arbeliukselle jatkosopimus

Toppari Lapualta Poriin, Arbeliukselle jatkosopimus

Pesäkarhut julkaisi keskiviikkona 28. lokakuuta kaksi uutta pelaajasopimusta kaudelle 2021. Toinen sopimuksista oli Pinja Arbeliuksen 1+1-muotoinen jatkosopimus ja toinen uutena pelaajana Pesäkarhuihin liittyvän Eveliina Topparin 1-vuotinen sopimus.

Lue lisää