Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Pesäkarhut kaatoi Oulun kotikentällään

Pesäkarhut kaatoi Oulun kotikentällään

 

Pesäkarhut jatkoi positiivisia peliotteitaan tiistai-illalla Erku-Areenalla sarjanousija Oulun Lipottaria vastaan. Porilaisten alun juoksujuhlasta huolimatta ottelusta kehkeytyi jännittävä kamppailu aina viime metreille saakka.

Pesäkarhut lähti illan otteluun kovaa. Ottelun ensimmäisessä vuorossa Minttu Vettenrannan (2), Susanna Puiston (1) ja Meea Lehtisen (1) takomat neljä juoksua jäivät myös jakson loppulukemiksi 4-0.

– Alun notkahduksen jälkeen ulkopelimme oli ihan hyvää. Onnistuimme tänään Porin kärjen pysäyttämisessä ja siinä, että saimme pidettyä Porin kaltaisen joukkueen 15 kolmostilanteessa. On hyvin pienestä kiinni, että nämä nuoret alkavat olemaan jo kovia Superpesis-naisia, vaikka kyllä se vielä vähän aikaa ottaa, totesi Oulun pelinjohtaja Antti Vihtkari.

Lipottaret onnistui avaamaan juoksutilinsä vasta toisen jakson toisessa vuoroparissa. Oulu pääsikin Emilia Linnan läpilyönnillä vain juoksun päähän lukemiin 4-3, mutta kotijoukkue pystyi kuitenkin pitämään johtoasemansa loppuun saakka viimeisen vuoroparin vahvalla ulkopelillä.

– Pelimme oli tänään aika samanlaista, kuin mitä se on ollut ennenkin. Viimeiset pari peliä olemme pelanneet hyvin, mutta ulkopelissä annamme liikaa tilannetta vastustajalle, kertasi Lipottarien parhaana palkittu Linna.

Ottelussa nähtiin mielenkiintoinen tilanne, kun muutoinkin ottelussa mallikkaasti pelannut Milla Jakonen juoksi lähes suoraan juoksun tuotuaan lyömään ja toi toistamiseen kentän kierron jälkeen juoksun joukkueelleen. Tämä tilanne syntyi, kun Lipottaret ei päästänyt Pesäkarhujen numeroita 5-8 täyttämään ajotilannetta ja Jakonen odotteli näin kakkosella jonkin aikaa.

– Ei varmaan ole koskaan tullut tuotua kolmea juoksua ottelussa, tänään tuli kyllä juostua normaalia enemmän. Muutaman kerran piti hengitellä raskaasti, ennen kuin menin melkein suoraan kentän kiertämisen jälkeen taas lyömään, nauroi Jakonen ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.

Pesäkarhujen pelinjohto pelinjohtaja Sami Österlundin johdolla jatkoi hieman kokoonpanonsa pyörittämistä myös Porissa pelatussa ottelussa. Ykköskärjen muodostivat Juka-Suominen-Jakonen -kolmikko, kun taas kakkoskärkenä palloa väliin löi Venla Rapila.

– Tulimme jaksojen alkuun todella hyvin ja ensimmäinen jakso olikin oikein mallikasta tekemistä, sillä emme antaneet kaverille yhtään takatilannetta. Kaiken kaikkiaan tasapainoinen esitys, olen todella tyytyväinen esitykseemme ja ylpeä joukkueesta. Pelistä nostaisin esiin myös lukkari Vettenrannan, joka pelaa tällä hetkellä todella hyvää pesistä. Lisäksi Rapila oli loistava ulkopelissä, kiitteli Österlund lehdistötilaisuuden lopuksi.

Pesäkarhujen ylempi jatkosarja on kahta ottelua vaille valmis. Ensimmäinen näistä pelataan torstaina 10.8. Lapuan Virkiän vieraana ja viimeinen sunnuntaina Porissa sarjakärki Manse PP:tä vastaan. 

Pesäkarhujen tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle




Lämsä, Pirskanen ja Nygård Pesäkarhuihin

Lämsä, Pirskanen ja Nygård Pesäkarhuihin

Pesäkarhujen joukkueeseen saadaan ensi kaudella neljä loistavaa pelaajaa Oulusta, kun Emilia ja Annika Linnan lisäksi sopimuksen allekirjoittivat Eveliina Lämsä sekä Johanna Pirskanen.

Lue lisää
Henna Suominen Pesäkarhuihin, mestaruusjoukkueesta tukku jatkajia

Henna Suominen Pesäkarhuihin, mestaruusjoukkueesta tukku jatkajia

Ensi kauden ensimmäiset pelaajajulkistukset pitävät sisällään niin tuttuja pelureita, kuin uusia kasvojakin.

Lue lisää
Tammi Cup 2021 on peruttu

Tammi Cup 2021 on peruttu

Vallitsevan koronatilanteen ollessa epävarma, tapahtuman järjestäminen vastuullisesti ei ole mahdollista.

Lue lisää
Rosvallille jatkosopimus, Nurmi Pesäkarhuihin kaudelle 2021

Rosvallille jatkosopimus, Nurmi Pesäkarhuihin kaudelle 2021

Pesäkarhut julkaisi tiistaina 10. marraskuuta järjestämässään tiedotustilaisuudessa toistaiseksi viimeiset pelaajasopimuksensa kaudelle 2021. Sopimukset olivat Kaisa-Maija Rosvallin vuoden mittainen jatkosopimus ja Mynämäeltä Poriin siirtyvän Henna Nurmen 1+1 -mittainen sopimus.

Lue lisää
Vuoden 2019 naispesäpalloilija ja kauden 2020 lyöjäkuningatar jatkavat Pesäkarhuissa

Vuoden 2019 naispesäpalloilija ja kauden 2020 lyöjäkuningatar jatkavat Pesäkarhuissa

Pesäkarhut julkaisi tiistaina 3. marraskuuta kaksi sopimusta kaudelle 2021. Vuoden 2019 naispesäpalloilija Emilia Itävalo sekä kesän 2020 lyöjäkuningatar Susanna Puisto tekivät molemmat vuoden mittaiset jatkosopimukset porilaisseuran kanssa.

Lue lisää
Toppari Lapualta Poriin, Arbeliukselle jatkosopimus

Toppari Lapualta Poriin, Arbeliukselle jatkosopimus

Pesäkarhut julkaisi keskiviikkona 28. lokakuuta kaksi uutta pelaajasopimusta kaudelle 2021. Toinen sopimuksista oli Pinja Arbeliuksen 1+1-muotoinen jatkosopimus ja toinen uutena pelaajana Pesäkarhuihin liittyvän Eveliina Topparin 1-vuotinen sopimus.

Lue lisää