Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Pesäkarhuille kotivoitto

Pesäkarhuille kotivoitto

 

Pesäkarhut jatkoi kotipeleissään voittamattomana pysymistään keskiviikkoillan ottelussa Lappeenrantaa vastaan. Ottelun mielenkiintoisuutta kasvatti vasta 17-vuotiaan lukkari Minttu Vettenrannan debyytti Superpesiksessä.

Vaikeaa alkukautta läpikäyvä Lappeenranta joutui tyytymään tänään seitsemään kolmostilanteeseen, kun kotijoukkueella niitä oli peräti 19 kappaletta.

– Kaikki kunnia voitosta Porille, he olivat tänään selkeästi parempia. Oma sisäpelimme on edelleen nihkeää, emmekä saa paljoa tilanteita ja sitä kautta juoksuja aikaiseksi. Toisella jaksolla pelaamisessamme oli vähän positiivisempaa energiaa mukana, mutta meiltä ei löydy viimeistä rutistusta pisteiden saamiseksi, harmitteli Lappeenrannan pelinjohtaja Jari Heikkilä ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.



Tänään 100 prosentin kärkilyönneillä ja 3/1 -tehoilla loistanut Susanne Ojaniemi oli tyytyväinen joukkueensa otteisiin viimeisissä peleissä.

– Pelasimme tänään hyvää peliä. Tuntuu, että viimeiset 3-4 peliä olemme saaneet omaa peliämme kasaan ja se jopa kehittyy entisestään koko ajan. Tänään varsinkin ulkopelimme toimi, eikä vastustaja saanut sitä kautta montaa kolmostilannetta.

Myös Pesäkarhujen pelinjohtaja Sami Österlund on luottavainen joukkueensa osaamiseen.

– Nukahdimme vähän tänään parissa vuorossa ja meinasi lähteä rallit päälle, mutta saimme kuitenkin nollattua tilanteen. Luotan sisäpeliimme oli meillä vastassa kuka vaan. Pystymme tekemään tarvittavat juoksut Carita Toiviaisen, Milla Lindströmin, Maria Suomisen ja Henna Jukan loistavien lähtöjen kautta. Meidän täytyy vain saada heitä vietyä ensin eteepäin kentällä.

Monen yllätykseksi Pesäkarhujen lautasen ääressä hääri tänään vasta 17-vuotias Pesäkarhu-kasvatti Minttu Vettenranta. Hienojen ulkopelisuoritusten lisäksi hän pääsi myös lyömään ja kotiuttamaan yhden juoksun. Vettenranta palkittiin ottelussa joukkueensa kakkospalkinnolla.

– Minttu pistää kyllä hymyilemään. Kun tulin tähän seuraan neljä vuotta sitten, niin päätimme Mintun kanssa alkaa tekemään töitä hänen lukkariuransa eteen. Tänään hän pelasi hyvin ja ennakkoluulottomasti 17-vuotiaaksi tytöksi, joka tuli peliin mopoautolla, nauroi Österlund.

Pesäkarhujen pelit jatkuvat Superlauantaina Porissa, kun vastaan asettuu Kankaanpään Maila. Ottelu alkaa klo 14:00 ja sen jälkeen pelataan Miesten Superpesiksen ottelu Kankaanpään Maila – Sotkamon Jymy klo 17:00. 

Pesäkarhujen tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle




Jarkko Pokelasta Pesäkarhujen uusi pelinjohtaja

Jarkko Pokelasta Pesäkarhujen uusi pelinjohtaja

Pesäkarhut julkaisi naisten Superpesisjoukkueensa uuden pelinjohtajan keskiviikkona 23.9. järjestetyssä tiedotustilaisuudessa. Porilaisseuran edustusjoukkueen uudeksi pelinjohtajaksi valittiin Manse PP:n naisten Superpesisjoukkuetta vuosina 2016-2019 johtanut ja kaudella 2017 tamperelaiset mestaruuteen johdattanut Jarkko Pokela.

Lue lisää
Pesäkarhut juhli voittoa Virkiästä

Pesäkarhut juhli voittoa Virkiästä

Porissa polkaistiin tänään käyntiin Pesäkarhujen ja Lapuan Virkiän välinen pronssisarja, josta kotijoukke nappasi ensimmäisen kiinnityksen mitaliin. Vilpoisassa säässä pelattu sarjan avausottelu Erku-Areenalla päättyi tiukan taiston jälkeen lukemiin 1-0 ja porilaiset pääsivät tuulettamaan tärkeää voittoaan.

Lue lisää
Pesäkarhut raateli Manse PP:n

Pesäkarhut raateli Manse PP:n

Pesäkarhut ja Manse PP välieräsarja sai jatkoa, kun Pesäkarhut puristivat tamperelaisjoukkueesta voiton supervuoroon venyneessä ottelussa.

Lue lisää
Manse PP kirmasi voittoon Kaupissa

Manse PP kirmasi voittoon Kaupissa

Kaupissa pelattu toinen välieräottelu päättyi Manse PP:n tuuletuksiin, kun kotijoukkue nappasi toisen voiton Pesäkarhuista ottelusarjassa.

Lue lisää
Sykettä nostattava välierätrilleri Erku-Areenalla

Sykettä nostattava välierätrilleri Erku-Areenalla

Pesäkarhut ja Manse PP järjestivät välieräavauksestaan todellisen jännitysnäytelmän. Äärimmäinen tasainen ottelu koleassa sadesäässä päättyi niukasti Manse PP:n hyväksi, aivan ottelun viime metreillä.

Lue lisää
Seinäjoki peittosi Pesäkarhut

Seinäjoki peittosi Pesäkarhut

Yksikin lyönti voi ratkaista ottelun suuntaan tai toiseen. Puolivälierien ensimmäisessä ottelussa nähtiin tänä iltana yllättävä käänne Porissa, kun Seinäjoen Maila-Jussit kaatoi Pesäkarhut Erku-Areenalla lukemin 0-1.

Lue lisää