Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Pesäkarhut aloittaa välierät torstaina

Pesäkarhut aloittaa välierät torstaina

 

Tähänastisen kauden jännittävin osuus käynnistyy huomenna torstaina Jyväskylän Hippoksella, kun Pesäkarhut ja kotijoukkue Kirittäret ottavat toisistaan mittaa ensimmäisessä välieräottelussa. Aiempien kohtaamisten perusteella luvassa on äärimmäisen tiukka ottelusarja.

Pesäkarhujen pelinjohtajakaksikon arki on puolivälierien jälkeen ollut pelkkää pesäpalloa. Ennakoivaa työtä on tehty Jyväskylän aiempia otteluvideoita katsellen. Jatko-otteluiden aikataulun ollessa tiukka, ei joukkueilla ole kuitenkaan aikaa tehdä suuria yllätysvetoja tai opetella täysin uusia lyöntejä. 

– Meillä on olemassa hyvät ennakkotiedot vastustajasta. Ennakointien kautta saamme lisättyä vanhan päälle uutta, kertoo porilaisten kakkospelinjohtaja SEPPO ARBELIUS. 

Kirittäret ja Pesäkarhut ovat toisilleen jo ennestään todella tutut, sillä joukkueet kohtasivat runkosarjan aikana toisensa peräti neljä kertaa välisarjan vuoksi. Ainoastaan viimeinen, Pesäkarhujen voittoon päättynyt ottelu on päättynyt suoraan kolmen pisteen voittoon. Kolmessa muussa Jyväskylän voittoon päättyneessa kamppailussa on pisteet joko jakautuneet tai niitä on menetetty ”liitolle”. 

– Olemme keskittyneet heidän ykköskärkeensä ja sisäpeliin yleensä. Emme usko, että he voivat keksiä paljoakaan uutta sisäpeliinsä, mutta ulkopelin kautta he voivat sekoittaa peliämme erilaisten ulkopelikuvioiden kautta. Vasta ensimmäisen pelin kautta saamme kuitenkin vasta tietää, että mitä he ovat keksineet. Eniten jännittää se, mitä he ovat keksineet Lindströmiä, Toiviaista ja Puistoa vastaan. Heidän pysäyttäminen on heille tärkeässä roolissa, pohtii Pesäkarhujen ykköspelinjohtaja SAMI ÖSTERLUND. 

Pesäkarhujen runkosarjan viimeinen ottelu oli juuri Kirittäriä vastaan kotikentällään Porissa. Voiton kautta porilaiset onnistuivat runkosarjan aikana selättämään kaikki sarjassa mukana olleet joukkueet sarjakärki Lapuaa myöden. 

– Joukkueen tekemiseen antaa uskoa se, että voitimme heidät viime kohtaamisessamme. Olemme aina pelanneet heitä vastaan tiukkoja pelejä ja niitä tulee varmasti olemaan myös välieräsarjassa. 

Koska Kirittäret sijoittuivat runkosarjassa Pesäkarhuja sijaa korkeammalle (2.) on jyväskyläläisillä välieräsarjassa kotietu. Mikäli sarja saataisiin pelattua läpi suoraan kolmessa ottelussa, pelattaisiin ratkaisuottelu sunnuntaina Jyväskylässä. 

– Totta kai haluamme viedä tämän sarjan suoraan kolmella voitolla, mutta veikkaamme, että siihen menee kuitenkin neljä ja ratkaisu nähdään ensi tiistaina Porissa. Niin tasaisia ovat olleet aiemmat kohtaamisemme, toteaa pelinjohtajakaksikko yksimielisesti. 

Pesäkarhujen tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle




Lämsä, Pirskanen ja Nygård Pesäkarhuihin

Lämsä, Pirskanen ja Nygård Pesäkarhuihin

Pesäkarhujen joukkueeseen saadaan ensi kaudella neljä loistavaa pelaajaa Oulusta, kun Emilia ja Annika Linnan lisäksi sopimuksen allekirjoittivat Eveliina Lämsä sekä Johanna Pirskanen.

Lue lisää
Henna Suominen Pesäkarhuihin, mestaruusjoukkueesta tukku jatkajia

Henna Suominen Pesäkarhuihin, mestaruusjoukkueesta tukku jatkajia

Ensi kauden ensimmäiset pelaajajulkistukset pitävät sisällään niin tuttuja pelureita, kuin uusia kasvojakin.

Lue lisää
Tammi Cup 2021 on peruttu

Tammi Cup 2021 on peruttu

Vallitsevan koronatilanteen ollessa epävarma, tapahtuman järjestäminen vastuullisesti ei ole mahdollista.

Lue lisää
Rosvallille jatkosopimus, Nurmi Pesäkarhuihin kaudelle 2021

Rosvallille jatkosopimus, Nurmi Pesäkarhuihin kaudelle 2021

Pesäkarhut julkaisi tiistaina 10. marraskuuta järjestämässään tiedotustilaisuudessa toistaiseksi viimeiset pelaajasopimuksensa kaudelle 2021. Sopimukset olivat Kaisa-Maija Rosvallin vuoden mittainen jatkosopimus ja Mynämäeltä Poriin siirtyvän Henna Nurmen 1+1 -mittainen sopimus.

Lue lisää
Vuoden 2019 naispesäpalloilija ja kauden 2020 lyöjäkuningatar jatkavat Pesäkarhuissa

Vuoden 2019 naispesäpalloilija ja kauden 2020 lyöjäkuningatar jatkavat Pesäkarhuissa

Pesäkarhut julkaisi tiistaina 3. marraskuuta kaksi sopimusta kaudelle 2021. Vuoden 2019 naispesäpalloilija Emilia Itävalo sekä kesän 2020 lyöjäkuningatar Susanna Puisto tekivät molemmat vuoden mittaiset jatkosopimukset porilaisseuran kanssa.

Lue lisää
Toppari Lapualta Poriin, Arbeliukselle jatkosopimus

Toppari Lapualta Poriin, Arbeliukselle jatkosopimus

Pesäkarhut julkaisi keskiviikkona 28. lokakuuta kaksi uutta pelaajasopimusta kaudelle 2021. Toinen sopimuksista oli Pinja Arbeliuksen 1+1-muotoinen jatkosopimus ja toinen uutena pelaajana Pesäkarhuihin liittyvän Eveliina Topparin 1-vuotinen sopimus.

Lue lisää