Milla Jakonen jatkaa Pesäkarhuissa 1+1 -muotoisella sopimuksella
Milla Jakonen jatkaa Pesäkarhuissa 1+1 -muotoisella sopimuksella
Pesäkarhut on solminut ensi kauden kattavan sopimuksen kokeneen kakkosvahti Milla Jakosen kanssa. Yhdeksännen kautensa Naisten Superpesiksessa käynnistävän Jakosen sopimus kattaa myös optiovuoden kaudelle 2018.
Pesäkarhujen oma kasvatti ja jo joukkueen konkaristoon kuuluva Milla Jakonen jatkaa pesäpallouraansa eteenpäin Porissa. Jakonen kertoo päätökseensä vaikuttaneen paljon viime kauden joukkue, jonka yhteishenki oli parempi kuin koskaan.
– Kun kuulin, että joukkue pysyy suurimmalta osin samana myös kaudella 2017, päätös jatkaa Pesäkarhuissa oli melko helppo. Päätökseeni vaikutti myös läheisteni asuminen Porissa sekä seuran hyvä toiminta, perustelee Jakonen päätöstään.
Jakonen tuo Pesäkarhujen ulkopeliin ennen kaikkea turvan tuntua upeiden kakkosrajan syöksykoppien ja varmojen kiinniottojensa kautta.
– Milla on ulkopelimme kulmakivi ja hän on yksi Suomen räpylätaitavimmista pelaajista. Hän on joukkueen luottopelaaja, joka meni viime kaudella erityisesti eteenpäin ulkopelissä takatilanteen pelaamisessa, kehuu Pesäkarhujen pelinjohtaja Sami Österlund.
Jakonen näkee kehittyneensä myös henkisellä puolella. Lisäksi myös tulevalla kaudella Pesäkarhuissa jatkava fysiikkavalmentaja Seppo Vihelä on tuonut harjoitteisiin paljon lisää.
– Viime kaudella kehityin erityisesti ulkopelissä kolmostilanteen pelaamisessa, mihin olimme myös keskittyneet valmennusjohdon kanssa. Pesäpallossa keskeisenä osana on myös henkinen vahvuus ja koen, että vuosien kertyessä olen oppinut kehittämään sitä todella hyvälle tasolle. Viime kaudella siihen sai myös hyviä uusia näkökulmia fysiikkavalmentajaltamme Vihelältä. Tulevana kautena aion keskittyä erityisesti voiman ja nopeuden hankintaan, toteaa Jakonen.
Pesäkarhuilla on nyt kasassa yhdeksän sopimusta, joista kaikki ovat jatkosopimuksia viime kauden joukkueen pelaajistosta. Pelinjohtaja Österlund on tyytyväinen joukkueen rakentumiseen:
– Haemme ensi kauden joukkueeseen vielä muutamia täydennyksiä ja lisäksi lähiaikoina lyödään mahdolliset juniorisopimukset lukkoon. Olemme hyvässä vauhdissa joukkueen muodostumisessa!
Pesäkarhujen tiedotteesta / UrheiluSuomi.com
Takaisin edelliselle sivulle