Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Puistolle lyöjäkuningattaruus, Pesäkarhuille pronssia

Puistolle lyöjäkuningattaruus, Pesäkarhuille pronssia

Pesäpalloliitto järjesti perinteisesti päätösristeilyn yhteydessä toteutetun kauden parhaiden palkitsemisen tänä vuonna koronatilanteen vuoksi pääosin etänä. Perjantaina 16.10. yleisölle Ruudun ja ISTV:n kautta esitetyssä tilaisuudessa palkittiin niin vuoden parhaat pesäpalloilijat, pelinjohtajat kuin muut kauden aikana kentillä menestystä niittäneet henkilöt.

Pesäkarhuista kaudella 2020 palkittiin tilastovoitollaan lyöjäkuningattaren tittelin ansainnut kapteeni Susanna Puisto. Pesäkarhujen kokenut lyöjäjokeri uskoo muun muassa jo talvikaudella alkaneen työn vaikuttaneen siihen, että pitkään povattu titteli osui vihdoin kohdalle.

- Lähdimme talvella työstämään uutta lyöntitekniikkaa, joka varmasti toi lisämaustetta lyöntipeliini, Puisto kommentoi, mutta jatkaa kuitenkin korostamalla muiden tekijöiden merkitystä tittelissä, - Lyöjäkuningattaruus koostuu myös hyvistä etenijöistä, loistavista vaihtajista sekä osaavasta ja luottavasta valmennuksesta. Minulla on ollut ilo nauttia näistä kaikista.

Vaikka Pesäkarhut lähtivät kauteen 2020 se kirkkain mitali tähtäimessään ja päätti lopulta kauden pronssiin, Puisto kokee, että matkan varrella oli myös onnistumisia.

- Oli hienoa, että pystyimme pelaamaan kauden loppuun ja siltä osin saimme myös palkinnon kovasta työstä. Vaikka sijoitus oli edellistä kautta huonompi, niin koen, että otimme valtavan harppauksen eteenpäin monessa asiassa. Urheilussa se vain menee niin, että vaikka antaa kaikkensa, niin lopputulos ei välttämättä ole se toivottu, hän toteaa.

Pesäkarhut vastaanottivat myös pronssiplaketin sijoituksestaan naisten Superpesiksessä. Kyseinen palkinto luovutettiin kuitenkin poikkeusjärjestelyiden vuoksi jo 19. syyskuuta Lapualla pelatussa sarjan ratkaisseessa toisessa pronssiottelussa. Pronssi oli Pesäkarhuille jo 17 SM-mitali 2000-luvulla, kun seura on jäänyt tällä vuosituhannella ilman mitalia vain vuosina 2000, 2003, 2007 ja 2015.

Pesäkarhut jatkoi kuluneella kaudella myös vahvaa kulkuaan lisenssimääriltään Suomen suurimpien seurojen joukossa. Porilaisseura sijoittui valtakunnallisesti toiselle sijalle 557 lisenssin voimin.

Pesäkarhujen tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle


Pesäkarhut Pori - logo

Pesäkarhut - 2020 Naisten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2020

Ottelut kaudella 2020

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


SusannaPuisto

Susanna Puisto

4.12.1988
Tiedot


Jussi Haapakoski jatkaa Pesäkarhujen viuhkassa

Jussi Haapakoski jatkaa Pesäkarhujen viuhkassa

Pesäkarhut ja pelinjohtaja Jussi Haapakoski jatkavat yhteistä projektia myös kausilla 2025 ja 2026.

Lue lisää
Lämsä, Pirskanen ja Nygård Pesäkarhuihin

Lämsä, Pirskanen ja Nygård Pesäkarhuihin

Pesäkarhujen joukkueeseen saadaan ensi kaudella neljä loistavaa pelaajaa Oulusta, kun Emilia ja Annika Linnan lisäksi sopimuksen allekirjoittivat Eveliina Lämsä sekä Johanna Pirskanen.

Lue lisää
Henna Suominen Pesäkarhuihin, mestaruusjoukkueesta tukku jatkajia

Henna Suominen Pesäkarhuihin, mestaruusjoukkueesta tukku jatkajia

Ensi kauden ensimmäiset pelaajajulkistukset pitävät sisällään niin tuttuja pelureita, kuin uusia kasvojakin.

Lue lisää
Tammi Cup 2021 on peruttu

Tammi Cup 2021 on peruttu

Vallitsevan koronatilanteen ollessa epävarma, tapahtuman järjestäminen vastuullisesti ei ole mahdollista.

Lue lisää
Rosvallille jatkosopimus, Nurmi Pesäkarhuihin kaudelle 2021

Rosvallille jatkosopimus, Nurmi Pesäkarhuihin kaudelle 2021

Pesäkarhut julkaisi tiistaina 10. marraskuuta järjestämässään tiedotustilaisuudessa toistaiseksi viimeiset pelaajasopimuksensa kaudelle 2021. Sopimukset olivat Kaisa-Maija Rosvallin vuoden mittainen jatkosopimus ja Mynämäeltä Poriin siirtyvän Henna Nurmen 1+1 -mittainen sopimus.

Lue lisää
Vuoden 2019 naispesäpalloilija ja kauden 2020 lyöjäkuningatar jatkavat Pesäkarhuissa

Vuoden 2019 naispesäpalloilija ja kauden 2020 lyöjäkuningatar jatkavat Pesäkarhuissa

Pesäkarhut julkaisi tiistaina 3. marraskuuta kaksi sopimusta kaudelle 2021. Vuoden 2019 naispesäpalloilija Emilia Itävalo sekä kesän 2020 lyöjäkuningatar Susanna Puisto tekivät molemmat vuoden mittaiset jatkosopimukset porilaisseuran kanssa.

Lue lisää