Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Pesäkarhuille uusia sopimuksia

 
Pesäkarhuille uusia sopimuksia


Päättyneellä kaudella naisten superpesiksessä SM-hopeaa voittanut Pesäkarhut Porista vahvistaa rivejään, kun Emmi Viitala siirtyy joukkueeseen. 19-vuotias Viitala pelasi päättyneellä kaudella Lappeenrannan Pesä-Yseissä ja oli myös ensi kertaa mukana naisten Itä-Länsi-ottelussa.

Lapualaislähtöinen Viitala sijoittui naisten superpesiksen etenijätilastossa toiseksi(2.) (35 tuotua) ja kärkilyöjätilastossakin upeasti kolmanneksi(3.) (105 kärkilyöntiä). Emmi Viitalan sopimus on 1+1-vuotinen.
    
- Emmi on todellinen vahvistus joukkueeseemme. Hän on monipuolinen,taitava ja nopea sisäpelaaja, lisäksi hän pystyy pelaamaan ulkopelissä sekä polttolinjassa että etukentällä. Ensisijaisesti olemme hankkineet hänet vahvistamaan ulkopelissä suhteellisen paljon muuttunutta polttolinjaamme. Viitalan siirtoa Pesäkarhuihin helpotti merkittävästi hänen muuttonsa Turkuun opiskelujen vuoksi. Ensi kauden joukkueen harjoitusryhmä on nyt lähes valmis, yhtä sopivaa pelaajaa vielä toki haetaan. Mutta sen asian kanssa en pidä nyt kiirettä. Ryhmässä on nyt 18 pelaajaa,joista 12 on pelannut aikaisemminkin naisten superpesistä. Lisäksi ryhmässä on SM-pronssia juuri B-tytöissä voittaneita ja kesällä SM-hopeaa C-tytöissä voittaneita nuoria lahjakkuuksia, kertoo tilanteeseen tyytyväinen Pesäkarhujen urheilutoimenjohtaja Petri Kaijansinkko.

Kaijansinkon omasta jatkosta porilaisseurassa on myös sovittu, hän jatkaa Pesäkarhujen urheilutoimenjohtajana sekä naisten superpesisjoukkueen toisena pelinjohtajana.

Sami-Petteri Kivimäki on valittu Pesäkarhujen naisten superpesisjoukkueen pelinjohtajaksi. Kivimäen toimenkuvaan kuuluu myös vastata omalta osaltaan fyysisestä valmennuksesta yhtenä valmennustiimin jäsenenä. Kivimäen ja Kaijansinkon lisäksi muut valmennustiimiin kuuluvat henkilöt nimetään lähiaikoina. 24-vuotias Sami-Petteri Kivimäki on nuoresta iästään huolimatta jo varsin kokenut pelinjohtaja. Hän johti päättyneellä kaudella Seinäjoen Maila-Jussien peliä miesten superpesiksessä ja oli myös miesten Itä-Lännessä toisena pelinjohtajana Lännen joukkueessa. Tätä kautta ennen hän on toiminut yhden kauden SMJ:n superpesisjoukkueen toisena pelinjohtajana sekä voittanut neljä( 4) Suomen mestaruutta SMJ:n A-poikien, B-poikien ja C-poikien pelinjohtajana. Pesäpalloliiton vuoden nuorisovalmentajaksi Kivimäki on valittu kahdesti (2005,2007) ja kerran hänet on valittu parhaaksi nuorten pelinjohtajaksi( 2006).

- Olen todella kiitollinen Maila-Jusseille menneistä vuosista sekä erityisesti siitä että sain lähteä kesken sopimuskauden Porin Pesäkarhuihin. Olisi ollut vaikeaa hoitaa SMJ:n pelinjohtajan tehtäviä nyt kun olen vaihtanut asuinpaikkani Turkuun saakka. Ja mistäpä sitä nyt tietää mitä olisi tapahtunut, kun SMJ päätti sunnuntai-iltana luopua superpesispaikastaan. Etenimme sopimuksen purkauduttua erittäin nopeasti yhteisymmärrykseen sopimuksesta Pesäkarhujen kanssa. Tämä on huikea haaste minulle päästä tekemään töitä perinteikkäässä ja menestyvässä seurassa. Tärkeä asia siirtoa miettiessäni oli myös se, että Pesäkarhut lupasi Kaijansinkon kokemuksen olevan tukenani myös valmennustiimissämme, Kivimäki toteaa päätöksestään.
    
Sami-Petteri Kivimäen sopimus on muotoa 1+1.

- Keskustelimme Pesäkarhujen johtokunnassa hyvinkin huolellisesti henkilövalinnoista, kun mietimme uudistuvan ja nuoren joukkueen pelinjohtoa.Lisäksi olemme käyneet läpi Sami-Petterin kanssa erittäin analyyttiset keskustelut hänen ajatuksistaan johtamisesta, pelaajien kehittämisestä ja myös ajankäytöstä Pesäkarhujen eteen. Valinnassamme Kivimäkeen painoi vahvasti myös se, mitä viestiä olemme saaneet hänen osaamisestaan sekä miesten superpesiksessä että myös poikajuniorien kanssa. Olemme vakuuttuneita siitä että nyt valittu pelinjohto ja sen ympärille rakentuva muu valmennustiimi sekä tietysti pelaajat tulevat tekemään hyvää työtä hyvässä yhteishengessä, Pesäkarhujen puheenjohtaja Päivi Pessi-Järvenpää taustoittaa pelinjohtajavalintaa. 

Pesäkarhujen tiedotteesta / UrheiluPori.com


Takaisin edelliselle sivulle


Pesäkarhut Pori - logo

Pesäkarhut - 2008 Naisten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2008

Ottelut kaudella 2008

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


PetriKaijansinkko

Petri Kaijansinkko

Tiedot


Lämsä, Pirskanen ja Nygård Pesäkarhuihin

Lämsä, Pirskanen ja Nygård Pesäkarhuihin

Pesäkarhujen joukkueeseen saadaan ensi kaudella neljä loistavaa pelaajaa Oulusta, kun Emilia ja Annika Linnan lisäksi sopimuksen allekirjoittivat Eveliina Lämsä sekä Johanna Pirskanen.

Lue lisää
Henna Suominen Pesäkarhuihin, mestaruusjoukkueesta tukku jatkajia

Henna Suominen Pesäkarhuihin, mestaruusjoukkueesta tukku jatkajia

Ensi kauden ensimmäiset pelaajajulkistukset pitävät sisällään niin tuttuja pelureita, kuin uusia kasvojakin.

Lue lisää
Tammi Cup 2021 on peruttu

Tammi Cup 2021 on peruttu

Vallitsevan koronatilanteen ollessa epävarma, tapahtuman järjestäminen vastuullisesti ei ole mahdollista.

Lue lisää
Rosvallille jatkosopimus, Nurmi Pesäkarhuihin kaudelle 2021

Rosvallille jatkosopimus, Nurmi Pesäkarhuihin kaudelle 2021

Pesäkarhut julkaisi tiistaina 10. marraskuuta järjestämässään tiedotustilaisuudessa toistaiseksi viimeiset pelaajasopimuksensa kaudelle 2021. Sopimukset olivat Kaisa-Maija Rosvallin vuoden mittainen jatkosopimus ja Mynämäeltä Poriin siirtyvän Henna Nurmen 1+1 -mittainen sopimus.

Lue lisää
Vuoden 2019 naispesäpalloilija ja kauden 2020 lyöjäkuningatar jatkavat Pesäkarhuissa

Vuoden 2019 naispesäpalloilija ja kauden 2020 lyöjäkuningatar jatkavat Pesäkarhuissa

Pesäkarhut julkaisi tiistaina 3. marraskuuta kaksi sopimusta kaudelle 2021. Vuoden 2019 naispesäpalloilija Emilia Itävalo sekä kesän 2020 lyöjäkuningatar Susanna Puisto tekivät molemmat vuoden mittaiset jatkosopimukset porilaisseuran kanssa.

Lue lisää
Toppari Lapualta Poriin, Arbeliukselle jatkosopimus

Toppari Lapualta Poriin, Arbeliukselle jatkosopimus

Pesäkarhut julkaisi keskiviikkona 28. lokakuuta kaksi uutta pelaajasopimusta kaudelle 2021. Toinen sopimuksista oli Pinja Arbeliuksen 1+1-muotoinen jatkosopimus ja toinen uutena pelaajana Pesäkarhuihin liittyvän Eveliina Topparin 1-vuotinen sopimus.

Lue lisää