Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Kolme pistettä Pesäkarhuille nihkeällä sisäpelillä ja hyvällä ulkopelillä

 
Kolme pistettä Pesäkarhuille nihkeällä sisäpelillä ja hyvällä ulkopelillä

Pesäkarhut otti kauden toisen voittonsa ja ensimmäisen kotivoittonsa keskiviikkona, kun Ylihärmä kaatui Porissa jaksoin 2-0. Voitollaan Pesäkarhut nousi sarjajohtajaksi.

Porilaiset rävättivät heti alkuunsa kaksi juoksua Hanna Hirvikosken ja Niina Luomasen onnistuessa kotiutuksissaan. Tuon jälkeen kuitenkin tahti hiljeni ja lopulta Pesäkarhut vei ensimmäisen jakson juoksuin 3-0 lähinnä erinomaisen ulkopelinsä ansiosta. Ylihärmä kun ei saanut aikaiseksi ensimmäisellä jaksolla yhtään kolmostilannetta.

Toiselle jaksolle molemmat joukkueet vaihtoivat lyöntijärjestyksiä ja varsinkin vieraille se tuntui tuovan onnistumisia. Ylihärmä sai vietyä etenijän 3-pesälle nyt jo seitsemän kertaa onnistuen myös kotiutuksissa kolmesti. Niinpä Pesäkarhut joutui todella tiukoille ja vasta viimeisen vuoroparin tasoittavalla kotijoukkue sai puristettua itselleen jaksovoiton juoksuin 4-3. Porilaisten sankareiksi nousivat tyhjään kenttään kunnarin lyönyt Veera Svansjö sekä voittojuoksun pamauttanut Sanna Lappalainen. Pesäkarhujen parhaina ottelussa palkittiin lukkari Luomanen ja lähes 90 prosentin tehoilla sisällä pelannut Lappalainen. Ylihärmän parhaana palkittiin kaksi juoksua lyönyt Johanna Saari.

"Olen tänään tyytyväinen vain kolmeen pisteeseen. Toki ulkopeli oli melko hyvää muutamaa lipsahdusta lukuunottamatta. Mutta sisäpeli on tukkoista, lyömme liikaa laittomia perusratkaisuissa ja se vie tehoja sekä jatkuvuutta pelistämme. Pientä puristusta on myös liikaa tekemisessämme", Pesäkarhujen pelinjohtaja Sami-Petteri Kivimäki totesi ottelun jälkeen.

Hanna Hirvikoski,Pesäkarhut
Kuva: UrheiluPori.com / arkisto
"Aika tahmeaa oli vieläkin, mutta onneksi saatiin rutistettua täydet kolme pistettä. Sunnuntaina matkataan Tyrnävälle ja toivotaan, että siellä saataisiin vihdoin peliä auki.", kommentoi peliä UrheiluPorin kummipelaaja Hanna Hirvikoski.

Porin pesäpallostadionilla oli jälleen kerran upeasti väkeä, sillä ottelua seurasi 1006 katsojaa. Pesäkarhujen kotiotteluiden keskiarvo on nyt kahden pelatun kotiottelun jälkeen hienosti 1154 katsojaa. Seuraavan kerran Porissa pelataan keskiviikkona 27.5, jolloin vieraita saapuu Turusta. Sitä ennen Pesäkarhut vierailee Tyrnävällä ensi sunnuntaina.




Pesäkarhujen tiedotteesta / UrheiluPori.com


Takaisin edelliselle sivulle


Pesäkarhut Pori - logo

Pesäkarhut - 2009 Naisten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2009

Ottelut kaudella 2009

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


HannaHirvikoski

Hanna Hirvikoski

14.4.1987 Ulvila
Tiedot

Sami-PetteriKivimäki

Sami-Petteri Kivimäki

Tiedot

SannaLappalainen

Sanna Lappalainen

20.3.1980
Tiedot

NiinaLuomanen

Niina Luomanen

Tiedot

VeeraSvansjö

Veera Svansjö

Tiedot


Lämsä, Pirskanen ja Nygård Pesäkarhuihin

Lämsä, Pirskanen ja Nygård Pesäkarhuihin

Pesäkarhujen joukkueeseen saadaan ensi kaudella neljä loistavaa pelaajaa Oulusta, kun Emilia ja Annika Linnan lisäksi sopimuksen allekirjoittivat Eveliina Lämsä sekä Johanna Pirskanen.

Lue lisää
Henna Suominen Pesäkarhuihin, mestaruusjoukkueesta tukku jatkajia

Henna Suominen Pesäkarhuihin, mestaruusjoukkueesta tukku jatkajia

Ensi kauden ensimmäiset pelaajajulkistukset pitävät sisällään niin tuttuja pelureita, kuin uusia kasvojakin.

Lue lisää
Tammi Cup 2021 on peruttu

Tammi Cup 2021 on peruttu

Vallitsevan koronatilanteen ollessa epävarma, tapahtuman järjestäminen vastuullisesti ei ole mahdollista.

Lue lisää
Rosvallille jatkosopimus, Nurmi Pesäkarhuihin kaudelle 2021

Rosvallille jatkosopimus, Nurmi Pesäkarhuihin kaudelle 2021

Pesäkarhut julkaisi tiistaina 10. marraskuuta järjestämässään tiedotustilaisuudessa toistaiseksi viimeiset pelaajasopimuksensa kaudelle 2021. Sopimukset olivat Kaisa-Maija Rosvallin vuoden mittainen jatkosopimus ja Mynämäeltä Poriin siirtyvän Henna Nurmen 1+1 -mittainen sopimus.

Lue lisää
Vuoden 2019 naispesäpalloilija ja kauden 2020 lyöjäkuningatar jatkavat Pesäkarhuissa

Vuoden 2019 naispesäpalloilija ja kauden 2020 lyöjäkuningatar jatkavat Pesäkarhuissa

Pesäkarhut julkaisi tiistaina 3. marraskuuta kaksi sopimusta kaudelle 2021. Vuoden 2019 naispesäpalloilija Emilia Itävalo sekä kesän 2020 lyöjäkuningatar Susanna Puisto tekivät molemmat vuoden mittaiset jatkosopimukset porilaisseuran kanssa.

Lue lisää
Toppari Lapualta Poriin, Arbeliukselle jatkosopimus

Toppari Lapualta Poriin, Arbeliukselle jatkosopimus

Pesäkarhut julkaisi keskiviikkona 28. lokakuuta kaksi uutta pelaajasopimusta kaudelle 2021. Toinen sopimuksista oli Pinja Arbeliuksen 1+1-muotoinen jatkosopimus ja toinen uutena pelaajana Pesäkarhuihin liittyvän Eveliina Topparin 1-vuotinen sopimus.

Lue lisää