Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Kuopiossa jatketaan siitä mihin viimeeksi jäätiin

 
,

Kuopiossa jatketaan siitä mihin viimeeksi jäätiin


Vahvassa kiekkohuumassa elänyt Kuopio sai viime kaudella pitkästä aikaa maistaa kunniaa. Runkosarjan kuudenneksi sijoittunut ryhmä otti valmentajansa Pekka Virran alaisuudessa kauden päätteeksi kaulaansa pronssiset mitalit. Pudotuspeleissä KalPan jalkoihin jäi ensiksi puolivälierissä HPK. Välierissä joukkue ei kyennyt riittävästi laittamaan vastaan aina mestaruuteen asti mennyttä JYPiä. Pronssipelissä kuopiolaisten kauden kruunasi 1-0 voitto Bluesista.

Alkavalla kaudella Pekka Virran ryhmällä on kaikki edellytykset parantaa viime kaudesta. Joukkue ei ole käytännössä muuttunut juuri lainkaan. Muutaman avainpelaajan lisääminen ennestään toimivaan ryhmään nostaneekin Kuopiossa odotuksia entisestään. Se, jatkuuko kiekkobuumi Savossa pidempäänkin, riippuu täysin maalivahtikaksikosta Ari Ahonen-Mika Järvinen.

Kalpan maalivahtiosastosta uudistui puolet. Kokenut Mika Oksa siirtyi kahden Kuopiossa vietytyn kauden jälkeen Dinamo Minskin riveihin. Oksan jättämän aukon joukkue paikkasi 28-vuotiaalla Ari Ahosella. Jyväskyläläislähtöinen Ahonen omaa kokemusta myös Pohjois-Amerikan kaukaloista. Kaikkiaan viiden kauden ajan Ahonen edusti AHL-seura Albany River Ratsiä. Viimeiset kaksi kautta JYPin kasvatti on torjunut kiekkoja Ruotsin Elitserienissä Frölundan riveissä. Aiemmin urallaan hän on esiintynyt SM-liigassa JYPin, HIFK:n, Bluesin ja Jokereiden riveissä. Ahosen aisaparina jatkaa nuori, vasta 20-vuotias Mika Järvinen. A-nuorten SM-kultaa pari vuotta sitten voittanut Järvinen haastoi viime kaudella Mika Oksan tosissaan ja tuleekin olemaan kova kilpailija Ahosen kanssa jaettavasta peliajasta.

KalPan puolustuksesta vaihtui viime kauteen vain yksi pelaaja. Juha Alastalo siirtyi Mestikseen KooKoon riveihin. Tulopuolella oli ruotsalaispuolustaja Adam Andersson. Perinteisesti Kuopiossa ei ole ruotsalaispelurit onnistuneet, mutta Andersson näyttäisi tekevän tähän poikkeuksen. Ensimmäistä kertaa kotimaansa ulkopuolella pelaava Andersson on pelannut uransa aikana kaikkiaan yli 300 ottelua Elitserienissä. Parhaalla kaudellaan (2005-06) Anderssion merkkautti tililleen 20 tehopistettä. Viime kaudella puolustaja kiekkoili Allsvenskanin Mora IK:ssa. Toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Anderssonin tilille tuli kunnioitettavat 25 tehopistettä. Viime kauden tapaan kokenut Mika Strömberg jatkaa kuopiolaisten siniviivalla. Yhteensä 27 pistettä kerännyt Strömberg olikin joukkueen tehokkain puolustaja ennen Janne Jalasvaaraa. Kuopiossa odotetaan taatusti tason nostoa myös Jussi Timoselta. Viime kaudeksi Pohjois-Amerikasta Savoon palannut Timonen pelasi runkosarjassa vain 24 ottelua.

Hyökkäyspäässä oli suurin vaihtuvuus, tosi sekin vain kolmen pelaajan luokkaa. Ainoana poislähtijänä oli 21 tehopisteen Jyri Junnila. Junnila lähti Tampereen Tapparaan hakemaan pelipaikkaa tryoutin kautta. Tulopuolella kalakukkokaupunkiin ovat oman kylän pojat Tommi Miettinen ja Kalle Kerman. Kuopiolaislähtöiset paluumuuttajat tuovatkin kaivattua lisätehoa ja kokemusta joukkueen riveihin. Elitserienistä siirtyvä Miettinen pelasi viimeksi KalPan paidassa A-juniori-ikäisenä kaudella 1994-95. Tuolloin SM-liigassa syntyi 19 tehopistettä. Tämän jälkeen Miettinen vietti Suomessa vuosituhannen vaihteen TPS:n ja Ilveksen riveissä. Kaudeksi 2002-03 ulkomaille lähtenyt Miettinen kiersi ennen kotiinpaluutaan Ruotsin ja Sveitsin sarjoissa. Viimeisimpänä joukkueena Elitserienin Luleå. Kalle Kerman puolestaan ei ole pelannut KalPan riveissä koskaan Mestista korkeammalla. SM-liigakokemusta Kermanilla on SaiPan ja Jokereiden riveistä. Viime kaudella Kerman iski kaikkiaan 30 tehopistettä narripaitojen riveissä. Uransa aikana Kerman on ehtinyt pelata myös Ruotsin pääsarjassa kolmella eri pelikaudella. Kalpalaisten hyökkäystehoista vastaavat myös kokeneet Sami Kapanen ja Kalle Sahstedt. Viime kaudella kaksikko oli joukkuen paras parivaljakko tehopisteissä mitattuna. KalPalta löytyy myös nuorta voimaa, esimerkkinä tulokkaiden pistepörssi kakkoseksi noussut Teemu Hartkainen. 19-vuotias Hartikainen pelasi ensimmäisen kokonaisen kautensa liigassa tehoin 17+6.

Merkittävimmät siirrot:
Tulleet:
Kalle Kerman (Jokerit)
Adam Andersson (Mora, SWE-2)
Ari Ahonen (Frölunda, SWE)
Tommi Miettinen (Luleå, SWE)

Lähteneet:
Jyri Junnila (Tappara, tryout)
Mika Oksa (Dinamo Minsk, BLR)
Juha Alastalo (KooKoo, Mestis)

UrheiluPori.com


Takaisin edelliselle sivulle




Niklas Rubin jatkaa Ässissä

Niklas Rubin jatkaa Ässissä

Ässät ja maalivahti Niklas Rubin ovat tehneet yksivuotisen jatkosopimuksen.

Lue lisää
Valmentaja Timo Turunen jatkaa Ässissä

Valmentaja Timo Turunen jatkaa Ässissä

Ässien organisaatioon vuonna 2021 liittynyt valmentaja Timo Turunen jatkaa seurassa toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella kaudesta 2024 – 2025 eteenpäin.

Lue lisää
Roope Talaja jatkaa Ässissä

Roope Talaja jatkaa Ässissä

Ässät on tehnyt kaksivuotisen jatkosopimuksen hyökkääjä Roope Talajan kanssa. Hyökkääjä on pelannut tällä kaudella ennen illan KooKoo-ottelua 16 ottelua tehoin 4+4 =8.

Lue lisää
Sakari Salminen palaa Ässiin

Sakari Salminen palaa Ässiin

Ässät on tehnyt kevääseen 2022 asti ulottuvan sopimuksen Sakari Salmisen kanssa. Ässien oma kasvatti pelasi seurassa viimeksi vuosina 2017 – 2019, jolloin 50 ottelussa syntyi tehopisteet 17+30 =47.

Lue lisää
Peter Tiivola jatkaa Ässissä

Peter Tiivola jatkaa Ässissä

Ässät on tehnyt yksivuotisen jatkosopimuksen Peter Tiivolan kanssa. Sopimus sisältää option ulkomaille siirtymisestä tämän kauden jälkeen.

Lue lisää
Hyökkääjä Ty Rattie siirtyy Porin Ässiin

Hyökkääjä Ty Rattie siirtyy Porin Ässiin

Ässät on tehnyt loppukauden mittaisen sopimuksen hyökkääjä Ty Rattien kanssa.

Lue lisää