Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Karhu HT:lle helpot pisteet UJK:lta

 
Karhu HT:lle helpot pisteet UJK:lta


Karhu HT:n kausi jatkui lauantai-illan huumassa Isomäen illassa, kun vastaan asettui Ukin ylpeys UJK.  Ottelusta oli odotettavissa kohtuullisen tasainen, koska UJK oli ennen illan ottelua vain kolme pistettä Karhu HT:n perässä.

Ottelun alku ja oikeastaan koko ensimmäinen eräkin meni tasaisissa merkeissä, eikä kumpikaan joukkueista osunut maalipuiden väliin. Erä oli kuitenkin täysin Karhu HT:n hallinnassa, UJK:lla ei ollut erän lopun tilannetta lukuunottamatta käytännössä lainkaan vaarallisia maalintekotilanteita ja Niilo Kerminen HT:n maalissa hoiti helposti nekin muutamat puolittaiset tekopaikat joita oli.

Ensimmäisessä erässä HT:lle siunaantui muutama hyvä maalintekopaikka, muun muuassa Tino Sandhu ja Väinö Kuronen pääsivät puolittaisilla läpiajoilla testaamaan Ukissa jo UJK:n Mestis-aikakaudella pelanneen Matias Valavuon torjuntavirettä. Erä oli kuitenkin HT:n toimivan viisikkopelin ja taitavien yksilöiden ansiosta varsin selvästi HT:n hallussa, eikä UJK päässyt erässä edes kunnon tekopaikoille, lukuunottamatta aivan ensimmäisen erän lopussa tullutta tilannetta jossa Ukilaiset pääsivät samassa tilanteessa pariin otteeseen yrittämään maalintekoa.

Toisessa erässä HT pääsi yrittämään heti erän alussa ylivoimapelinsä toimivuutta, kun UJK sai varsin heppoisesti jäähyn ensimmäisen erän lopussa. Ylivoimassa kiekko pyöri varsin mallikkaasti, mutta yv-kentällisen hieman liian passiivisen pelaamisen ansiosta UJK sai varsin helposti hoidettua alivoimatilanteen. Pian YV:n päättymisen jälkeen HT:n kakkoskenttä Kaarros-Häkkinen-Salminen sai pelattua kiekon UJK:n puolustusalueen kulmaan, josta Jani Häkkinen taisteli kiekon itselleen kahden Ukilaisen välistä, pelasi kiekon viivaan Janne Tammiselle, joka ampui ajassa 22:22 kiekon takakulmaan ohi hieman maskissa olleen Valavuon. Heti seuraavassa vaihdossa kolmosketju Kuronen-Puska-Takanen sai luotua tilanteen UJK: n kenttäpäätyyn,  jossa kiekko pelattiin Kuroselle b-pisteiden väliin josta Kuronen laukoi ajassa 22:40 tarkalla ja kovalla rannelaukauksella kiekon yläkulmaan ohi voimattoman Valavuon.

Erän puolessavälissä HT sai ylivoiman, jonka aikana ajassa 31:02 Mika Nenonen vei HT:n jo 3-0 johtoon hienolla oivalluksella, jossa hän nousi hyvin laidasta maalia kohti ja laukoi kiekon tarkasti Valavuon längistä sisään. Erän loppupuolella HT sai kiekon vielä kerran maaliin, mutta maali hylättiin, koska maali oli liikkunut paikaltaan ennen kuin kiekko ehti maaliin asti.

Toisen erän aikana erityisesti Eero Puska esitti mieltä lämmittävää taklauspeliä ja esiintyi muutenkin edukseen puolustuspäässä.

Kolmannen erän HT joutui aloittamaan vajaalla, mutta energisen pelin pelannut Tino Sandhu vei alivoimalla Karhu HT:n jo 4-0 johtoon ajassa 40:29. Seuraavassa vaihdossa Häkkinen otti jäähyn korkeasta mailasta ja HT joutui 5-3 alivoimalle. Tätä ei HT:n hyvin toiminut alivoima enää kestänyt, vaan juuri Alminojan jäähyn loputtua UJK:n Joni Piirainen pääsi ajassa 41:46 iskemään kiekon riparista sisään ohi voimattoman Kermisen.  Pian tämän jälkeen HT:n pakisto pelasi todella lepsusti ja ajassa 42:28 Janne Harilainen löi kiekon neljännestä riparista ohi täysin yksin jääneen Kermisen.

Kun erää oli pelattu viitisen minuuttia Antti Törmänen ajoi kovalla, mutta puhtaalla taklauksella UJK:n pelaajan, joka sai tilanteesta verta vuotavan haavan sekä aivotärähdyksen. Tilanne oli näitä jääkiekossa nähtäviä valitettavia vahinkoja, joissa huonon tuurin seurauksena nähdään loukkaantuminen. Tuomarikaksikko Levonen-Mäkisalo ei nähnyt tilanteessa rikettä ja poiketen liigassa nähdystä tuomarilinjasta, eivät lähteneet arpomaan tilanteesta peli- tai ottelurangaistusta.

Kuuden minuutin kohdalla HT joutui jälleen alivoimalle, mutta tälläkin kertaa alivoimapeli toimi ja vastaavasti UJK:n ylivoimapeli oli tälläkin kertaa luokatonta ja Kuronen luisteli käytännössä kentän läpi ja löi kiekon vanhanaikaisella sisään.

Kun erää oli pelattu 13 minuuttia, HT pääsi yrittämään ratkaisua 5-3 ylivoimalla. Ratkaisut olivat kuitenkin varsin vaisuja ja YV jälleen hieman liian passiivista, jotta alivoimakolmikko olisi saatu sahattua rikki. Kuitenkin ensimmäisen jäähyn jo päätyttyä Häkkinen löysi oivaltavalla syötöllä maalin kulmalta Toni Kaarroksen, joka pääsi ajassa 54:52 ujuttamaan tilanteeksi 6-2.

Vielä reilut kaksi minuuttia ennen ottelun päättymistä Karhu HT:n Eetu Majalahti ja Henri Peltola pääsivät 2-1 hyökkäykseen, Peltola tarjoili hyökkäyksen päätteeksi loistavan syötön Majalahdelle, jolla oli helppo työ laittaa kiekko reppuun ja sinetöidä loppulukemiksi 7-2.

Ottelu oli Karhu HT:lle varsin helppo, eikä UJK oikeastaan päässyt missään vaiheessa mukaan peliin, vaan HT dominoi ottelua hyvin toimineen viisikkopelinsä ansiosta. Karhujen pelissä on selvästi nähtävissä Makkosen tuoma vaikutus, kun joukkue pelaa varsin hyvin organisoidusti, eikä peli oli samanlaista kuritonta koohottamista kuin peleissä ennen Makkosta. Ylivoimapeli toimi varsin heikosti, vaikka maaleja HT pari niissä tekikin. Lähinnä viisikon passiivisuus oli se tekijä, jonka ansiosta varsin vastustajan av-koostumukset selvisivät varsin helpolla suurimmasta osassa tilanteista. Alivoimapeli oli taasen pelaajien energisen pelaamisen ansiosta varsin mallikasta, eikä UJK päässyt kunnolla pyörittämään ylivoimaansa kuin satunnaisesti  ja HT iski bonuksena vielä kaksi av-maalia hyvien yksilösuoritusten päätteeksi.

Kerminen pelasi maalissa kelpo ottelun, varmaa pelaamista, eikä kumpaakaan maaleista voi pistää hänen kontolleen. Pakistokin pelasi ihan kohtuullisen ottelun, lukuunottamatta muutamia pelin aikana tulleita lepsusti pelattuja tilanteita ja henkilökohtaisia virheitä.

Kaikkinensa HT:n osalta hyvä ja lupauksia antava ottelu jatkoa ajatellen, viisikkopeli on mennyt jatkuvasti parempaan suuntaan ja hyvän joukkuepelin ansiosta vastustaja oli tässä pelissä täysin vastaantulija.

Karhu HT:n tiedotteesta / UrheiluPori.com


Takaisin edelliselle sivulle


Karhu HT ry - logo

Karhu HT - 2009-2010 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2009-2010

Ottelut kaudella 2009-2010

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Niklas Rubin jatkaa Ässissä

Niklas Rubin jatkaa Ässissä

Ässät ja maalivahti Niklas Rubin ovat tehneet yksivuotisen jatkosopimuksen.

Lue lisää
Valmentaja Timo Turunen jatkaa Ässissä

Valmentaja Timo Turunen jatkaa Ässissä

Ässien organisaatioon vuonna 2021 liittynyt valmentaja Timo Turunen jatkaa seurassa toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella kaudesta 2024 – 2025 eteenpäin.

Lue lisää
Roope Talaja jatkaa Ässissä

Roope Talaja jatkaa Ässissä

Ässät on tehnyt kaksivuotisen jatkosopimuksen hyökkääjä Roope Talajan kanssa. Hyökkääjä on pelannut tällä kaudella ennen illan KooKoo-ottelua 16 ottelua tehoin 4+4 =8.

Lue lisää
Sakari Salminen palaa Ässiin

Sakari Salminen palaa Ässiin

Ässät on tehnyt kevääseen 2022 asti ulottuvan sopimuksen Sakari Salmisen kanssa. Ässien oma kasvatti pelasi seurassa viimeksi vuosina 2017 – 2019, jolloin 50 ottelussa syntyi tehopisteet 17+30 =47.

Lue lisää
Peter Tiivola jatkaa Ässissä

Peter Tiivola jatkaa Ässissä

Ässät on tehnyt yksivuotisen jatkosopimuksen Peter Tiivolan kanssa. Sopimus sisältää option ulkomaille siirtymisestä tämän kauden jälkeen.

Lue lisää
Hyökkääjä Ty Rattie siirtyy Porin Ässiin

Hyökkääjä Ty Rattie siirtyy Porin Ässiin

Ässät on tehnyt loppukauden mittaisen sopimuksen hyökkääjä Ty Rattien kanssa.

Lue lisää