Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

UKP tasoitti välierävoitot

 
UKP tasoitti välierävoitot

Raumalaisilla tehokkaat jaksot alussa ja lopussa.

Raumalainen UKP otti tärkeän voiton Kärpistä sunnuntain toisessa välierässä. Joukkue johti parhaimmillaan ottelua jo 5-0, mutta vierasjoukkue tuli rinnalle ja vielä ohitse kun peliaikaa oli jäljellä runsaat kahdeksan minuuttia. Kotijoukkue käytti kuitenkin loput maalipaikkansa tehokkaasti hyväkseen ja loppulukemat 8-6 jäivät taululle todistamaan raumalaisten ensimmäistä välierävoittoa.

PORILAISILLA SURULLINEN AVAUSERÄ

Sunnuntain ottelussa molemmilla joukkueilla oli alussa hyviä paikkoja tehdä avausosuma, mutta varsinkin porilaiset olivat todella tehottomia. Ottelun avausmaali olikin sitten erikoinen. Kotijoukkue purki pallon porilaispäätyyn ja maalivahti Joni Meskanen lähti noutamaan palloa rännistä. Yllättäin Meskanen kadotti pallon, joka pomppi hienosti maalinkulmalle Jarno Rusaselle. Miehellä oli helppo homma pistää pallo tyhjään porilaismaaliin. Kotijoukkueen toinen maali tuli ylivoimalla, kun Jaakko Juvonen syötti Rusasen maalintekoon. Rusanen latoi pallon jälleen varmasti  maaliin. Puhdas hattutemppu todistettiin ajassa 14.47. Porilaisvahti Joni Meskasen avaus meni suoraan raumalaisille ja Jarno Rusanen oli taas oikealla paikalla. Onneksi erätauko pelasti vierasjoukkueen suuremmalta nöyryytykseltä.

KÄRPÄT HERÄILEE TOISESSA ERÄSSÄ JA NOUSEE TUNTUMAAN

UKP teki ottelun toisessakin erässä vielä kaksi maalia ennen kuin vierasjoukkue heräsi. Kotijoukkueen neljäs maali oli ylivoimamaali. Joni Meskanen sai torjuttua laukauksen, mutta pallo lirui kuitenkin jostain maaliin. Taisipa joku pelaaja päästä vielä tökkäämään sitä aivan maalilinjalta. Seuraavankin maalin UKP teki miesylivoimalla, kun Juuso Levonen laukoi siniseltä sinisen pallon sisään. Maalin jälkeen kaukaloa hallitsi vierasjoukkue. Se oli heräämässä taisteluun ja ensimmäinen näyte siitä saatiin, kun Marko Luukkonen toi pallon alivoimalla raumalaispäätyyn. Syöttö maalille vapaana olleelle Niko Papinaholle ja peli oli lukemissa 5-1. Kärpät sai maalista lisää virtaa ja hetkeä myöhemmin se teki jo toisen maalinsa. Rami Välimaa hankkiutui maalintekopaikalle ja peli kaventui 5-2 lukemiin. Kärppien kolmas maali tuli kotijoukkueen puolustuksen karkeasta harhasyöt östä. Parivaljakko Mika Ahonkivi-Jose Laaksonen rokotti ja vierasjoukkue oli jo kahden maalin päässä. Vielä yksi maali saatiin toiseen erään kun joukkue pääsi pelaamaan miesylivoimaa. Juho Tikan pää ei kestänyt ottelun tuoksinassa ja mies kirjasi jäähyikseen 2+2+PRK. Kärppien ylivoima jauhoi ja jo kymmenen sekunnin päästä Hannu Tala laukoi pallon raumalaismaaliin. Hyvän otteen saanut Kärpät joutui kuitenkin poistumaan erätauolle odottamaan päätöserää.

VOITTO JO KÄRPILLÄ, UKP ROKOTTAA VIRHEISTÄ JA VOITTAA OTTELUN

Kärppien kolmas erä alkoi siitä mihin se toisessa erässä jäi eli kova tahto oli voittaa ottelu. Vain 22 sekuntia ehti kulua, kun vierasjoukkue tasoitti. Jaakko Mäkelä syötti ja Marko Luukkonen laukoi porilaiset rinnalle. Tämän maalin jälkeen ote siirtyi täysin porilaisille, mutta tehottomuus vaivasi. Lisäksi kotijoukkue rauhoitti peliä viivyttelyllään ja tietysti maalivahti Silmäri "loukkaantui" myös tässä erässä. Kärppien kovin rynnistys kuivui näihin pelikatkoihin ja vaikka Kärpät saikin johto-osuman, niin UKP tuli vielä mukaan taistoon porilaisten virheistä. Kärppien johto-osuman teki Mika Ahonkivi, jonka laukaus upposi raumalaisten maalin alakulmaan. UKPn tasoitus tuli onnella, kun kotijoukkue rynnisti vastahyökkäykseen. Laidasta luistellut Matti Myllymäki heitti pallon maalille, josta se pomppi porilaispuolustajasta maaliin. Ja vain 15 sekuntia eteenpäin kun kotijoukkue  oli jo johdossa. Valtteri Raunion veto upposi porilaismaaliin kun peliaikaa oli jäljellä runsas neljä minuuttia. Päätöslukemat 8-6 iski taas Myllymäki, kun porilaiset menettivät pallon helposti hyökkäyspäässä. Värikkään ottelun ratkaisu oli tapahtunut.

Porilaisten parhaana palkittiin Marko Luukkonen ja kotijoukkueen parhaan palkinnon pokkasi loppupelin tärkeät osumat tehnyt Matti Myllymäki. Luukkosen asenne takaa-ajotilanteessa kestää vertailun "suurempienkin pelimannien" kesken. Myös kotijoukkueen Jarno Rusanen oli pelipäällä teholukemilla 3+1. Kärppien leirissä pelin jätti jo toisessa erässä kesken Antti Majakulma, joka sai pallon kämmenpohjaansa. Julkisesti ei uskalla sanoa kumpaan käteen pallo osui. Niin tarkaksi on kuulemma vammojen tutkiskelu vastapuolen joukkueessa mennyt.

Joukkueet kohtaavat kolmannen kerran jo ensi lauantaina Porissa. Toista voittoa ottelusarjassa hakevat joukkueet aloittavat ottelun Isomäen jäähallissa klo 16.30. Pelikiellon Porin ottelussa saanut Mikko Peltonen palaa Kärppien kokoonpanoon.

Ottelun erikoisuudet:
-Rauman harjoitushallissa oli kerrankin lämpimämpi kuin ulkona. Lähellä -20 astetta ollut ulkolämpötila sekä hyytävä tuuli aikaan saivat tämän erikoisen tilanteen todeksi.

-Joukkueet poistuivat ottelun tauottua lähes kokonaan pukukoppiin eivätkä jääneet odottamaan parhaiden pelaajien palkitsemista. Joukkueiden kesken on sovittu ettei tässä vaiheessa enää pelaajat kättele, mutta palkintojen jako kuuluu ottelun "virallisiin" tapahtumiin.


Maalitilastot:
1.erä

07:05 1-0 Jarno Rusanen (Juha-Pekka Rakkolainen)
12:43 2-0 Jarno Rusanen (Jaakko Juvonen) yv
14:47 3-0 Jarno Rusanen (Valtteri Raunio)

2.erä
23:10 4-0 Valtteri Raunio (Jarno Rusanen) yv
27:55 5-0 Juuso Levonen (Juho Tikka) yv
28:55 5-1 Niko Papinaho (Marko Luukkonen) av
32:59 5-2 Rami Välimaa (Rami Nikkonen)
38:15 5-3 Mika Ahonkivi (Jose Laaksonen)
39:22 5-4 Hannu Tala (Jaakko Mäkelä) yv

3.erä
40:22 5-5 Marko Luukkonen (Jaakko Mäkelä) tv
51:37 5-6 Mika Ahonkivi (Marko Luukkonen)
55:30 6-6 Matti Myllymäki
55:45 7-6 Valtteri Raunio (Tero Puranen)
57:37 8-6 Matti Myllymäki (Tero Puranen)

Torjunnat:
Toni Silmäri UKP 12+6+12=30
Joni Meskanen Kärpät 8+18+12=38

Jäähyt:
UKP 5x2min,1xPRK
Kärpät 6x2min

Palkitut:
UKP Matti  Myllymäki
Kärpät Marko Luukkonen

Yleisöä: 152

Kärppien tiedotteesta / UrheiluPori


Takaisin edelliselle sivulle


Porin Kärpät - logo

Porin Kärpät - 2009-2010 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2009-2010

Ottelut kaudella 2009-2010

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Niklas Rubin jatkaa Ässissä

Niklas Rubin jatkaa Ässissä

Ässät ja maalivahti Niklas Rubin ovat tehneet yksivuotisen jatkosopimuksen.

Lue lisää
Valmentaja Timo Turunen jatkaa Ässissä

Valmentaja Timo Turunen jatkaa Ässissä

Ässien organisaatioon vuonna 2021 liittynyt valmentaja Timo Turunen jatkaa seurassa toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella kaudesta 2024 – 2025 eteenpäin.

Lue lisää
Roope Talaja jatkaa Ässissä

Roope Talaja jatkaa Ässissä

Ässät on tehnyt kaksivuotisen jatkosopimuksen hyökkääjä Roope Talajan kanssa. Hyökkääjä on pelannut tällä kaudella ennen illan KooKoo-ottelua 16 ottelua tehoin 4+4 =8.

Lue lisää
Sakari Salminen palaa Ässiin

Sakari Salminen palaa Ässiin

Ässät on tehnyt kevääseen 2022 asti ulottuvan sopimuksen Sakari Salmisen kanssa. Ässien oma kasvatti pelasi seurassa viimeksi vuosina 2017 – 2019, jolloin 50 ottelussa syntyi tehopisteet 17+30 =47.

Lue lisää
Peter Tiivola jatkaa Ässissä

Peter Tiivola jatkaa Ässissä

Ässät on tehnyt yksivuotisen jatkosopimuksen Peter Tiivolan kanssa. Sopimus sisältää option ulkomaille siirtymisestä tämän kauden jälkeen.

Lue lisää
Hyökkääjä Ty Rattie siirtyy Porin Ässiin

Hyökkääjä Ty Rattie siirtyy Porin Ässiin

Ässät on tehnyt loppukauden mittaisen sopimuksen hyökkääjä Ty Rattien kanssa.

Lue lisää