Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Karhu HT:lle vieraita Turusta

 
Karhu HT:lle vieraita Turusta

Perjantaina Porin pimeään syysiltaan Karhu HT:n vieraaksi saapuu Kiekko-67 Turusta.
Alkukauden vaisusti aloittanutta Turkulaisryhmää ei pidä lähteä aliarvioimaan. Melko nuorella joukkueella kauteen lähtenyt ”kuusseiska” tulee varmasti ennakkoluulottomasti, joten hereillä on Porilaisten oltava, etenkin kun porilaisten kauden otteluiden alut ovat olleet selkeästi joukkueen heikoin osa-alue.

Muilta osin ”karhuryhmän” peli on kulkenut erittäinkin mallikkaasti. Hyökkäyksen ykköstykkeinä häärii tutut miehet Peltolan ”Hepin” (Henri) ja Tino Sandhun johdolla. Aivan loistavasti kauden on aloittanut myös ”pappaketju” Salminen- Järvenranta-Takanen. Puolustuksessa ”pommeja” jakaa jo alkukaudella paljon huomiota saanut, Juuso Koivu ja paluun Poriin tehnyt Niko Koskela.

Kuulinpa Isomäen hallilla kiertävän huhun, että Karhu HT:n maalilla pelaa Ässistä ”kaapattu” nuori Roope Nieminen, joka jo harjoitusotteluissa väläytteli osaamistaan.
Miten onnistuu Niemisen debyytti? Jatkuuko Karhu HT:n lento vai kääntyykö ”kuusseiskan” kurssi? Tule paikanpäälle katsomaan.

Otteluun on ilmainen sisäänpääsy!

Karhu HT:n tiedotteesta / UrheiluPori


Takaisin edelliselle sivulle


Karhu HT ry - logo

Karhu HT - 2010-2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Filip Lindberg Ässien maalille

Filip Lindberg Ässien maalille

Ässät on tehnyt yksivuotisen sopimuksen Filip Lindbergin kanssa. 26-vuotias Espoon Jäähongan kasvatti siirtyy Poriin Tapparasta, jossa Lindberg nousi kevään aika joukkueen ykkösmaalivahdiksi.

Lue lisää
Balazs Sebok vahvistaa Ässien keskikaistaa

Balazs Sebok vahvistaa Ässien keskikaistaa

Tehokkaita kausia KalPassa ja Ilveksessä pelannut unkarilaishyökkääjä palaa Liigaan.

Lue lisää
Kristian Tamminen tuo leveyttä Ässien maalivahtiosastolle

Kristian Tamminen tuo leveyttä Ässien maalivahtiosastolle

Ässät on tehnyt loppukauden mittaisen sopimuksen maalivahti Kristian Tammisen kanssa. 25-vuotias Tamminen saapuu Poriin Kajaanin Hokin Mestis-joukkueesta.

Lue lisää
Miro Karjalainen Ässien puolustukseen - Salmelan sopimus purettu

Miro Karjalainen Ässien puolustukseen - Salmelan sopimus purettu

Puolustaja Miro Karjalainen siirtyy Ässiin loppukauden mittaisella sopimuksella, joka sisältää seuran option kaudesta 2025 – 2026.

Lue lisää
Ässien Leevi Viitalan sopimus purettu

Ässien Leevi Viitalan sopimus purettu

Ässät ja hyökkääjä Leevi Viitala ovat hyvässä yhteisymmärryksessä purkaneet kevääseen 2026 asti ulottuneen pelaajasopimuksen.

Lue lisää
Vauhtihyökkääjä Dylan Fabre jatkaa Ässissä

Vauhtihyökkääjä Dylan Fabre jatkaa Ässissä

Ranskalaishyökkääjä jatkaa Ässissä yksivuotisella sopimuksella.

Lue lisää