Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Pesäkarhut toiseen välierävoittoon

 

Pesäkarhut toiseen välierävoittoon


Pesäkarhut ja Kirittäret jatkoivat tiukkoja välierävääntöjään keskiviikkona Jyväskylässä ja toistamiseen porilaiset veivät voiton. Tällä kertaa ottelun ratkaisu venyi supervuoropariin, jonka Pesäkarhut vei juoksuin 1-0 Hanna Hirvikosken kotiuttaessa Emmi Viitalan. Näin Pesäkarhut johtaa ottelusarjaa voitoin 2-0 ja Kirittäret saapuu lauantaina Poriin pakkovoittotilanteessa, loppuotteluun kun selvittää tiensä kolmella voitolla.

Keskiviikkoisessa ottelussa Pesäkarhut voitti avausjakson juoksuin 2-1, jakso oli hyvin tasainen ja porilaiset olivat kotiutuksissa laadukkaampia. Toisella jaksolla yksi Pesäkarhujen uinahtanut ulkovuoro käänsi jakson jyväskyläläisille, lopulta jaksovoitto kotijoukkueelle juoksuin 4-0. Yleisöä Jyväskylän Hippokselle oli saapunut varsin mukavasti, lähes 1400 katsojaa. Lauantaina klo 17.00 Porissa alkavaan kolmanteen välierään on odotettavissa todellinen yleisöryntäys.

"Kova vääntö kuten ensimmäinenkin. Pelasimme yhtä ulkovuoroa lukuunottamatta hyvän vieraspelin ulkokentällä ja sisälläkin pelissä oli paljon hyviä juttuja. Parannettavaakin toki jäi kuten esimerkiksi otteluun lähtö, jossa olimme hieman vaisuja. Mutta saimme myös paljon Kirittärien sisäpelistä otetta, ykköstilanteen päävaihtaja Elina Mäki oli vielä eka otteluakin paremmin hallussa ja pelin vanhetessa jopa kärki Laura Nuutinenkin saatiin jo jotenkin kuriin. Mutta kolmostilanteen kestäminen tulee olemaan jatkossakin avainasioita, tänään Jyväskylä onnistui muutaman kerran yllättämään. Nyt vaan seuraavaa ottelua kohti rauhallisesti, tarkennuksia ja pelin kehittämistä tarvitaan edelleen. Henkisellä puolella meidän lähtökohta on hyvä lauantaille, hyviä suorituksia vaan tekemään. Se, että päästään pelistä ja lauantain tunnelmasta nauttimaan on upea asia, keskittyminen olennaiseen korostuu. Hyvällä mielellä ja vesi kielellä joukkueemme odottaa kolmatta välierää", Pesäkarhujen pelinjohtaja Petri Kaijansinkko toteaa.

Pesäkarhujen tiedotteesta / UrheiluPori


Takaisin edelliselle sivulle


Pesäkarhut Pori - logo

Pesäkarhut - 2011 Naisten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011

Ottelut kaudella 2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


PetriKaijansinkko

Petri Kaijansinkko

Tiedot

EmmiViitala

Emmi Viitala

Tiedot


Lämsä, Pirskanen ja Nygård Pesäkarhuihin

Lämsä, Pirskanen ja Nygård Pesäkarhuihin

Pesäkarhujen joukkueeseen saadaan ensi kaudella neljä loistavaa pelaajaa Oulusta, kun Emilia ja Annika Linnan lisäksi sopimuksen allekirjoittivat Eveliina Lämsä sekä Johanna Pirskanen.

Lue lisää
Henna Suominen Pesäkarhuihin, mestaruusjoukkueesta tukku jatkajia

Henna Suominen Pesäkarhuihin, mestaruusjoukkueesta tukku jatkajia

Ensi kauden ensimmäiset pelaajajulkistukset pitävät sisällään niin tuttuja pelureita, kuin uusia kasvojakin.

Lue lisää
Tammi Cup 2021 on peruttu

Tammi Cup 2021 on peruttu

Vallitsevan koronatilanteen ollessa epävarma, tapahtuman järjestäminen vastuullisesti ei ole mahdollista.

Lue lisää
Rosvallille jatkosopimus, Nurmi Pesäkarhuihin kaudelle 2021

Rosvallille jatkosopimus, Nurmi Pesäkarhuihin kaudelle 2021

Pesäkarhut julkaisi tiistaina 10. marraskuuta järjestämässään tiedotustilaisuudessa toistaiseksi viimeiset pelaajasopimuksensa kaudelle 2021. Sopimukset olivat Kaisa-Maija Rosvallin vuoden mittainen jatkosopimus ja Mynämäeltä Poriin siirtyvän Henna Nurmen 1+1 -mittainen sopimus.

Lue lisää
Vuoden 2019 naispesäpalloilija ja kauden 2020 lyöjäkuningatar jatkavat Pesäkarhuissa

Vuoden 2019 naispesäpalloilija ja kauden 2020 lyöjäkuningatar jatkavat Pesäkarhuissa

Pesäkarhut julkaisi tiistaina 3. marraskuuta kaksi sopimusta kaudelle 2021. Vuoden 2019 naispesäpalloilija Emilia Itävalo sekä kesän 2020 lyöjäkuningatar Susanna Puisto tekivät molemmat vuoden mittaiset jatkosopimukset porilaisseuran kanssa.

Lue lisää
Toppari Lapualta Poriin, Arbeliukselle jatkosopimus

Toppari Lapualta Poriin, Arbeliukselle jatkosopimus

Pesäkarhut julkaisi keskiviikkona 28. lokakuuta kaksi uutta pelaajasopimusta kaudelle 2021. Toinen sopimuksista oli Pinja Arbeliuksen 1+1-muotoinen jatkosopimus ja toinen uutena pelaajana Pesäkarhuihin liittyvän Eveliina Topparin 1-vuotinen sopimus.

Lue lisää