Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Pesäkarhut kohtaa kotiavauksessaan Vihdin

Pesäkarhut kohtaa kotiavauksessaan Vihdin

 

Pesäkarhujen kausi 2015 käynnistyi sunnuntaina 2-1 -voitolla Kempeleen Kiristä. Voitosta ja huolimatta, oli pelinjohdolla kuitenkin jälkikäteen työtä edessään. 

– Olemme nyt löytäneet Kempele-pelin toisella jaksolla tapahtuneisiin virheisiin loogiset selitykset ja syyt. Nyt meidän on hyvä lähteä kohti huomista Vihti-ottelua. Pelasimme sunnuntaina myös tähänastisten peliemme parhaimman jakson (1. jakso), joten olemme oikealla tiellä, kertoi Pesäkarhujen pelinjohtaja SAMI ÖSTERLUND ottelun ennakkotilaisuudessa. 





Kautensa tappiolla avannut Vihti ilmoitti eilen pelinjohtajan vaihtumisesta. Onko tällä vaikutusta huomenna pesäpallostadionille astelevaan joukkueeseen? 

– Vihti ei varmasti tule olemaan samanlainen joukkue, kuin Manse-ottelussaan sunnuntaina. Isoin asia huomenna on kuitenkin se, että me keskitymme omaan tekemiseemme ja oman pelin parantamiseen, muistutti Österlund. 

Pesäkarhujen tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle




Tammi Cup 2021 on peruttu

Tammi Cup 2021 on peruttu

Vallitsevan koronatilanteen ollessa epävarma, tapahtuman järjestäminen vastuullisesti ei ole mahdollista.

Lue lisää
Rosvallille jatkosopimus, Nurmi Pesäkarhuihin kaudelle 2021

Rosvallille jatkosopimus, Nurmi Pesäkarhuihin kaudelle 2021

Pesäkarhut julkaisi tiistaina 10. marraskuuta järjestämässään tiedotustilaisuudessa toistaiseksi viimeiset pelaajasopimuksensa kaudelle 2021. Sopimukset olivat Kaisa-Maija Rosvallin vuoden mittainen jatkosopimus ja Mynämäeltä Poriin siirtyvän Henna Nurmen 1+1 -mittainen sopimus.

Lue lisää
Vuoden 2019 naispesäpalloilija ja kauden 2020 lyöjäkuningatar jatkavat Pesäkarhuissa

Vuoden 2019 naispesäpalloilija ja kauden 2020 lyöjäkuningatar jatkavat Pesäkarhuissa

Pesäkarhut julkaisi tiistaina 3. marraskuuta kaksi sopimusta kaudelle 2021. Vuoden 2019 naispesäpalloilija Emilia Itävalo sekä kesän 2020 lyöjäkuningatar Susanna Puisto tekivät molemmat vuoden mittaiset jatkosopimukset porilaisseuran kanssa.

Lue lisää
Toppari Lapualta Poriin, Arbeliukselle jatkosopimus

Toppari Lapualta Poriin, Arbeliukselle jatkosopimus

Pesäkarhut julkaisi keskiviikkona 28. lokakuuta kaksi uutta pelaajasopimusta kaudelle 2021. Toinen sopimuksista oli Pinja Arbeliuksen 1+1-muotoinen jatkosopimus ja toinen uutena pelaajana Pesäkarhuihin liittyvän Eveliina Topparin 1-vuotinen sopimus.

Lue lisää
Jukalle ja Tuomiselle jatkosopimukset, Korkiamäki Pesäkarhujen paitaan

Jukalle ja Tuomiselle jatkosopimukset, Korkiamäki Pesäkarhujen paitaan

Pesäkarhut järjesti tiistaina 20. lokakuuta tiedotustilaisuuden, jossa julkaistiin kolme pelaajasopimusta kaudelle 2021. Sopimuksista kaksi olivat jatkosopimuksia ja yksi uusi pelaajasopimus.

Lue lisää
Puistolle lyöjäkuningattaruus, Pesäkarhuille pronssia

Puistolle lyöjäkuningattaruus, Pesäkarhuille pronssia

Pesäpalloliitto järjesti perinteisesti päätösristeilyn yhteydessä toteutetun kauden parhaiden palkitsemisen tänä vuonna koronatilanteen vuoksi pääosin etänä.

Lue lisää