Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Uusi Rauma: Lukon maalille Korhonen ja Häkkinen

 
Uusi Rauma: Lukon maalille Korhonen ja Häkkinen

Raumalainen Uusi Rauma kaupunkilehti kertoo internet-sivuillaan Lukon ensi kauden maalivahdeiksi tulevan seuraavan kaksikon: Markus Korhonen, Pasi Häkkinen. Mikäli lehden tiedot pitävät paikkansa ei Porissakin nähty Scott Langkow jatka enää seurassa.

Ruotsissa tällä kaudella pelaava Markus Korhonen (-75) on jäänyt Brynäsin joukkueessa luukkuvahdin osaan. Korhonen on myös urallaan edustanut Pietarin SKA:ta, Oulun Kärppiä, Tampereen Ilvestä, sekä TuToa.

Häkkinen puolestaan pelasi kuluneen kauden Tanskassa. Ennen sinne siirtymistä Häkkinen oli Jokereiden maalivahti kahden kauden ajan. Jälkimmäisellä (2004-2005) pelejä kertyi vain 2 kappaletta, Tim Thomasin ollessa ykkösmaalivahtina. Häkkinen on edustanut urallaan myös Lappeenrannan SaiPaa.


Kari Saha / UrheiluPori.com
Korhonen Markus,Brynäs
Uusi Rauma kertoo Korhosen pukevan ensi kaudella Lukko paidan päälleen.
Kari Saha / UrheiluPori.com


Takaisin edelliselle sivulle



ScottLangkow

Scott Langkow

21.4.1975 Edmonton, Alberta, Canada
Tiedot


Kari Kalto täydentää Ässien valmennusryhmän

Kari Kalto täydentää Ässien valmennusryhmän

Liigassa HIFK:ssa, TPS:ssa sekä Ilveksessä valmentanut Kari Kalto siirtyy Ässiin.

Lue lisää
Petteri Nikkilä tuo kokemusta ja johtajuutta Ässiin

Petteri Nikkilä tuo kokemusta ja johtajuutta Ässiin

Yli 200 tehopistettä Liigassa iskenyt Petteri Nikkilä siirtyy Poriin.

Lue lisää
Danick Martel siirtyy Ässiin

Danick Martel siirtyy Ässiin

HPK:ssa tehokkaasti edelliskaudella pelannut hyökkääjä saapuu Poriin yksivuotisella sopimuksella.

Lue lisää
Oskar Nilsson Ässien puolustukseen

Oskar Nilsson Ässien puolustukseen

Ässät tehnyt yksivuotisen pelaajasopimuksen Oskar Nilssonin kanssa. 34-vuotias puolustaja saapuu Poriin Ruotsin pääsarjasta Skellefteå AIK:in riveistä.

Lue lisää
Petteri Riihinen Ässien puolustukseen

Petteri Riihinen Ässien puolustukseen

Kaksinkertainen SM-hopeamitalisti saapuu Poriin ottamaan seuraavaa askelta urallaan.

Lue lisää
Filip Lindberg Ässien maalille

Filip Lindberg Ässien maalille

Ässät on tehnyt yksivuotisen sopimuksen Filip Lindbergin kanssa. 26-vuotias Espoon Jäähongan kasvatti siirtyy Poriin Tapparasta, jossa Lindberg nousi kevään aika joukkueen ykkösmaalivahdiksi.

Lue lisää