Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

KarhuHT jatkaa pelejään perjantaina

 
KarhuHT jatkaa pelejään perjantaina

Porin perjantain kiekkoillasta on odotettavissa jännittävä, kun TarU Hockey saapuu Karhu HT:n vieraaksi.

TarU on pelannut kuluneella kaudella erittäin tasaisia otteluita ja taistelee näin ollen paikasta kolmen joukkoon. Joukkueen kokenut kaarti (Inkeroinen ja Sintonen) on saanut hyviä kirittäjiä nuorista pelureista, jotka eivät takuulla nöyristele sarjakärjen edessä.

Karhu HT puolestaan on mielenkiintoisen tilanteen edessä, takana on kaksi todella erilaista ottelua. Kiekko-67 oli Porissa täysin vastaantulija ja vain viikkoa myöhemmin Uudessakaupungissa Karhu HT pelasi ehkä kauden huonoimman ottelunsa, taistellen kuitenkin lopussa voiton. Samanlaista ”takki auki” otteluun lähtöä ei saa tapahtua, eikä siihen ole varaa TarU Hockeyta vastaan tai kyyti on takuulla kylmää!

Karhu HT kokoonpanossa tuskin suuria muutoksia tulee, vaikka Karhuryhmän treeneissä onkin kuluvan viikon aikana nähty uutta verta.

Tule siis Isomäen jäähallille katsomaan pystyykö TarU:n kokenut kaarti laittamaan huippuvireisen Tino Sandhun aisoihin. Ja jatkaako puolustajien pistepörssiykkönen Niko Koskela pistetehtailua.

KarhuHT:n tiedotteesta / UrheiluPori


Takaisin edelliselle sivulle


Karhu HT ry - logo

Karhu HT - 2010-2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Kari Kalto täydentää Ässien valmennusryhmän

Kari Kalto täydentää Ässien valmennusryhmän

Liigassa HIFK:ssa, TPS:ssa sekä Ilveksessä valmentanut Kari Kalto siirtyy Ässiin.

Lue lisää
Petteri Nikkilä tuo kokemusta ja johtajuutta Ässiin

Petteri Nikkilä tuo kokemusta ja johtajuutta Ässiin

Yli 200 tehopistettä Liigassa iskenyt Petteri Nikkilä siirtyy Poriin.

Lue lisää
Danick Martel siirtyy Ässiin

Danick Martel siirtyy Ässiin

HPK:ssa tehokkaasti edelliskaudella pelannut hyökkääjä saapuu Poriin yksivuotisella sopimuksella.

Lue lisää
Oskar Nilsson Ässien puolustukseen

Oskar Nilsson Ässien puolustukseen

Ässät tehnyt yksivuotisen pelaajasopimuksen Oskar Nilssonin kanssa. 34-vuotias puolustaja saapuu Poriin Ruotsin pääsarjasta Skellefteå AIK:in riveistä.

Lue lisää
Petteri Riihinen Ässien puolustukseen

Petteri Riihinen Ässien puolustukseen

Kaksinkertainen SM-hopeamitalisti saapuu Poriin ottamaan seuraavaa askelta urallaan.

Lue lisää
Filip Lindberg Ässien maalille

Filip Lindberg Ässien maalille

Ässät on tehnyt yksivuotisen sopimuksen Filip Lindbergin kanssa. 26-vuotias Espoon Jäähongan kasvatti siirtyy Poriin Tapparasta, jossa Lindberg nousi kevään aika joukkueen ykkösmaalivahdiksi.

Lue lisää