Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

NiceFutikselle kauden ensimmäinen tappio

 
Kauden ensimmäinen tappio


Nice Futis joutui ahtaalle sarjan kärkikamppailussa
(Kimmo Turtiainen / UrheiluPori.com)

Nice oli valmistautunut sarjakakkosen Lahden Kuusysin kohtaamiseen huolella. Takana oli tehokas ja onnistunut treeniviikko, asenne oli kohdallaan ja voittamisen halu kova. Porin stadionille oli löytänyt epävakaasta säästä ja pelin alkamisaikaepäselvyydestä huolimatta tiensä ennätyssuuri yleisö. Muutama minuutti ennen pelin alkua sade taukosi ja aurinko raivasi totutusti itsensä esiin pilvien lomasta. Vaikka Nicen peleissä on kauden aikana riittänyt auringon paistetta niin kirjaimellisesti kuin tuloksellisestkin, tällä kertaa ottelutapahtumasta muodostui Nicen kannalta synkkä.

Kuusysi lähti otteluun odotetun agressiivisesti ja painoi ensimmäiset minuutit peliä Nicen päätyyn. Ensimmäisen maalin tehtaili kuitenkin Nice. Alle kymmenen minuuttia oli pelattu, kun Essi Huppunen viimeisteli Jonna Majamäen hyvästä syötöstä. Kuusysi ei tästä valitettavasti lannistunut vaan tasoitti kohta pelin mainion yksilösuorituksen päätteeksi. Vastustaja rankaisi vielä toistamiseen ensimmäisellä puoliajalla upottamalla vapaapotkun komeasti maalin vasempaan ylänurkkaan. Nicellä oli myös omat paikkansa. Hampaankoloon jäi erityisesti tilanne, jossa Turtiaisen Retu oli jo ohittanut maalivahdin, mutta hänet revittiin maihin ja estettiin törkkäämästä palloa tyhjään maaliin. Kuusysi hyötyi ensimmäisellä puoliajalla myötätuulesta, jonka turvin he lähettivät jatkuvasti pitkää palloa Nicen puolustusalueelle hyökkääjien rynnistäessä vauhdilla perään.

Toisella puoliajalla Nice haki raivokkaasti tasoitusmaalia. Muutamaa senttiä yli maalin suuntautunutta laukausta ja sivuverkkoa lähemmäs ei kuitenkaan päästy. Yrityksen puutteesta porilaisia ei voi syyttää. Monesti aikaisemmin tilanteen pelastanut viimehetken osuma jäi silti tällä kertaa puuttumaan. Kuusysi pääsi sekin toisella puoliajalla pariin ylivoimatilanteeseen, jotka se jätti hyödyntämättä. Näin ollen 1-2 lukemat jäivät lopullisiksi. Nice teki omalta osaltaan lahtelaisten pelaamisen liian helpoksi. Sovittuun ylhäältä alkavaan prässiin ja sen tukemiseen ei päästy, sillä Kuusysi ei kierrättänyt ja rakentanut peliään alhaalta asti. Tästä huolimatta Nicen olisi pitänyt pyrkiä pelaamaan omaa syöttöpeliään. Ongelmana olivat myös liian suuriksi venyneet linjojen väliset etäisyydet. Nicen hyökkääjät olivat useissa tilanteissa liian yksinäisiä, tämän lisäksi Kuusysi hyödynsi erinomaisesti keskikentän ja puolustuksen väliin jääneen tilan.

Nicen kokoonpano:
Aliina Hakala - Anu Ruohonen - Pauliina Vahander - Niina Inkinen - Katri Rajala - Elina Setälä (Miia Laismaa) - Kirsi Pukkila (Ayisat Yusuf) - Riikka Turtiainen - Reetta Turtiainen - Essi Huppunen (Anna Leinonen) - Jonna Majamäki (Henna Koponen)

Nicen maalintekijä: Essi Huppunen (Jonna Majamäki)

Parhaana palkittiin: Jonna Majamäki

Katso ottelun kuvagalleria

Nice Futiksen tiedotteesta / UrheiluPori.com


Takaisin edelliselle sivulle


Nice Futis ry - logo

Nice Futis - 2007 Naisten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2007

Ottelut kaudella 2007

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Ville Ulanen on FC Jazzin uusi päävalmentaja

Ville Ulanen on FC Jazzin uusi päävalmentaja

FC Jazz heitti verkot vesille ja naarasi Ville Ulasen uudeksi päävalmentajaksi.

Lue lisää
Juuso Rantala jatkaa MuSan riveissä

Juuso Rantala jatkaa MuSan riveissä

Juuso Rantala on sopinut vuoden jatkosopimuksen Musan Salaman kanssa.

Lue lisää
Jussi Välilä johtaa MuSan linjaa myös ensi vuonna

Jussi Välilä johtaa MuSan linjaa myös ensi vuonna

Jussi Välilä jatkaa MuSassa kauden 2021 kestävällä sopimuksella.

Lue lisää
MuSan taustaryhmä kasassa - Seth Ablade avustavaksi valmentajaksi

MuSan taustaryhmä kasassa - Seth Ablade avustavaksi valmentajaksi

Syksyllä uuden sopimuksen Musan Salaman päävalmentajaksi kirjoittanut Ville Ulanen on saanut tuekseen nyt täyden taustaryhmän. Joukkueen toiseksi valmentajaksi tulee FC Jazzista syksyllä vapautettu Seth Ablade.

Lue lisää
Jari Pyykölä liittyy FC Jazzin valmennukseen

Jari Pyykölä liittyy FC Jazzin valmennukseen

Edellisen kerran Poriin lähes 25-vuotta sitten saapunut vaatimaton valmentaja kyseli FC Jazzin silloiselta organisaatiolta, olisiko hänelle mahdollisesti valmennustöitä Porissa. Neuvottelujen jälkeen FC Jazz kiinnitti Pyykölän ja vuonna 1996 Porissa juhlittiin seuran toista Suomen mestaruutta kauden viimeisen pelin jälkeen Pietarsaaressa.

Lue lisää
Matias Sallila tekee paluun Salama-paitaan kaksivuotisella sopimuksella

Matias Sallila tekee paluun Salama-paitaan kaksivuotisella sopimuksella

MuSa ja Matias Sallila ovat tehneet kaksivuotisen jatkosopimuksen ja mies palaa takaisin Salama-paitaan. Viime kaudella mies palasi MuSaan vuoden tauon jälkeen, jota ennen hän edusti seuraa vuosina 2015-2017.

Lue lisää