Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

KaaRolla niukka tappio Tampereella

 

KaaRolla niukka tappio Tampereella


Pelaajat oikeutetusti tyytyväisiä

KaaRon naiset matkustivat Pyrinnön vieraiksi Tampereelle myöhään perjantai iltana. Esteistä johtuen yhdentoista pelaajan ringistä vain kuusi lähti peliin mukaan. Onneksi vahvistukseksi saatiin B-junnuista Lotta Kettunen, joka teki näin ensiesiintymisensä KaaRon naisten peleissä.

Ensimmäinen erä meni kotijoukkueelle selvästi, mutta puolustusta terästämällä Roima pääsi peliin mukaan toisella jaksolla. Kolmannen jakson Pyrintö voitti taas selvästi, mutta viimeisellä jaksolla, kotijoukkueen väsähtäessä, KaaRo kuroi eron parhaimmillaan kahteen pisteeseen. Kahdeksan sekuntia ennen loppua Roima oli pakotettu rikkomaan ja Pyrintö rankaisi upottamalla molemmat tilanteesta syntyneet vapaaheitot, kasvattaen näin eron kahteen koriin (4 pisteeseen). Lopussa KaaRo sai vielä heiton aikaiseksi, mutta tuomarin jättäessä tilanteessa olleen selvän virheen viheltämättä, jäi taululle Pyrinnön neljän pisteen voitto.

Hyvin taistelleesta nuoresta joukkueesta Miila viitanen teki 29 pistettä ja Laura Lilius palkittiin Roiman parhaana puolustajana. Huomion arvoista on myös Wilma Puputin kova työ hänelle entuudestaan tuntemattomalla pelipaikalla. Takamiehenä viihtyvä Wilma joutui painimaan sentterinä varsin isokokoisten Pyrintöläisten keskellä.

KaaRon tiedotteesta / UrheiluRauma


Takaisin edelliselle sivulle




BC Sisulla lauantaina kärkiottelu kotikentällään

BC Sisulla lauantaina kärkiottelu kotikentällään

Kaikki kotiottelunsa tällä kaudella voittanut BC Sisu saa vastaansa lauantaina PeU-Basket Perniöstä, ottelu alkaa Winnovan salissa klo 15:30.

Lue lisää
BC Sisu maukkaaseen voittoon Raholan Pyrkivästä

BC Sisu maukkaaseen voittoon Raholan Pyrkivästä

BC Sisu nousi voittoon kakkosdivisioonan paikotellen kuumaksikin menneessä pelissä Raholan Pyrkivää vastaan.

Lue lisää
Pesäkarhuille toinen voitto puolivälierissä

Pesäkarhuille toinen voitto puolivälierissä

Pesäkarhut ei jättänyt selittelyille ja suunsoitolle sijaa, kun se haki voiton Siilinjärveltä lauantaina ja siirtyi puolivälieräsarjassa voitoin 2-0 johtoon.

Lue lisää
KY-Sport Turusta kävi hakemassa Porista helpohkon vierasvoiton BC Sisusta

KY-Sport Turusta kävi hakemassa Porista helpohkon vierasvoiton BC Sisusta

BC Sisu sai koripallo-oppitunnin KY-Sportilta sunnuntaina pelatussa 2div. ottelussa. KY-Sport kirjasi voiton 65-87 (41-50) lukemin.

Lue lisää
Sisu romahti kotonaan

Sisu romahti kotonaan

Sisun miehet kärsivät kauden avaustappion kotonaan Tampereen Pyrinnön kakkosjoukkueelle lukemin 68-89.

Lue lisää
Sisu jatkaa tappioitta

Sisu jatkaa tappioitta

Bc Sisu kävi hakemassa maistuvat vieraspisteet Tampereelta voittaessaan Morbid Basketin numeroin 75 - 71 (36 - 40).

Lue lisää