Jääkiekkoharhautuksia porilaiseen tapaan

1. erä
On syksyinen ilta porilaisessa rivitaloasunnossa. Pöydässä hyvää kotiruokaa, kenties pullo punaviiniä. Ja miehellä kauhea kiire – minnekäs muualle kuin jäähallille kannustamaan paikallisia patapaitoja. Kuvion alkaessa toistua jälleen alkaneella kaudella penkkiurheilijan vaimo totesi olevansa kyllästynyt istumaan yksin sohvalla ja päätti ryhtyä kertakaikkisen järeisiin toimenpiteisiin. Oli selvää, että vastustajaa eli tässä tapauksessa aviomiestä, täytyi pystyä harhauttamaan, mutta miten? Taklaus tuntui liian väkivaltaiselta ratkaisulta, ”ylämummoon” turvautuminen taas tarpeettoman monimutkaiselta. Jäljelle jäi vain yksi keino: yllättää vastustaja käyttämällä sen omaa taktiikkaa. Niinpä penkkiurheilijan vaimo huomasi eräänä arki-iltana muuntuneensa varjostajaksi ja astelevansa vastustajansa jalanjäljissä Isomäen hornankattilaan.

2. erä
Ottelun aloitus valo- ja savukone-esityksineen peitti vastustajan näkyvistä ja aiheutti varjostajassa muutenkin hämmennyksen tunteita. Vierasjoukkueelle ja päätuomarille viheltäminen tuntui töykeältä, kunnes katsomossa istunut noviisi ymmärsi sen olevan psykologista sodankäyntiä parhaimmillaan. Koska oma vastustaja oli kadonnut yleisömereen, oli viisainta suunnata katse kaukaloon. Se näytti ylhäältä katsottuna kovin pieneltä, eikä noviisi voinut välttyä ajatukselta, että siinä itse asiassa pelattiin Stigan pöytäjääkiekkopeliä luistinhahmoja liikuttelevien pelaajien ollessa näkymättömissä. Jäällä tapahtuvan murjomisen ja sohimisen määrä hirvitti, ja penkkiurheilijan vaimo oli tyytyväinen päädyttyään itse väkivallattomaan ratkaisuun. Ennakko-odotuksista poiketen ottelussa ei kuitenkaan ollut tylsää: kaksi erää sujahti ohi niin nopeasti, ettei kertaakaan edes haukotuttanut. Ehkä erätauolla viimeinkin oma vastustaja löytyisi?

3. erä
Vaan eipä löytynyt. Jäähallin loputtomat käytävät tuntuivat imeneen vastustajan syövereihinsä. Oli siis kiinnitettävä huomio muihin katsojiin. Jälleen ennakko-oletuksista poiketen katsomo-otannan perusteella ei tuntunut olevan sellaista ihmislajia kuin tyypillinen jääkiekon katselija. Kaikki ikäluokat olivat edustettuina ja sukupuolijakaumakin vaikutti melko tasaiselta. Jokin oli katsojille kuitenkin yhteistä. Etenkin viime aikoina on ollut esillä Porin imago jotenkin kovana kaupunkina ja noviisin vaikutelma oli, että tämä porilainen karuus ja positiivinen hulluus tuli parhaiten esiin juuri jääkiekkoyleisössä. Valitettavasti vain ensikertalaisen oli vaikea päästä tunnelmaan mukaan, vaikka kotijoukkueen tekemä maali tuntuikin kieltämättä riemulliselta.

Ja löytyihän se oma vastustajakin lopulta. Valittu taktiikka tuntui toimivan ainakin jos onnistumiseksi lasketaan vastustajan vilpitön ilahtuminen. Yhteisymmärrystä saattaa hyvinkin kestää seuraavaan otteluun asti, mutta se, joutuuko joku jatkossa kenties jäähyaitioon, taitaa riippua kummankin osapuolen valmiudesta kompromissien tekoon.

penkkiurheilijanvaimo@urheilupori.com