Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

MuSaFutsalille makoisa voitto

 

MuSaFutsalille makoisa voitto


Lauantai-iltana Urheilutalolle saapunut runsaslukuinen yleisö (85) sai nähdä hyvän Futsal Ykkösen ottelun, jonka MuSa voitti melko suvereenin esityksen jälkeen 5 - 2 (2 - 0). Ottelu sai MuSan kannalta hyvän alun kun ensin oltiin alkujännä saatu ohitse. 6.22 Niko Saarinen Juha Helanderin syötöstä vie MuSan 1 - 0 johtoon. Kolme minuuttia ennen taukoa Jussi Välilä taituroi taululle lukemat 2 - 0. Esityön tekijänä kauden parastaan esittänyt Eero Salminen. ESC:n pelaaja-valmentaja Paolo Pimentel reagoi tähän välittömästi ja otti aikalisän. Sen jälkeen ESC pelasi paikoin ilman maalivahtia. Lähimpänä maalintekoa oli kuitenkin MuSa ja Tommi Järvinen, jonka yritys omasta päästä lipui vain vähän ohi ESC-maalin. Tauolle 2 - 0 MuSan johdossa.

Kopista tuli tällä kertaa erilainen MuSa kuin ennen, sillä nyt ei kolissut omissa ekojen vaihtojen aikana. 23.07 Juhani Pösö karkasi Välilän syötöstä laidasta puolittain läpi ja ampui pallon voimalla takaylänurkkaan, 3 - 0. 23.56 Saarinen illan toisellaan siirtää MuSan jo 4 - 0 johtoon. Janne Schütt syöttäjänä. ESC aloitti pelaamaan taas ilman maalivahtia mutta MuSan hyvä av-peli ei päästänyt vieraita kunnon tekopaikoille. Pimentel teki vieraiden kavennuksen toisen jakson ensimmäisellä puoliskolla. ESC jatkoi yv-peliä mutta tuloksettomasti. 31.58 näki Jani Lehtisen uran avausmaali MuSapaidassa päivänvalon. Loistava riisto ja kuljetus tyhjään maaliin, 5 - 1. Vielä viimeisellä minuutilla ESC-kippari Timo Brotkin toi vieraat kolmen maalin päähän mutta siihen maalinteko jäikin Porissa. Loppulukemat taululla 5 - 2 (2 - 0) ja MuSa otti makoisan voiton sarjakärjestä, jolle tappio oli kauden ensimmäinen. MuSan parhaana palkittiin uskomattomia otteita läpi ottelun esittänyt, 20 torjuntaa ottanut, MuSa-vahti Joni Kuusisto. Tästä on hyvä jatkaa, sillä nyt esitettiin kauden parasta peliä. Jobinpostiakin tuli Tommi Järvisen loukkaannuttua. Ensimmäisten arvoiden mukaan lepoa parisen viikkoa. Tarkemmat tiedot vamman vakavuudesta saataneen kuitenkin vasta ensi viikon puolella.  Seuraava ottelu on Ti 6.12 Porin Urheilutalolla, jonne saapuu sarjakakkonen Zenith Helsingistä.

Palkitut:
*** J. Pösö (MuSa)
** Saarinen (MuSa)
* Välilä (MuSa)

MuSa paras: Kuusisto
ESC paras: Estlander

MuSan tiedotteesta / UrheiluPori


Takaisin edelliselle sivulle


Musan Salama - logo

MuSa - 2011-2012 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011-2012

Ottelut kaudella 2011-2012

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Luotosen hattutemppu MuSan voiton takuu

Luotosen hattutemppu MuSan voiton takuu

Lauantain iltapelissä Ylöjärven ”postimerkillä” tilanteita syntyi paljon kumpaankin päähän.

Lue lisää
MuSan Martta Perälä nollasi vanhan seuransa

MuSan Martta Perälä nollasi vanhan seuransa

Ottelu alkoi vieraiden paineistaessa. Avauspaikan he loivat jo heti ensimmäisellä minuutilla.

Lue lisää
MuSan härkäviikko päättyi voitonjuhliin

MuSan härkäviikko päättyi voitonjuhliin

KaDy kaatui lauantaina Monnarilla lukemin 2–4 (0–1). Anni-Eliina Luotonen sankaritar hattutempullaan.

Lue lisää
MuSaFutsal palasi voittojen tielle

MuSaFutsal palasi voittojen tielle

Loppiaisena MuSaFutsal oli matkustanut Kaustisiin kohdatakseen paikallisen Pohjan-Veikot. Kaustisilta joukkue saalisti viime hetken maalilla 3-4 voiton.

Lue lisää
MuSan vuosi käynnistyi tappiolla

MuSan vuosi käynnistyi tappiolla

Helsingistä tuliaisina kauden ensimmäinen tappio varsinaisella peliajalla.

Lue lisää
MuSaFutsal murskaava vuoden viimeisessä kotiottelussa

MuSaFutsal murskaava vuoden viimeisessä kotiottelussa

Lauantaina MuSaFutsalin vieraaksi oli saapunut FC OPA Oulusta. Porilaiset eivät jättäneet mitään mahdollisuuksia vierailleen vaan murskasi vieraansa lukemin 9-0.

Lue lisää