Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Tunnusteleva aloitus

 
Tunnusteleva aloitus

Porin Kärppien naisjoukkueen divarikarsinta lähti viikonloppuna käyntiin kahdella ottelulla.

23.2.2008, EVU - Kärpät 4-2 
Porin Kärppien naisjoukkue aloitti divisioonakarsintansa vierasottelulla Vantaalla EVUa vastaan niukalla tappiolla 4 – 2. Vielä pari kautta sitten EVU kiekkoili korkeimmalla sarjatasolla, eikä kokemus voinut olla näkymättä. Ennakkoon karsinnan vahvimmaksi joukkueeksi arvioitu EVU oli juuri sellainen joukkue kuin osattiin odottaa. Joukkueessa oli hyviä luistelijoita, kovia laukaisijoita ja ennen kaikkea joukkue osasi pelata taktisesti oikein.

Kolmannessa erässä Kärpät huomasi kuinka paljon enemmän peliaikaa täysimittaisessa ottelussa onkaan. Väsynyt, mutta sisukas joukkue jaksoi kuitenkin puolustaa omaa maalia vielä kolmannessakin erässä. Ottelun käännekohdaksi voidaan sanoa Kärppien ”mustaa” hetkeä kolmannen erän puolessa välissä, jossa EVU pääsi maalaamaan kahdesti 15 sekunnin aikana.
Kärpät ei maaleista lopullisesti kuitenkaan lannistunut, vaan käytti nopeasti hyväkseen EVUn jäähyn, kaventaen ottelun 3 – 2 tilanteeseen Ida Vuorion maalin edestä tekemällä ohjauksella. Pelatun ottelun perusteella Kärpät on todellinen haastaja karsintasarjassa ja samanlaisella pelillä mikä tahansa joukkue on kaadettavissa.

23.2.2008, Kärpät - TPS 4-3
Karsintasarjan toisessa ottelussa Kärppien vastustajaksi saapui TPS Turusta. Kärpät lähti otteluun jälleen haastajana, sillä divisioonassa viidenneksi sijoittunut TPS oli ennalta hienoinen voittajasuosikki.

Ottelun alku oli tasaista vääntöä, pelin aaltoillessa päästä päähän tasaisena. Kärpät tuntui kuitenkin olevan hyvässä vedossa ja jälleen kerran Kärppien karvaus ja painostus tuotti tulosta. Ja ensimmäiselle erätauolle mentiinkin Kärppien johtaessa 4-1. Ottelu oli tunteita täynnä. Joukkueet jäähyilivät varsinkin kolmannessa erässä puolin ja toisin. Kova yritys tuotti muutaman ylilyönnin sinänsä siistissä pelissä. TPS kavensi lähes kolmannen erä alkuun tilanteeksi 4 – 3. Kovasta yrityksestä huolimatta TPS ei onnistunut tasoittamaan ottelua, vaan joutui lähtemään kotimatkalle häviön saattelemana. Kärppien viisikkopuolustus jaksoi pelata loppuun asti, vaikka koville se otti.

Sari Fisk debytoi EVU ottelussa

Sari Fiskin ensiesiintyminen Kärppäpaidassa onnistui Vantaalla hyvin. Pelaamattomuus ja jääharjoitusten puute näkyi hieman ensimmäisessä erässä, mutta toinen ja kolmas erä meni jo paljon paremmin.

Sunnuntain otteluun Sari ei päässyt mukaan, mutta ensi viikonloppuna ainakin KS NOUX-otteluun Sari on taas tulossa mukaan. Ensi viikonloppu on joukkueella ennakolta ajatellen raskas, kolme peliä kolmessa päivässä. Perjantaina Espoossa KS NOUX, lauantaina OuHu Porissa ja sunnuntaina Kalpa niin ikään Porissa.

Tilastot Jääkiekkoliiton sivuilta

Porin Kärppien tiedotteeesta / UrheiluPori.com


Takaisin edelliselle sivulle


Porin Kärpät - logo

Porin Kärpät - 2007-2008 Naisten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2007-2008

Ottelut kaudella 2007-2008

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


SariFisk

Sari Fisk

17.12.1971 Pori
Tiedot


Niklas Rubin jatkaa Ässissä

Niklas Rubin jatkaa Ässissä

Ässät ja maalivahti Niklas Rubin ovat tehneet yksivuotisen jatkosopimuksen.

Lue lisää
Valmentaja Timo Turunen jatkaa Ässissä

Valmentaja Timo Turunen jatkaa Ässissä

Ässien organisaatioon vuonna 2021 liittynyt valmentaja Timo Turunen jatkaa seurassa toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella kaudesta 2024 – 2025 eteenpäin.

Lue lisää
Roope Talaja jatkaa Ässissä

Roope Talaja jatkaa Ässissä

Ässät on tehnyt kaksivuotisen jatkosopimuksen hyökkääjä Roope Talajan kanssa. Hyökkääjä on pelannut tällä kaudella ennen illan KooKoo-ottelua 16 ottelua tehoin 4+4 =8.

Lue lisää
Sakari Salminen palaa Ässiin

Sakari Salminen palaa Ässiin

Ässät on tehnyt kevääseen 2022 asti ulottuvan sopimuksen Sakari Salmisen kanssa. Ässien oma kasvatti pelasi seurassa viimeksi vuosina 2017 – 2019, jolloin 50 ottelussa syntyi tehopisteet 17+30 =47.

Lue lisää
Peter Tiivola jatkaa Ässissä

Peter Tiivola jatkaa Ässissä

Ässät on tehnyt yksivuotisen jatkosopimuksen Peter Tiivolan kanssa. Sopimus sisältää option ulkomaille siirtymisestä tämän kauden jälkeen.

Lue lisää
Hyökkääjä Ty Rattie siirtyy Porin Ässiin

Hyökkääjä Ty Rattie siirtyy Porin Ässiin

Ässät on tehnyt loppukauden mittaisen sopimuksen hyökkääjä Ty Rattien kanssa.

Lue lisää