Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Kolme pistettä Pihlavasta

 
Kolme pistettä Pihlavasta


Musan Salaman ja Pihlavan Työväen Urheilijoiden kohtaaminen torstaina Pihlavassa sujui kosteissa tunnelmissa. Koko päivän jatkunut sade piti huolen siitä, että kuntopohjasta huolimatta kentällä nähtiin liukasta liikehdintää alusta loppuun asti. Maaleilla ei ottelussa kuitenkaan päästy juhlimaan. Salama onnistui luomaan tukun maalipaikkoja, mutta viimeistely ontui. Myös Pihlavan ykköspyssyn, Vesa Lammisen nalli oli päässyt kastumaan. Vaihtelevan esityksen päätteeksi, Salama otti kuitenkin vaaditut kolme pistettä 0-2 numeroin.

Nousijajoukkue PiTU ei halunnut päästää vierailijoitaan helpolla. Kokenut Petri Nieminen piiskasi topparin paikalta niin omaa joukkuettaan kuin tuomaristoakin läpi koko ottelun. Ensimmäisellä jaksolla nuori Salamajoukkue joutuikin paikoitellen vahvasti puolustuskannalle punapaitojen painaessa päälle. Jussi Männistön ollessa poissa, Salaman puolustuslinjan johtajaksi nousi Jussi Välilä. Puolustus onnistuikin pitämään pihlavalaiset ojennuksessa, mutta omassa pelinrakentelussa oli märällä kentällä hakemista.

Välilän panosta tarvittiin myös hyökkäyspäässä. Toppari nousi kulmapotkun jälkitilanteessa korkeimmalle, kun ottelua oli pelattu 20 minuuttia ja puski Salaman kylmästi 0-1 vierasjohtoon. Liukas kenttä esti pelaajien nopeat suunnanvaihdokset ja tarjosi hyvät mahdollisuudet haastaa vastustajaa yhdellä yhtä vastaan tai pelata nopeilla pystysyötöillä pallo läpi vastustajan puolustuslinjasta. Vierailijat viljelivät ensimmäisellä jaksolla kuitenkin sinnikkäästi vaikeasti haltuunotettavia ristipalloja, jotka PiTU pääsi katkomaan.

PiTU ei hellittänyt toisella jaksollakaan, vaan hätyytteli välillä vaarallisesti Joni Kuusiston vartioimaa maalia. Vesa Lammiselle tarjoutui useampikin paikka iskeä maali kotijoukkueelle, mutta Kuusisto ja Välilä pysäyttivät yritykset viime hetkellä. Niin kauan kuin Salaman miehitys pysyi kasassa, peli pysyi valkopaitojen hallussa, mutta välillä keskittyminen herpaantui ja tuotti puolustukselle ylimääräisiä töitä.

Pelin edetessä kentällä alkoi olla yhä enemmän tilaa. Niko Saarisen keskikentän keskustassa toisella jaksolla korvannut Anssi Saiha käytti tilan hyväkseen ja jakeli hyviä syöttöjä. Kun ottelu oli 59. minuutille Saiha lähetti liikkeelle Jarno Ruisniemen, joka pyöritteli PiTUn puolustusta aikansa ja tarjoili sitten Teemu Pelttarille vetopaikan rangaistusalueen rajan tuntumasta. Pelttari käytti tilaisuuden hyväkseen ja laukoi MuSan 0-2 johtoon.

Enempää ei maaleja Pihlavan koleassa illassa nähty. Salama vei pisteet mukanaan hieman kohmeisella esitykselläkin. Säästä huolimatta pahemmilta loukkaantumisilta vältyttiin ja vierailijat pääsevät näillä näkymin puolustamaan sarjajohtoaan FC Raumaa vastaan täydellä miehityksellä.

MuSan tiedotteesta / UrheiluPori.com


Takaisin edelliselle sivulle


Musan Salama - logo

MuSa - 2009 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2009

Ottelut kaudella 2009

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Ville Ulanen on FC Jazzin uusi päävalmentaja

Ville Ulanen on FC Jazzin uusi päävalmentaja

FC Jazz heitti verkot vesille ja naarasi Ville Ulasen uudeksi päävalmentajaksi.

Lue lisää
Juuso Rantala jatkaa MuSan riveissä

Juuso Rantala jatkaa MuSan riveissä

Juuso Rantala on sopinut vuoden jatkosopimuksen Musan Salaman kanssa.

Lue lisää
Jussi Välilä johtaa MuSan linjaa myös ensi vuonna

Jussi Välilä johtaa MuSan linjaa myös ensi vuonna

Jussi Välilä jatkaa MuSassa kauden 2021 kestävällä sopimuksella.

Lue lisää
MuSan taustaryhmä kasassa - Seth Ablade avustavaksi valmentajaksi

MuSan taustaryhmä kasassa - Seth Ablade avustavaksi valmentajaksi

Syksyllä uuden sopimuksen Musan Salaman päävalmentajaksi kirjoittanut Ville Ulanen on saanut tuekseen nyt täyden taustaryhmän. Joukkueen toiseksi valmentajaksi tulee FC Jazzista syksyllä vapautettu Seth Ablade.

Lue lisää
Jari Pyykölä liittyy FC Jazzin valmennukseen

Jari Pyykölä liittyy FC Jazzin valmennukseen

Edellisen kerran Poriin lähes 25-vuotta sitten saapunut vaatimaton valmentaja kyseli FC Jazzin silloiselta organisaatiolta, olisiko hänelle mahdollisesti valmennustöitä Porissa. Neuvottelujen jälkeen FC Jazz kiinnitti Pyykölän ja vuonna 1996 Porissa juhlittiin seuran toista Suomen mestaruutta kauden viimeisen pelin jälkeen Pietarsaaressa.

Lue lisää
Matias Sallila tekee paluun Salama-paitaan kaksivuotisella sopimuksella

Matias Sallila tekee paluun Salama-paitaan kaksivuotisella sopimuksella

MuSa ja Matias Sallila ovat tehneet kaksivuotisen jatkosopimuksen ja mies palaa takaisin Salama-paitaan. Viime kaudella mies palasi MuSaan vuoden tauon jälkeen, jota ennen hän edusti seuraa vuosina 2015-2017.

Lue lisää