Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Katkera tasapeli

 
Katkera tasapeli

FC PoPa kohtasi vieraissa FC Hämeenlinnan ja joutui tyytymään tasapeliin, kun kotijoukkue tasoitti erotuomarin antamalla lisäajalla.

PoPa oli selvästi sisuuntunut viime lauantain KPV-ottelusta, sillä joukkue aloitti ottelun todella väkevästi ja siirtyikin 8 minuutilla johtoon, kun Toni Junnila keskitti maalin eteen Juho Lehtoselle, joka laukoi PoPan varmasti johtoon, maali oli Juhon kauden kahdestoista. PoPa hallitsi selkeästi ensimmäistä puoliaikaa mutta kunnolliset maalipaikat jäivät puuttumaan viimeisen syötön ollessa melkein järjestään heikko. PoPalla oli loistava tilaisuus siirtyä kahden maalin karkumatkalle mutta Teemu Vihtilän keskitys Antti Sumialalle ei tuonut toivottua tulosta, maalivahti pystyi torjumaan Sumialan laukauksen. Kun odoteltiin ensimmäisen puoliajan päättymistä iski kotijoukkue, Jaakko Juuti syötti maalin eteen Pekka Sihvolalle, joka laukoi taukotilanteeksi 1-1.

Toinen puoliaika alkoi PoPan kannalta loistavasti, kun 49 minuutilla Samu-Petteri Mäkelä laukoi ruuhkasta PoPan uudelleen johtoon. Toinen puoliaika oli toisinto ensimmäisestä puoliajasta, PoPa piti palloa ja FC Hämeenlinna joutui keskittymään puolustamiseen ja kyttäämään vastahyökkäyksiä. Vaikka PoPa selvästi hallitsi kenttätapahtumia niin todelliset maalipaikat jäivät vähiin, kertaalleen PoPan kolmas maali oli lähellä mutta sivuvaparista puskemaan päässeen Jari Vuorisen pusku suuntautui niukasti ohi maalin. FC Hämeenlinna tasoitti ensimmäisellä puoliajalla lisäajalla ja jatkoi trendiä myös toisella puoliajalla, laidalta tullut keskitys päätyi Olli Lehtimäelle, joka puski pallon varmasti verkkoon. Tämän jälkeen ehdittiin aloittaa peli ja tuomari vihelsi pelin päättyneeksi. Näin selvästä hallinasta huolimatta PoPan oli tyytyminen pistejakoon.

Teemu Vihtilä oli harmissaan puoliaikojen lopusta.

- Pelattiin tänään hyvä peli, pallo liikkui hyvin mieheltä toiselle mutta todelliset maalipaikat jäivät uupumaan. Vastustaja pääsi iskemään molempien puoliaikojen lopussa ja tämän takia jouduttiin tyytymään tasapeliin, mikä ei meitä tyydytä. Kaksi ottelua on vielä jäljellä ja tavoitteena on ottaa kuusi pistettä ja varmistaa ainakin sarjan neljäs sija.

PoPan tiedotteesta / UrheiluPori.com


Takaisin edelliselle sivulle


Porin Palloilijat ry - logo

PoPa - 2009 Miesten edustusjoukku

Pelaajat kaudella 2009

Ottelut kaudella 2009

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Ville Ulanen on FC Jazzin uusi päävalmentaja

Ville Ulanen on FC Jazzin uusi päävalmentaja

FC Jazz heitti verkot vesille ja naarasi Ville Ulasen uudeksi päävalmentajaksi.

Lue lisää
Juuso Rantala jatkaa MuSan riveissä

Juuso Rantala jatkaa MuSan riveissä

Juuso Rantala on sopinut vuoden jatkosopimuksen Musan Salaman kanssa.

Lue lisää
Jussi Välilä johtaa MuSan linjaa myös ensi vuonna

Jussi Välilä johtaa MuSan linjaa myös ensi vuonna

Jussi Välilä jatkaa MuSassa kauden 2021 kestävällä sopimuksella.

Lue lisää
MuSan taustaryhmä kasassa - Seth Ablade avustavaksi valmentajaksi

MuSan taustaryhmä kasassa - Seth Ablade avustavaksi valmentajaksi

Syksyllä uuden sopimuksen Musan Salaman päävalmentajaksi kirjoittanut Ville Ulanen on saanut tuekseen nyt täyden taustaryhmän. Joukkueen toiseksi valmentajaksi tulee FC Jazzista syksyllä vapautettu Seth Ablade.

Lue lisää
Jari Pyykölä liittyy FC Jazzin valmennukseen

Jari Pyykölä liittyy FC Jazzin valmennukseen

Edellisen kerran Poriin lähes 25-vuotta sitten saapunut vaatimaton valmentaja kyseli FC Jazzin silloiselta organisaatiolta, olisiko hänelle mahdollisesti valmennustöitä Porissa. Neuvottelujen jälkeen FC Jazz kiinnitti Pyykölän ja vuonna 1996 Porissa juhlittiin seuran toista Suomen mestaruutta kauden viimeisen pelin jälkeen Pietarsaaressa.

Lue lisää
Matias Sallila tekee paluun Salama-paitaan kaksivuotisella sopimuksella

Matias Sallila tekee paluun Salama-paitaan kaksivuotisella sopimuksella

MuSa ja Matias Sallila ovat tehneet kaksivuotisen jatkosopimuksen ja mies palaa takaisin Salama-paitaan. Viime kaudella mies palasi MuSaan vuoden tauon jälkeen, jota ennen hän edusti seuraa vuosina 2015-2017.

Lue lisää