MuSaFutsal koki avaustappion
MuSaFutsal pelasi lauantaina Tampereella AC Estudiantesia vastaan ja hävisi ensimmäisen ottelunsa tällä kaudella lukemin 3 - 0 (2 - 0). MuSa pelasi ottelun surunauhoissa kunnioittaen näin tällä viikolla menehtynyttä MuSan juniorivalmentajaa Reino Leppästä. Ottelu alkoi rauhallisena molempien joukkueiden tarkkaillessa toisiansa. Ottelun ensimmäinen maali tuli ensimmäisen puoliajan puolessa välissä ottelun parhaana palkitun ACEn Mikko Långvikin toimesta. MuSan maalivahti ei voinut maalille mitään. Kuusisto otti ensimmäisellä jaksolla muutaman oikein hyvän torjunnan mutta joutui antautumaan toisen kerran muutama minuutti ennen jakson loppua kun ACE rankaisi sivurajaerikoistilanteen jälkeen. Maalintekijä jälleen Långvik. MuSalla ei jaksolle siunaantunut kunnollisia maalipaikkoja. Jussi Välilä ja Jukka Palenius tuhrivat omat puolittaiset paikkansa. Tauolle lukemissa 2 - 0. Tauolta tuli sisuuntunut MuSa, joka nosti vähän karvaustaan ja sai peliä haltuunsa. ACE loi pari maalipaikkaa mutta Kuusisto torjui ne varmasti. Vierasjoukkue MuSa loi paikkoja lähes liukuhihnalta. MuSan parhaana palkittu Joni Korhonen pääsi pariinkin otteeseen laukaisupaikkaan; onnistumatta. MuSa otti aikalisän viisi minuuttia ennen loppua ja alkoi pyörittää peliä 'reikäpaidalla'. Pallo liikkui hyvin mutta maalin asti ei tänään palloa saatu. Viimeisellä minuutilla Långvik viimeisteli hattutemppunsa laittaen pallon ohi Kuusiston. Näin MuSa hävisi ensimmäisen kerran Futsal Ykkösessä. Seuraavan pelinsä MuSa pelaa vasta joulukuun 4.päivä, jolloin MuSa matkustaa Vaasaan Ruutupaitojen vieraaksi. |
Takaisin edelliselle sivulle