MuSaFutsalin viimeinen matkapeli päättyi tappioon
Lauantaina Hakkarin salissa pelattu Futsal Ykkösen ottelu Loiskeen ja MuSan välillä päättyi 6 - 3 (2 - 2)-kotivoittoon. Heti alussa oli nähtävissä, että ottelusta tulee tiukkaa vääntämistä pisteistä, sillä tuomarilinja oli viimeotteluihin nähden melko salliva. Siihen MuSa ei kaatunut. Loiske meni ottelussa johtoon ottelun toiseksi parhaaksi palkitun Joona Ojalan tarkalla vedolla. Jussi Välilä tasoitti ja vain pari minuuttia siitä Loiske hirveän hässäkän päätteeksi uudelleen johtoon. MuSan Juha Helander, joka loukkasi pahasti nivusensa toisen jakson alussa, tasoitti taukolukemiksi 2 - 2. Loiske tuli tauolta luoden paikkoja mutta MuSan parhaaksi palkittu Tommi ´Kölli´ Heinonen nappasi muutamia hyviä torjuntoja pitäen vierailijoita pystyssä. Loiske ehti jo siirtyä 4 - 2 johtoon, johon MuSan valmennusjohto reagoi ottamalla ´reikäpaidan´ peliin jo reilun puolenvälin jälkeen tyyliin ´kaikki tai ei mitään´. Ylivoimalla pyörittäen Niko Saarinen kavensi 4 - 3. Sen lähemmäksi MuSa ei kovasta yrityksestä huolimatta päässyt. Loiske kaunisteli loppulukemiksi 6 - 3. Ja näin pisteet jäivät Lempäälään. |
Takaisin edelliselle sivulle