Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

FBT Pori kohtaa OLS:n

 
FBT Pori kohtaa OLS:n

OLS:n miehistö on tasaisen laadukas

FBT Pori kohtaa liigakarsinnan ensimmäisessä ottelussa ykkösdivisioonan itälohkon toiseksi sijoittuneen OLS:n. Oululaiset voittivat Blue-Foxin karsinnan ensimmäisessä vaiheessa puhtaasti otteluvoitoin 3-0.

Oululaisten kauden tehomiehiä ovat olleet Harri Naumanen ja Petri Niemelä. Naumanen on paukuttanut tehot 20+27, kun taas Niemelä on kunnostautunut maalintekopuolella tehoin 27+15. Joukkueen takalinjoilla häärii tehokkaana Antti Nieminen, joka iski puolustajaksi mukavat 10+21 -tehopisteet.

Oululaisten vahvuus on tällä kaudella ollut joukkueen tasaisuus. Joukkue iski itälohkossa eniten maaleja, ja koko divarissakin kolmanneksi eniten. Silti OLS:n paras pistemies oli vasta pistepörssin sijalla 19, lähes 30 pistettä pistekärki Johnny Ojalaa perässä. Tasaisuudesta kertoo paljon sekin, että Blue-Foxin kaadossa OLS:n miehistä parhaassa iskussa olivat runkosarjassa pienemmillä tehoilla pelanneet Niko Kvist ja puolustaja Ville Oksa. Liigakarsinnan kolmessa pelissä he ehtivät kerätä viisi tehopistettä mieheen.

FBT Porin tiedotteesta / UrheiluPori


Takaisin edelliselle sivulle


FBT Pori - logo

FBT Pori - 2010-2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Karhujen Vertti Rautavan kausi pakettiin

Karhujen Vertti Rautavan kausi pakettiin

Karhujen puolustaja Vertti Rautavan kausi päättyi ennen aikojaan polvivammaan. Lappeenrannassa tullut vamma vaatii leikkausta ja se pitää Rautavan pois kaukalosta tämän kauden osalta.

Lue lisää
Henry Stenfors Karhujen paitaan

Henry Stenfors Karhujen paitaan

Porilaisjoukkue vahvistaa puolustustaan, kun seuran oma kasvatti Henry Stenfors palaa Saksasta joukkueen riveihin. Stenforsin sopimus kattaa loppukauden lisäksi myös ensi kauden.

Lue lisää
Voittoputkessa seilaava M-Team lauantaina Poriin

Voittoputkessa seilaava M-Team lauantaina Poriin

Karhujen ottelut jatkuvat Inssi-divarissa lauantaina kotiottelun merkeissä. Vastaansa porilaisryhmä saa sarjakakkosena majailevan M-Teamin. Ottelu KUMEKO Areenalla alkaa kello 15.

Lue lisää
Karhujen hyökkäykseen vahvistusta

Karhujen hyökkäykseen vahvistusta

Inssi-divarissa pelaava Karhut on tehnyt toistaiseksi voimassa olevan lainasopimuksen Jyväskylän Happeeta edustaneen Julius Tuomisen kanssa. Keskushyökkääjänä pelaava 23-vuotias Tuominen on pelannut Karhuissa viimeksi kaudella 2021-22.

Lue lisää
Divarin lokakuun kuukauden pelaajat ovat Eero Vanhatalo ja Saana Lenkkeri

Divarin lokakuun kuukauden pelaajat ovat Eero Vanhatalo ja Saana Lenkkeri

Lokakuun kuukauden pelaajiksi on valittu Inssi-Divarissa Karhujen Eero Vanhatalo ja naisten Divarissa SBS Wirmon Saana Lenkkeri.

Lue lisää
Karhuille uusi sopimuspelaaja

Karhuille uusi sopimuspelaaja

Karhut on tehnyt loppukauden mittaisen sopimuksen puolustaja Paavo Kankaanpään kanssa.

Lue lisää