Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

OLS voitti tunteikkaan väännön

 
OLS voitti tunteikkaan väännön

Liigakarsinnat FBT Porin ja OLS:n välillä jatkuivat tutuissa merkeissä. Tunnetta ja tasaisuutta ei ainakaan ottelusta puuttunut, kun OLS vei toisen ottelun voiton maalein 6-5. Tilanne on ottelusarjassa 1-1. Liigapaikka irtoaa kolmella voitolla.

OLS vei ottelun pitkälti loistavan toisen erän puolivälin ansiosta. FBT Pori oli päässyt erän alussa 1-2 -johtoon Janne Hyvösen ja Matti Rössin maaleilla, mutta OLS kuittaisi neljästi. Petteri Hulkko kavensi erän lopussa vielä 5-3:een.

Kolmanteen erään porilaiset tulivat vauhdilla. Markus Lajunen kavensi tilanteen 5-4:ään, mutta FBT Porin peikoksi tullut OLS:n Olli Tornberg iski illan kolmannen osumansa. Tornbergillä on kahdesta pelistä saldona jo viisi maalia. FBT Pori kiri vielä maalinpäähän Eemeli Salinin osumalla, mutta taistelu ei auttanut aivan loppuun saakka.

Pelit jatkuvat torstaina 24.3. Porin urheilutalolla.

FBT Porin tiedotteesta / UrheiluPori


Takaisin edelliselle sivulle


FBT Pori - logo

FBT Pori - 2010-2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


PetteriHulkko

Petteri Hulkko

18.2.1991
Tiedot

JanneHyvönen

Janne Hyvönen

4.1.1986 Rauma
Tiedot

MarkusLajunen

Markus Lajunen

21.3.1988
Tiedot

MattiRössi

Matti Rössi

20.3.1984
Tiedot


Divarin lokakuun kuukauden pelaajat ovat Eero Vanhatalo ja Saana Lenkkeri

Divarin lokakuun kuukauden pelaajat ovat Eero Vanhatalo ja Saana Lenkkeri

Lokakuun kuukauden pelaajiksi on valittu Inssi-Divarissa Karhujen Eero Vanhatalo ja naisten Divarissa SBS Wirmon Saana Lenkkeri.

Lue lisää
Karhuille uusi sopimuspelaaja

Karhuille uusi sopimuspelaaja

Karhut on tehnyt loppukauden mittaisen sopimuksen puolustaja Paavo Kankaanpään kanssa.

Lue lisää
Karhut ottaa lauantaina mittaa Limingan Niittomiehistä

Karhut ottaa lauantaina mittaa Limingan Niittomiehistä

Karhut lähtee lauantaina pohjoisiin LNM:n vieraaksi. Liminkalaiset esittivät marraskuussa vahvoja otteita Porissa, vieden tiukan väännön ja pisteet mukanaan lukemin 3-4.

Lue lisää
Arvid Vonk jatkaa Karhuissa

Arvid Vonk jatkaa Karhuissa

Viime kaudella Karhuissa 23 ottelussa pelannut Arvid Vonk on solminut vuoden jatkosopimuksen Karhujen kanssa. Vonk on tärkeä palanen Karhujen joukkuetta myös ensi kaudella.

Lue lisää
Roni Tuomela ja Karhut jatkosopimukseen

Roni Tuomela ja Karhut jatkosopimukseen

Viimeisimpinä pelaajina vuoden jatkosopimuksen on kirjoittanut Salibandyliigakokemustakin omaava Karhujen kasvatti Roni Tuomela.

Lue lisää
Karhuille kaksi jatkosopimusta

Karhuille kaksi jatkosopimusta

Porilaisjoukkueen riveissä tulevalla kaudella jatkavat Heikki Vanhatalo ja Henry Stenfors.

Lue lisää