Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

PoPan tuskainen alkukausi sai jatkoa

 
PoPan tuskainen alkukausi sai jatkoa

FC PoPa kohtasi aurinkoisessa säässä FC Lahden ja ikävä kyllä joutui tälläkin kertaa poistumaan kentältä mustien pilvien saattelemana, FC Lahti oli vahvempi lukemin 4-1.

Vahva alku

PoPa oli saanut joukkueeseensa kolme uutta kasvoa, kun Mikael Liespuu, Patrik Lomski ja Kalle Multanen tekivät debyyttinsä PoPan paidassa ja melkein uutena miehenä avauksessa nähtiin Juuso Aalto, joka on pikkuhiljaa toipumassa nilkkavammastaan.

Uudet miehet toivat kaivattua energiaa tuskaiseen kotijoukkueeseen ja alku mentiinkin täysin kotijoukkueen tahdissa. Alun hallinta poiki PoPan johtomaalin 8 minuutilla, kun Lomski antoi oikealta loistavan keskityksen, jonka Samu-Petteri Mäkelä puski hallitusti maaliin. Alku oli juuri sellainen, mitä PoPa oli kaivannut, hyvä ja vauhdikas alku ja ensimmäisen kerran tällä kaudella PoPa teki ottelun ensimmäisen maalin.

Maalin jälkeen PoPa lievästi passivoitui ja nimekäs vierailija otti kenttätapahtumat haltuunsa.Vaikka pallo enimmäkseen pyöri PoPan alueella niin joukkue pystyi pitämään vieraat poissa hyviltä tekopaikoilta. Mutta 19 minuutilla kotijoukkueen ote harpaantui ja vierailija iski, sivurajan jälkitilanteesta vierailijoiden vasen puolustaja Mikko Hauhia pääsi puikkelehtimaan kolmen popalaisen välistä ja tarjoili pallon maalin eteen jätetylle Jonne Kemppiselle, jolla oli helppo työ tasoittaa ottelu.

Vierailijat saivat maalista selvästi lisää virtaa ja kotijoukkueen pasmat hieman sekosivat. Lahti jatkoi vöyrytystään ja siirtyikin 27 minuutilla johtoon, Drilon Shala haki itselleen loistavasti vetopaikan n. 16 metristä ja pamautti pallon hallitusti vasempaan alakulmaan. Maali herätti ainakin näennäisesti kotijoukkueen, joka pääsi hieman paremmin peliin mukaan halliten kenttätapahtumia mutta todelliset maalipaikat olivat kortilla ja tauolle siirryttiin vierailijoiden johdossa.

Shala ratkaisee ottelun

PoPa tuli toiselle jaksolle täynnä taistelua ja uskomalla, että ottelu vielä kääntyy kotijoukkueelle. Vajaan kymmenen minuutin pelin jälkeen Mäkelä tarjoili hyvän paikan Multaselle mutta vierailijoiden maalivahti Janne Leino torjui Multasen kovan vedon vaivoin kulmaksi.

PoPa jatkoi painostustaan ja Lahti joutui selkeästi puolustuskannalle ja pitkään näytti siltä, että PoPa tasoittaa ottelun vaikka väkisin. Tasoitus olikn lähellä, kun Mäkelä antoi maalille kovan syötön mutta Multasen kengänkoko oli muutamaa numeroa liian pieni eikä hän saanut kunnon osumaa palloon.

Reilut kymmenen minuuttia ennen loppua PoPa siirtyi kolmen miehen alakertaan ja alkoi panostamaan vielä vahvemmin hyökkäyspeliin mutta ikävä kyllä verkko heilui toisessa päässä. Lahti katkaisi keskialueella PoPan hyökkäyksen ja loistavan yksilösuorituksen jälkeen Shala laukoi vieraat kahden maalin karkumatkalle. Tähän maalin katkesi PoPan selkäranka ja 90 minuutilla Shala iski maalin edestä illan kolmannen maalinsa ja ottelun loppulukemiksi 4-1.

Taistelu jatkuu

On selvää, että PoPa ui tällä hetkellä syvissä vesissä mutta joukkueessa on edelleen uskoa omaan tekemiseen. Jos joukkue pystyy pelaamaan koko ottelun samalla tavalla kuin tämän ottelun ensimmäisen vartin niin tulosta alkaa tulemaan. Lisäksi joukkueen uudet vahvistukset toivat joukkueeseen lisää taitoa ja virtaa, joka näkyy varmasti vieläkin paremmin seuraavissa otteluissa.

PoPan ottelut jatkuvat jo tulevana torstaina, kun Helsingissä vastaan asettuu maineikas HIFK.

PoPan tiedotteesta / UrheiluPori


Takaisin edelliselle sivulle


Porin Palloilijat ry - logo

PoPa - 2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011

Ottelut kaudella 2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


JuusoAalto

Juuso Aalto

17.8.1990 Rauma
Tiedot

Mikael Liespuu

4.3.1991
Tiedot

Patrik Lomski

3.2.1989 Turku
Tiedot

Kalle Multanen

7.4.1989
Tiedot

Samu-PetteriMäkelä

Samu-Petteri Mäkelä

9.11.1986 Pori
Tiedot


Ville Ulanen on FC Jazzin uusi päävalmentaja

Ville Ulanen on FC Jazzin uusi päävalmentaja

FC Jazz heitti verkot vesille ja naarasi Ville Ulasen uudeksi päävalmentajaksi.

Lue lisää
Juuso Rantala jatkaa MuSan riveissä

Juuso Rantala jatkaa MuSan riveissä

Juuso Rantala on sopinut vuoden jatkosopimuksen Musan Salaman kanssa.

Lue lisää
Jussi Välilä johtaa MuSan linjaa myös ensi vuonna

Jussi Välilä johtaa MuSan linjaa myös ensi vuonna

Jussi Välilä jatkaa MuSassa kauden 2021 kestävällä sopimuksella.

Lue lisää
MuSan taustaryhmä kasassa - Seth Ablade avustavaksi valmentajaksi

MuSan taustaryhmä kasassa - Seth Ablade avustavaksi valmentajaksi

Syksyllä uuden sopimuksen Musan Salaman päävalmentajaksi kirjoittanut Ville Ulanen on saanut tuekseen nyt täyden taustaryhmän. Joukkueen toiseksi valmentajaksi tulee FC Jazzista syksyllä vapautettu Seth Ablade.

Lue lisää
Jari Pyykölä liittyy FC Jazzin valmennukseen

Jari Pyykölä liittyy FC Jazzin valmennukseen

Edellisen kerran Poriin lähes 25-vuotta sitten saapunut vaatimaton valmentaja kyseli FC Jazzin silloiselta organisaatiolta, olisiko hänelle mahdollisesti valmennustöitä Porissa. Neuvottelujen jälkeen FC Jazz kiinnitti Pyykölän ja vuonna 1996 Porissa juhlittiin seuran toista Suomen mestaruutta kauden viimeisen pelin jälkeen Pietarsaaressa.

Lue lisää
Matias Sallila tekee paluun Salama-paitaan kaksivuotisella sopimuksella

Matias Sallila tekee paluun Salama-paitaan kaksivuotisella sopimuksella

MuSa ja Matias Sallila ovat tehneet kaksivuotisen jatkosopimuksen ja mies palaa takaisin Salama-paitaan. Viime kaudella mies palasi MuSaan vuoden tauon jälkeen, jota ennen hän edusti seuraa vuosina 2015-2017.

Lue lisää