Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Järvelä kolmanneksi 15 kilometrillä Sjusjöenissä

 

Järvelä kolmanneksi 15 kilometrillä Sjusjöenissä


Maija Järvelä aloitti vahvasti myös vammaishiihdon maailmancupin Norjan Sjusjöenissä. Ampumahiihdon puolella jo voiton ja kakkossijan ottanut ylivieskalainen oli vapaan 15 kilometrillä kolmas. Cup-kautensa avannut Ilkka Tuomisto puolestaan sijoittui miesten vapaan 20 kilometrin kisassa 11:nneksi.

Naisten kilpailun voitti Puolan Katarzyna Rogowiec. Järvelä hävisi hänelle 2.33,4, mutta oli melko tyytyväinen hiihtoonsa.
”Kärkeä on otettu kiinni, joten eteenpäin on menty. Kaksi ekaa kierrosta jaksoin hyvin, mutta kolmannen kiekan alussa simahdin, ja ero kärkeen kasvoi aika rajusti viimeisellä kierroksella. Hiihto oli kuitenkin jo vähän parempaa tänään”, Järvelä sanoi.
Torstaina hiihdetty 20 kilometriä vapaalla ei kuulu Tuomiston suosikkimatkoihin. Suuria odotuksia ei avauskilpailuun ollut, mutta aikaero voittaja Venäjän Rushan Minneguloviin (6.31,9) oli pettymys.
”Ei ollut mitenkään herkkua vaan avaus oli melko tuskaa. Vaativa baana, jossa jalkojen pitää toimia hyvin, jotta voi tehdä hyvää tulosta. Uskon, että kisat jatkuvat viikonloppuna selvästi paremmin nyt kun on saatu hengitysteitä auki. Tässä kisassa vielä näkyi, että kovempia harjotuksia ei ole tehty, mutta kun saa enemmän kisoja alle niin eiköhän se taas ala hommakin toimiin paremmin”, Tuomisto sanoi.

Sjusjöenissä kilpaillaan perjantaina viestit. Lauantaina ohjelmassa on vapaan hiihtotavan sprintit ja sunnuntaina naisilla vitoinen ja miehillä 10 kilometriä perinteisellä.

Maastohiihdon tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle




Vuoden 2017 MM-kilpailut Lahteen

Kansainvälinen hiihtoliitto FIS valitsi Lahden vuoden 2017 pohjoismaisten hiihtolajien MM-kilpailujen järjestäjäksi Korean Kangwonlandissa pidetyssä kongressissa.

Lue lisää
FC PoPalle testipelaaja Makedoniasta

FC PoPalle testipelaaja Makedoniasta

FC PoPan testiin on saapunut makedonialainen puolustuspään pelaaja Xhunejt Sali.

Lue lisää

Pm-hiihdot siirtyivät Poriin

Huittisiin myönnetyt Satakunnan mestaruushiihdot ja Vammalassa kilpailtaviksi aiotut maakuntaviestit on huonon lumitilanteen vuoksi siirretty Poriin. Pm-hiihdot käydään lauantaina ja maakuntaviestit puolestaan sunnuntaina. Kilpailut hiihdetään Isomäen 1,3 kilometrin reitillä ja ne alkavat molempina kisapäivinä kello 11.

Lue lisää