Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Rankka etappi nosti Gerransin johtoon Ausraliassa ­ Veikkasen joukkue jäi tuuleen

 

Rankka etappi nosti Gerransin johtoon Ausraliassa ­ Veikkasen joukkue jäi tuuleen


Tour Down Underin viides etappi oli kovin kilpailun 14 vuoden historiassa. Etappi oli pituudeltaan 151,5 kilometriä ja sen viimeisen 25 kilometrin aikana noustiin kaksi kertaa legendaarinen Old Willunga Hillin päälle. Etappi päättyi toisen nousun päälle.

Etapin alussa päästettiin jälleen kokonaiskilpailun kannalta vaaraton kuuden ajajan ryhmä muutaman minuutin karkumatkalle. Joukkueet ajattelivat kuitenkin vain Old Willunga Hillia ja nousuissa tehtäviä ratkaisuja. Karkulaiset ajettiin kiinni ja ison ryhmän pilkkominen pienemmäksi tapahtui jo ensimmäistä kertaa Old Willunga Hillille noustessa tai sen päällä. Vuoren päällä oli tuulinen 10 kilometrin osuus ja se oli varsin rankka. Jussi Veikkanen ja hänen FDJ-BigMat ­joukkueensa mäkimiehet Jeremy Roy ja Sandy Casar hyytyivät tällä osuudella.

Etapin voitosta käytiin ankara kamppailu, joka kääntyi pitkästä kilpailukiellosta vapautuneen espanjalaisen Alejandro Valverden (Movistar) niukkaan voittoon ennen tuoretta Australian mestaria Simon Gerransia (GreenEDGE). Sekä Valverde ja Gerrans kiittelivät oman joukkueensa panosta. Movistarin joukkue tekikin rajusti töitä ennakkosuosikkina etapille startanneelle Valverdelle. Tämä osoitti, että tarinat hänen hurjasta harjoittelustaan kilpailukiellon aikana eivät ole olleet tuulesta temmattuja.

Ennen Australian kilpailua Jussi Veikkanen mainitsi olevansa harjoittelussaan siinä vaiheessa, että tammikuussa ei voi odottaa suurta menestystä. Hän ajoi jälleen täysin tyydyttävästi, mutta viimeinen teho häneltä ja hänen joukkuetovereiltaan vielä puuttuu. Veikkanen tuli maaliin noin neljä minuuttia Valverden ja Gerransin perässä ja oli 45:s.

- Tänään ratkesi kokonaiskilpailu, mutta ei meidän hyväksi. Ensimmäisen kerran nousimme Willungan päälle porukoissa, mutta kova sivutuuli mäen päällä yllätti. Porukka hajosi ja me olimme liian takana. Yritimme ajaa kiinni kärkeä, mutta emme onnistuneet. Itse nousin toisen kerran mäen hissukseen ylös, kertoi Jussi Veikkanen.

Kokonaiskilpailussa johdossa on Australian Simon Gerrans, mutta Alejandro Valverde on samalla ajalla. Tilanne on niin kutkuttava, että Adelaiden kaupungissa ajettava viimeinen 90 kilometrin kierrosajoetappi tulee aiheuttamaan ennennäkemättömän yleisötungoksen Adelaidessa. Australia on hullaantunut pyöräilyyn ja siihen on vaikuttanut suuresti Cadel Evansin maalimanmestaruus ja Tour de Francen voitto. Hyvin järjestetty Tour Down Under on kerännyt etappien varsille satoja tuhansia katsojia.

Tulokset
Santos Tour Down Under, Adelaide, Australia (World Tour)
Etappi 5/6
1 Alejandro Valverde (Espanja) Movistar 3:45:48
2 Simon Gerrans (Australia) GreenEDGE s.a.
3 Tiago Machado (Portugali) RadioShack-Nissan + 0.02
4 Michael Rogers (Australia) Sky Procycling + 0.04
5 Rohan Dennis (Australia) UNI SA - Australia + 0.07
6 Edvald Boasson Hagen (Norja) Sky Procycling + 0.12
45 Jussi Veikkanen (Suomi) FDJ - BigMat + 4.02

Tilanne 5/6 etapin jälkeen
1 Simon Gerrans (Australia) GreenEDGE 18.49.24
2 Alejandro Valverde (Espanja) Movistar s.a.
3 Tiago Machado (Portugali) RadioShack-Nissan + 0.08
4 Michael Rogers (Australia) Sky Procycling + 0.14
5 Rohan Dennis (Australia) UNI SA - Australia s.a.
6 Edvald Boasson Hagen (Norja) Sky Procycling + 0.18
49 Jussi Veikkanen (Suomi) FDJ - BigMat + 11.57

Etapit
Etappi 1   ti 17.1.2012 Prospect - Clare 149 km
Etappi 2   ke 18.1.2012   Lobethal - Stirling 148 km
Etappi 3   to 19.1.2012    Unley - Victor Harbour 134,5 km
Etappi 4   pe 20.1.2012   Norwood - Tanunda 130 km
Etappi 5   la 21.1.2012    McLaren Vale - Old Willunga Hill 151,5 km
Etappi 6   su 22.1.2012  Adelaide City Council Street Circuit 90 km

TWD-Länkenin tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle




Maantiepyöräilyn SM-kilpailujen ensimmäinen päivä toi Poriin kaksi SM-mitalia

Maantiepyöräilyn SM-kilpailujen ensimmäinen päivä toi Poriin kaksi SM-mitalia

Maantiepyöräilyn väliaikalähtöiset Suomen Mestaruuskilpailut ajettiin aurinkoisessa ja lämpimässä säässä Ulvilan Harjunpäässä. Porin Tarmon Jussi Eskelinen voitti U23 -sarjansa SM-kullan. Tarmon Lotta Lepistö puolestaan saavutti naisten sarjassa SM-hopeaa.

Lue lisää
Pyöräilyammattilaiset Porin SM-kisoihin

Pyöräilyammattilaiset Porin SM-kisoihin

Koiviston Isku järjestää 27.6.-29.6. maantiepyöräilyn SM-kilpailut Ulvilassa ja Porissa.

Lue lisää

Jouko Mäkelä voitti Lattomeri-ajon

10. Lattomeri-ajot avasivat perinteiseen tapaan kotimaan maantiepyöräilykauden Porissa. Kankaanpääläinen Continental teamin Jouko Mäkelä polki yleisen sarjan voittoon. Kilpailut ajettiin kylmässä ja märässä säässä ja tuomarineuvosto lyhensi kilpailumatkoja.

Lue lisää

Lattomeri-ajot käynnistävät perinteisesti pyöräilyn kilpakauden

Koiviston Isku ry:n pyöräilyjaosto järjestää Suomen maantiepyöräilyn kilpailukauden avauskilpailuna järjestyksessään 10. Lattomeri-ajot ensi sunnuntaina.

Lue lisää

Maantiepyöräilyn SM-kilpailut ensi kesänä Porissa

Koiviston Iskun isännöimät kilpailut ovat järjestyksessään jo 97. maantiepyöräilyn SM-kilpailut, mutta ne järjestetään Porissa vasta ensimmäistä kertaa.

Lue lisää

Ammattilaisjoukkue Lattomeri-ajoihin

Koiviston Isku täyttää tänä vuonna 80 vuotta ja juhlavuoden kilpailutapahtumat aloittaa jo 9. kertaa ajettava Lattomeri-ajot sunnuntaina 15.4.

Lue lisää