Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

MuSalle piste Eurasta sarja-avauksessa

 

MuSalle piste Eurasta sarja-avauksessa


Musan Salaman edustusjoukkue avasi omalta osaltaan Satakunta-Tampere kolmosdivisioona-urakkansa 2-2 tasapelillä EuPaa vastaan. MuSa ei kyennyt esittämään parastaan ja peliä leimasi harhasyötöt ja huono vartiointi erikoistilainteissa.

EuPan erikoistilanteet aiheuttivat vaikeuksia MuSalle jo ensiminuuteista lähtien. Ensimmäinen varsinainen vaaratilanne syntyi kulmapotkusta, josta EuPan pelaaja pääsi puskemaan hyvältä etäisyydeltä melko vapaasti. Tästä ei kuitenkaan vielä otettu opiksi, sillä jo seuraavasta kulmapotkusta verkko heilui ensimmäisen kerran. Jari Tupalan ohjaus etutolpalta vei sinipaidat 1-0 johtoon noin kymmenen peliminuutin kohdalla.

MuSa ei saanut omaa peliään kunnolla käyntiin ja syöttötarkkuus oli hakoteillä. Tasoitusmaali saatiin kuitenkin leivottua niin ikään erikoistilanteesta, jossa Piracaian kierteinen vapaapotku tavoitti Juha Vallinin etutolpalta, joka puski pallon verkkoon. Edes Valtun tasoitus ei tuonut suurempaa ryhtiliikettä vierailijoiden peliin ja samat ongelmat vaivasivat edelleen.

Ottelun ainoa varsinainen pelitilannemaali nähtiin vielä ensimäisellä jaksolla, kun Euralaisten pystypallo löysi Antti Julinin laidalta. Julin pääsi keskittämään pallon aivan päätyrajalta maalille, josta Ville Tuominen liukui pallon läheltä verkon perukoille.

Päävalmentaja Puustinen ei ollut syystäkään tyytyväinen ensimmäisen jakson esitykseen ja uusia rohtoja tarvittiin pelin kääntämiseksi. Puustinen saikin pientä herätystä musalaumassa aikaan ja toisella jaksolla nähtiin hieman pirteämpää pelaamista.

Tasoitusmaali syntyi kulmapotkun jälkitilanteesta. Pallo ajautui Jarno Ruisniemelle takatolpalle, josta Jape pääsi varsin rauhassa sijoittamaan pallon maaliin. Maali antoi vielä pienen energiapiikin valkopaidoille, mutta lisää osumia ei enään saatu aikaan.

MuSan toisen puoliajan parhaista paikoista vastasi nuori Eetu Kanerva, mutta ruuti oli tällä kertaa märkää. Kaksi läpiajoa tuotti yhden tolppalaukauksen ja tätä lähemmäs maalia MuSa ei enään päässyt.

Pienestä piristysruiskeesta huolimatta toisella jaksolla peliä vaivasi samat ongelmat. Syöttötarkkuus oli edelleen hukassa ja kaksinkamppailuissa oltiin usein melko pehmeitä. Parantamisen varaa jäi siis rutkasti tuleviin koitoksiin, mutta uskoa tekemiseen löytyy.

MuSa: Koskela; Pihlainen (Kallioinen), Välilä, Taavila, Höynälä; Piracaia (Nordman), Vallin, Pelttari, Savinainen; Ruisniemi (Lehtinen), Kanerva

MuSa kohtaa seuraavaksi lauantaina 28.4 TKT:n, yhden sarjan ennakkosuosikeista Tampereella klo 13.30.

MuSan tiedotteesta / UrheiluPori


Takaisin edelliselle sivulle


Musan Salama - logo

MuSa - 2011 Miesten 2-joukkue

Pelaajat kaudella 2011

Ottelut kaudella 2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Juuso Rantala jatkaa MuSan riveissä

Juuso Rantala jatkaa MuSan riveissä

Juuso Rantala on sopinut vuoden jatkosopimuksen Musan Salaman kanssa.

Lue lisää
Jussi Välilä johtaa MuSan linjaa myös ensi vuonna

Jussi Välilä johtaa MuSan linjaa myös ensi vuonna

Jussi Välilä jatkaa MuSassa kauden 2021 kestävällä sopimuksella.

Lue lisää
MuSan taustaryhmä kasassa - Seth Ablade avustavaksi valmentajaksi

MuSan taustaryhmä kasassa - Seth Ablade avustavaksi valmentajaksi

Syksyllä uuden sopimuksen Musan Salaman päävalmentajaksi kirjoittanut Ville Ulanen on saanut tuekseen nyt täyden taustaryhmän. Joukkueen toiseksi valmentajaksi tulee FC Jazzista syksyllä vapautettu Seth Ablade.

Lue lisää
Jari Pyykölä liittyy FC Jazzin valmennukseen

Jari Pyykölä liittyy FC Jazzin valmennukseen

Edellisen kerran Poriin lähes 25-vuotta sitten saapunut vaatimaton valmentaja kyseli FC Jazzin silloiselta organisaatiolta, olisiko hänelle mahdollisesti valmennustöitä Porissa. Neuvottelujen jälkeen FC Jazz kiinnitti Pyykölän ja vuonna 1996 Porissa juhlittiin seuran toista Suomen mestaruutta kauden viimeisen pelin jälkeen Pietarsaaressa.

Lue lisää
Matias Sallila tekee paluun Salama-paitaan kaksivuotisella sopimuksella

Matias Sallila tekee paluun Salama-paitaan kaksivuotisella sopimuksella

MuSa ja Matias Sallila ovat tehneet kaksivuotisen jatkosopimuksen ja mies palaa takaisin Salama-paitaan. Viime kaudella mies palasi MuSaan vuoden tauon jälkeen, jota ennen hän edusti seuraa vuosina 2015-2017.

Lue lisää
Elijah Akinin sopimus purettu

Elijah Akinin sopimus purettu

MuSaan täksi kaudeksi Atlantis FC:stä siirtynyt Elijah Akinin sopimus on purettu molempien osapuolten osalta yhteisymmärryksessä ja mies suuntaa uusiin haasteisiin.

Lue lisää