Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

MuSaFutsal kauteen tutuilla eväillä

 

MuSaFutsal kauteen tutuilla eväillä


MuSaFutsal aloittaa kolmannen peräkkäisen kautensa maan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Ykkösessä. Viime kausi päättyi pahaan pettymykseen kun kauden päätteeksi oltiin putoamisviivan alapuolella ja menossa kohti Kakkosta. Kesäkuussa tuli kuitenkin helpottava uutinen Vaasan suunnalta kun Ruutupaidat luopui sarjapaikastaan. Lopulta Musan Salama nostettiin takaisin Ykköseen.

Nyt kauden kynnyksellä on joukkue melko lailla jo kasassa mutta pari täsmähankintaa saattaa tulla vielä kyseeseen. Viime kauden joukkueesta Eero Salminen on jäänyt pois sekä Juhani Pösö pitää ainakin välivuoden loukkaantumisesta johtuen. Myös sarjan parhaimpiin maalivahteihin lukeutuva Joni Kuusisto joutuu polvivamman vuoksi jättämään koko kauden väliin. Joni nähdään kuitenkin joukkueen valmennusportaassa pitämässä huolta maalivahdeista. Uusina pelaajina testataan nuoria Frans-Mikael Rostedtia, Anssi Gissiä sekä Juho Kauppia. Taustahenkilöstö ei ole viime kaudesta vaihtunut lainkaan, joten tutulla konseptilla lähdetään kauteen.

Pre-Season on nyt vauhdissa ja Meri-Porin salissa käyty jo hiomassa kuvioita. Harjoitusotteluita ollaan pelattu yksi, jossa liigaan valmistautuva FC Jazz kaatoi Salaman 3 – 0 (2 – 0). Ryhdin vieraaksi Ylöjärvelle lähdetään To 4.10. MuSa osallistuu myös Futsal Cupiin, jonka otteluohjelmaa ei ole vielä julkaistu. MuSaFutsal pelaa kotiottelunsa tuttuun tapaan Porin Urheilutalolla, jossa myös MuSa avaa sarjan Satakunnan derbyssä FC Raumaa vastaan La 13.10 klo 16.00.

Valmentajan roolissa nähdään taas Juha Helander, jolta on jäänyt Pre-Season väliin nilkkaleikkauksen vuoksi. Kauden alusta Juha saattaa olla vielä muutaman pelin pois. Joukkueen tavoitteeksi Juha on laittanut keskikastin ja sen ylemmän puolen. Joukkueen pieni runko ei Juhaa huoleta, sillä viime kauden loukkaantumissumat ovat toivottavasti historiaa parantuneen fyysisen treenin vuoksi. Pelaajista Juha nostaa esille joukkueen ehdottoman sielun Janne Schütin, jonka taito on silmiä hivelevää. Lonkerojalat omaava Jussi Välilä tuo peliin myös oman mausteensa. Kopissakaan Jussi ei jää sanattomaksi.

MuSan tiedotteesta / UrheiluPori


Takaisin edelliselle sivulle


Musan Salama - logo

MuSa - 2012-2013 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2012-2013

Ottelut kaudella 2012-2013

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Luotosen hattutemppu MuSan voiton takuu

Luotosen hattutemppu MuSan voiton takuu

Lauantain iltapelissä Ylöjärven ”postimerkillä” tilanteita syntyi paljon kumpaankin päähän.

Lue lisää
MuSan Martta Perälä nollasi vanhan seuransa

MuSan Martta Perälä nollasi vanhan seuransa

Ottelu alkoi vieraiden paineistaessa. Avauspaikan he loivat jo heti ensimmäisellä minuutilla.

Lue lisää
MuSan härkäviikko päättyi voitonjuhliin

MuSan härkäviikko päättyi voitonjuhliin

KaDy kaatui lauantaina Monnarilla lukemin 2–4 (0–1). Anni-Eliina Luotonen sankaritar hattutempullaan.

Lue lisää
MuSaFutsal palasi voittojen tielle

MuSaFutsal palasi voittojen tielle

Loppiaisena MuSaFutsal oli matkustanut Kaustisiin kohdatakseen paikallisen Pohjan-Veikot. Kaustisilta joukkue saalisti viime hetken maalilla 3-4 voiton.

Lue lisää
MuSan vuosi käynnistyi tappiolla

MuSan vuosi käynnistyi tappiolla

Helsingistä tuliaisina kauden ensimmäinen tappio varsinaisella peliajalla.

Lue lisää
MuSaFutsal murskaava vuoden viimeisessä kotiottelussa

MuSaFutsal murskaava vuoden viimeisessä kotiottelussa

Lauantaina MuSaFutsalin vieraaksi oli saapunut FC OPA Oulusta. Porilaiset eivät jättäneet mitään mahdollisuuksia vierailleen vaan murskasi vieraansa lukemin 9-0.

Lue lisää