Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Voitto karkasi MuSalta lopussa

 

Voitto karkasi MuSalta lopussa


MuSa - ACE 3 - 3 (3 - 2)

MuSaFutsal pelasi torstaina kotiottelun sarjan kärjessä olevaa ACE:a vastaan. MuSa oli lähellä jättää kaikki kolme pistettä Poriin mutta ACE:n pelaajavalmentaja Matti Anttonen antoi ylimääräisenä kenttäpelaajana passin Rami Sariolalle, joka iski tasoituksen ajassa 38.30. Näin pisteet tasattiin Porissa.

Ottelu alkoi hidastempoisena, jolloin kumpikin pääsi kokeilemaan maalivahtien refleksejä. Ensimmäinen maali lähti Jussi-Pekka Välilän kengästä kun J-P:n kärkkäri löysi tien ohi ACE-vahti Iiro Kaislan. Peliä oli tuolloin pelattu 5.25. Tasan puoliminuuttia myöhemmin maalibiisi raikasi jälleen. FC Jazz-apu Joonas Salo iski MuSan kahden maalin johtoon Joni Korhosen esityöstä. Tästä ehti kulua ainoastaan 12 sekuntia kun porilaislähtöinen Samu Lepistö iski kavennuksen. Jakson lopussa tuli paljon virheitä ja MuSan virhetili täyttyikin ajassa 17.03 mutta ACE:n ex-PoPa Teemu Vento ampui pallon ohi maalin. Jakson viime hetkillä MuSan puolustus nukahti ja Vento pääsi kuin varkain tilanteeseen eikä erehtynyt, 3 - 2. Tauolle siirryttiinkin MuSan johdossa 3 - 2.

Toinen jakso alkoi tarkkaavaisesti eikä MuSa pystynyt luomaan oikein kunnon paikkojakaan. Toisaalta puolustus toimi vaikka MuSan parhaaksi palkittu Juho-Matti Pösö joutuikin muutamaan otteeseen venymään oikein kunnolla pallon tielle. ACE otti aikalisän ajassa 37.28, jonka jälkeen he alkoivat pyörittää peliä ilman maalivahtia. Ennen kuin ACE oli kunnolla päässyt paikoille oli Joni Korhosella paikka sinetöidä ottelu mutta Korhonen ei saanut kunnolla Pösön heittämää palloa kontrolliin. Ja lopulta MuSan puolustus hajoitettiin ja keskeltä Rami Sariola ampui vastustamattomasti pallon reppuun, 3 - 3. Tulostaululla kello näytti tuolloin aikaa 38.30. Loppu vain pelailtiin eikä MuSa pystynyt viime hetken erikoistilanteestakaan rakentamaan voittomaalia.

MuSalta hyvä taistelu mutta viimeinen silaus jäi puuttumaan, jotta voitto olisi otettu. Jussi-Pekka Välilä esitti huikeita otteita ja se palkittiinkin yhdellä maalilla. Maalissa pelannut J-M Pösö jatkoi hyviä otteitaan torjuen 26 kertaa. ACE:n parhaaksi palkittiin porilaislähtöinen Samu Lepistö, joka iski tärkeän kavennuksen ja ACE:n avausmaalin. Taistelu pisteitä jatkuu seuraavaksi Pirkkalassa La 3.11, jolloin PJK isännöi MuSaa.

MuSan tiedotteesta / UrheiluPori


Takaisin edelliselle sivulle


Musan Salama - logo

MuSa - 2012-2013 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2012-2013

Ottelut kaudella 2012-2013

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Luotosen hattutemppu MuSan voiton takuu

Luotosen hattutemppu MuSan voiton takuu

Lauantain iltapelissä Ylöjärven ”postimerkillä” tilanteita syntyi paljon kumpaankin päähän.

Lue lisää
MuSan Martta Perälä nollasi vanhan seuransa

MuSan Martta Perälä nollasi vanhan seuransa

Ottelu alkoi vieraiden paineistaessa. Avauspaikan he loivat jo heti ensimmäisellä minuutilla.

Lue lisää
MuSan härkäviikko päättyi voitonjuhliin

MuSan härkäviikko päättyi voitonjuhliin

KaDy kaatui lauantaina Monnarilla lukemin 2–4 (0–1). Anni-Eliina Luotonen sankaritar hattutempullaan.

Lue lisää
MuSaFutsal palasi voittojen tielle

MuSaFutsal palasi voittojen tielle

Loppiaisena MuSaFutsal oli matkustanut Kaustisiin kohdatakseen paikallisen Pohjan-Veikot. Kaustisilta joukkue saalisti viime hetken maalilla 3-4 voiton.

Lue lisää
MuSan vuosi käynnistyi tappiolla

MuSan vuosi käynnistyi tappiolla

Helsingistä tuliaisina kauden ensimmäinen tappio varsinaisella peliajalla.

Lue lisää
MuSaFutsal murskaava vuoden viimeisessä kotiottelussa

MuSaFutsal murskaava vuoden viimeisessä kotiottelussa

Lauantaina MuSaFutsalin vieraaksi oli saapunut FC OPA Oulusta. Porilaiset eivät jättäneet mitään mahdollisuuksia vierailleen vaan murskasi vieraansa lukemin 9-0.

Lue lisää