Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Sarjakärki FC Jazzin vieraaksi

Sarjakärki FC Jazzin vieraaksi

 

FC Jazz kohtaa sunnuntaina sarjakärki PS Kemin. Kemiläistä joukkuetta ei olekaan vuosikymmeniin nähty Porissa, joten vähintään uusvanhasta tuttavuudesta voidaan puhua.
 
PS Kemi lähti kauteen isoin satsauksen hankkien mm. puolen tusinaa pelaajaa Suomen ulkopuolelta sekä myös kotimaasta. Joukkue vahvistui vielä muutama viikko sitten Christian Eisselellä, joka oli iskenyt  PS Kemille 56 maalia 60:ssä ottelussa. Eissele palasi perämeren perukoille IK Bragesta Ruotsista. Debyytissään edellisessä pelissä Eissele iski kaksi maalia VIFK:n verkkoon.
 
FC Jazz kärki edellisellä kierroksella vieraissa harmittavan tappion MP:lle. FC Jazz on kuitenkin Ykkösen kuntopuntarissa (5 viimeistä ottelua) neljäntenä ja tehnyt selvästi eniten maaleja tällä jaksolla eli yhteensä 12. Viimeiset kotiottelut ovat sujuneet voitokkaasti ja tärkeää kotivoittoa haetaan myös sunnuntaina.




 
Sarjaa on pelaamatta kymmenen (10) kierrosta ja taistelu pisteistä jatkuu jokaisella joukkueella. Helppoja pelejä ei ole kenelläkään ja mitä pidemmälle sarjassa edetään, sitä tärkeämmiksi pelit ja pisteet tulevat.
 
Päävalmentaja John Allen uskoo, että jälleen kerran sarjan kärkijoukkue on kovilla Porissa.
 
- Jälleen kerran näyttää siltä, että tuleva ottelu on tärkeämpi kuin edellinen, kun toinen kierros päättyy. PS Kemi on laadukas joukkue ja heillä on erinomaisia yksilöitä. He hyökkäävät erittäin vahvasti. Meidän pitää jälleen näyttää, että pystymme pelaamaan vahvasti kärkijoukkueita vastaan, kuten olemme tehneetkin.
 
FC Jazz on viime aikoina pelannut vahvasti joukkueen terveystilanteen parannuttua. Sunnuntaina kokoonpanosta puuttuu häitään viikonloppuna viettävä Ilkka Santahuhta ja pelikieltoa kärsivä Toni Junnila. Jens Harjun pelaaminen on vielä epävarmaa. Jussi Välilä palasi Mikkelissä vaihdosta kentälle kolmen kuukauden tauon jälkeen ja hänet nähdään jälleen sunnuntaina avauksessa punaisessa paidassa.
 
- Valitettavasti Ile (Ilkka Santahuhta) on poissa kokoonpanosta, mutta toivotamme hänelle oikein hyvää hääpäivää. Toni (Junnila) huilaa korttitilin täyttymisen vuoksi. Mutta Jussi (Välilä) palaa avaukseen ja tulemme tekemään muutaman muutoksen pelipaikkoihin. Sunnuntaina on tulossa tiukka kamppailu. Toivottavasti Stadionilla on sankoin joukoin kannattajiamme tukemassa joukkuetta, analysoi Allen.
 
PS Kemi taistelee noususta Veikkausliigaan. FC Jazz taistelee pääsystä keskikastiin ja haluaa jättää takanaan olevat joukkueet turvallisen matkan päähän. Joten huikea kamppailu on jälleen luvassa Porin Stadionilla. Näin lupaa myös FC Jazzin laitapelaaja Kevin Mombilo.
 
- Kemi on hyvä joukkue, eikä ole sattuma että he johtavat sarjaa tällä hetkellä. Joukkue on täynnä hyviä yksilöitä, etenkin hyökkäyspää on erittäin vaarallinen.
 
- Kotona lähdemme ehdottomasti kontrolloimaan peliä. Sitä kautta saamme hyvän tuloksen eli totta kai voitto on vain ja ainoastaan mielessä, päättää Mombilo.

FC Jazzin tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle


FC Jazz Juniorit ry - logo

FC Jazz - 2015 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2015

Ottelut kaudella 2015

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Näin pelataan kausi 2020 Miesten Ykkösessä ja Kakkosessa sekä Naisten Ykkösessä

Näin pelataan kausi 2020 Miesten Ykkösessä ja Kakkosessa sekä Naisten Ykkösessä

Valtakunnallisista jalkapallosarjoista Veikkausliigan ja Kansallisen Liigan kauden 2020 aloitus ja pelitapa ovat olleet selvillä jo jonkin aikaa ja nyt myös Miesten Ykkösen ja Kakkosen sekä Naisten Ykkösen osalta asioissa on päästy ratkaisuun.

Lue lisää
Veikkausliiga 2020 lähestyy päivä päivältä - pelataan muodossa tai toisessa

Veikkausliiga 2020 lähestyy päivä päivältä - pelataan muodossa tai toisessa

Veikkausliigan hallitus kokoontuu nyt viikoittain ja seuraa tiiviisti tilannetta. Veikkausliiga 2020 käynnistyy pian sen jälkeen, kun yleisötapahtumia on jälleen mahdollista järjestää.

Lue lisää
Eurooppalainen jalkapallo ja Suomi

Eurooppalainen jalkapallo ja Suomi

Suomi on Euroopan jalkapalloilumaista pohjoisin ja melkein myös pienin.

Lue lisää
Janne Järnstedt ja Santeri Tähkä sopimukseen Musan Salaman kanssa

Janne Järnstedt ja Santeri Tähkä sopimukseen Musan Salaman kanssa

Maalivahti Janne Järnstedt ja hyökkääjä Santeri Tähkä ovat tehneet sopimukset MuSan kanssa.

Lue lisää
FC Jazzille uusia pelaajasopimuksia

FC Jazzille uusia pelaajasopimuksia

FC Jazz on tehnyt neljä uutta pelaajasopimusta ennen lauantain Kakkosen cupin ensimmäistä ottelua VPS:n akatemiajoukkuetta vastaan.

Lue lisää
Matias Sallila Salaman riveissä tuplasopimuksella

Matias Sallila Salaman riveissä tuplasopimuksella

Matias Sallila on solminut Musan Salaman kanssa sopimuksen kaudesta 2019.

Lue lisää