Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Tavoitteena kolme pistettä

 
Tavoitteena kolme pistettä

FC PoPa jatkaa taisteluaan sarjan kärkipaikoista huomenna, kun Puustelli stadionilla vastaan asettuu FC Espoo. Miesten Ykkösessä vietettiin viime viikolla taukoa mutta PoPa ei päässyt tauolle mitenkään iloisissa merkeissä, kun sarjan kärkikamppailussa RoPS pöllytti kotonaan porilaisia peräti 8-1. Joukkueella on nyt todellinen näytön paikka, näyttää kotiyleisölleen, että viime ottelusta ollaan toivuttu ja otettu opiksi. Vaikka tulos oli katastrofaalinen pitää muistaa, että sarjan voitto ja mahdollinen karsijan paikka ovat vielä auki. Tietysti homma ei ole enää PoPan omissa jaloissa mutta huomenna voittamalla joukkue nousisi tilapäisesti sarjassa toiselle sijalle ja antaisi pientä painetta RoPS:lle ja FC Viikingeille.

Loppukauden tavoitteena kolme voittoa

PoPa on asettanut loppukauden tavoitteekseen voittaa kaikki kolme jäljellä olevaa otteluaan ja katsoa, mihin se sarjassa riittää. Tavoitteen ensimmäinen osa on edessä huomenna FC Espoota vastaan, joka on nousijajoukkueena pelannut pirteän kauden ja kellisti PoPan joukkueiden kauden ensimmäisessä kohtaamisessa lukemin 1-0. Tiedossa on, että Espoo on erittäin vaarallinen joukkue, joka tykkää pelata palloa maata pitkin ja on saavuttanut tällä  kaudella hyviä tuloksia. Joukkueen ykköstykkinä häärii Fidan Seferi, joka on iskenyt 12 maalia.

Huomisesta on tulossa viihdyttävä taistelu, jonka molemmat joukkueet haluavat voittaa, Espoolla ei ole enää mahdollisuuksia päästä mukaan aivan terävimpään kärkikamppailuun mutta tietysti mahdollisimman kova pistemäärä ensimmäisellä kaudella Miesten Ykkösessä toimii kiihokkeena. PoPalle ei kelpaa huomenna mikään muu, kuin voitto. Muilla tuloksilla PoPa on auttamatta ulkona nousutaistelusta.

PoPan kokoonpanosta puuttuvat huomenna ainoastaan Toni Junnila ja Samu Ruisniemi.

PoPan tiedotteesta / UrheiluPori


Takaisin edelliselle sivulle


Porin Palloilijat ry - logo

PoPa - 2010 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010

Ottelut kaudella 2010

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Juuso Rantala jatkaa MuSan riveissä

Juuso Rantala jatkaa MuSan riveissä

Juuso Rantala on sopinut vuoden jatkosopimuksen Musan Salaman kanssa.

Lue lisää
Jussi Välilä johtaa MuSan linjaa myös ensi vuonna

Jussi Välilä johtaa MuSan linjaa myös ensi vuonna

Jussi Välilä jatkaa MuSassa kauden 2021 kestävällä sopimuksella.

Lue lisää
MuSan taustaryhmä kasassa - Seth Ablade avustavaksi valmentajaksi

MuSan taustaryhmä kasassa - Seth Ablade avustavaksi valmentajaksi

Syksyllä uuden sopimuksen Musan Salaman päävalmentajaksi kirjoittanut Ville Ulanen on saanut tuekseen nyt täyden taustaryhmän. Joukkueen toiseksi valmentajaksi tulee FC Jazzista syksyllä vapautettu Seth Ablade.

Lue lisää
Jari Pyykölä liittyy FC Jazzin valmennukseen

Jari Pyykölä liittyy FC Jazzin valmennukseen

Edellisen kerran Poriin lähes 25-vuotta sitten saapunut vaatimaton valmentaja kyseli FC Jazzin silloiselta organisaatiolta, olisiko hänelle mahdollisesti valmennustöitä Porissa. Neuvottelujen jälkeen FC Jazz kiinnitti Pyykölän ja vuonna 1996 Porissa juhlittiin seuran toista Suomen mestaruutta kauden viimeisen pelin jälkeen Pietarsaaressa.

Lue lisää
Matias Sallila tekee paluun Salama-paitaan kaksivuotisella sopimuksella

Matias Sallila tekee paluun Salama-paitaan kaksivuotisella sopimuksella

MuSa ja Matias Sallila ovat tehneet kaksivuotisen jatkosopimuksen ja mies palaa takaisin Salama-paitaan. Viime kaudella mies palasi MuSaan vuoden tauon jälkeen, jota ennen hän edusti seuraa vuosina 2015-2017.

Lue lisää
Elijah Akinin sopimus purettu

Elijah Akinin sopimus purettu

MuSaan täksi kaudeksi Atlantis FC:stä siirtynyt Elijah Akinin sopimus on purettu molempien osapuolten osalta yhteisymmärryksessä ja mies suuntaa uusiin haasteisiin.

Lue lisää