Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Loimu lähtee hyvistä asetelmista paikalliskamppailuun

 
Loimu lähtee hyvistä asetelmista paikalliskamppailuun

Raision Loimu jatkoi lauantaina erinomaisia otteitaan lentopallon Mestaruusliigassa saalistaen jo kuudennen voiton putkeen. Viimeisestä kymmenestä ottelusta on plakkarissa peräti yhdeksän voittoa. Ainoa tappio on tullut vieraskentällä televisioottelussa Salon Piivolleyta vastaan. Keskiviikkona Loimulle on tarjolla revanssi, sillä paikallisvastustaja Piivolley saapuu Raisioon Loimun vieraaksi. Joukkueet lähtevät otteluun erilaisista lähtökohdista, sillä salolaiset ovat hävinneet neljä edellistä otteluaan.

Raision ja Salon väliset lentopallon paikalliskamppailut ovat olleet aina mielenkiintoisia ja odotettuja kohtaamisia. Tälläkin kerralla ottelussa on taatusti ylimääräistä latausta, varsinkin kun Piivolley tosiaan voitti joukkueiden edellisen kohtaamisen televisiokameroiden edessä lähes näytöstyyliin. Piivolleyn tärkein pelaaja viime peleissä on ollut hakkuri Jussi Niemelä. Edellisessä VaLePa-tappiossakin Niemelä teki neljässä erässä 33 pistettä hyvin +22 tehoin. Toinen Piivolleyn avainpelaaja on maajoukkuelibero Jesse Mäntylä, joka vastaanotti mm. tuossa VaLePa-ottelussa 83% tarkkuudella. Keskiviikkona Raisiossa onkin odotettavissa kovaa taistelua myös kahden erinomaisen takakentän spesialistin välillä, kun Mäntylä johtaa vieraiden ja Dustin Watten kotijoukkueen kenttäpeliä.

Loimun joukkueesta on vaikea nostaa ketään ylitse muiden viime otteluista, sillä onnistumisia on tullut laajalla rintamalla. Alkukaudesta hukassa ollut keskihyökkäys on joulutauon aikana saatu kuntoon ja keskihyökkääjät Henri Tuomi ja Kimmo Kutinlahti ovat hyökänneet hyvin tehoin passari Jose Carrascon tarjoilusta. Myös pitkään hukassa ollut torjuntapelaaminen on saatu toimimaan, mistä osoituksena Sampon voittaminen torjuntapuolella lukemin 15-6. Ainoa alkukauden vireestä hieman hiipunut osa Loimun kuusikkoa on ollut lokakuussa Mestaruusliigan parhaaksi pelaajaksi valittu yleispelaaja Ossi Rumpunen. Loistavan lokakuun pelannut Rumpunen on pelannut viime otteluissa vastaanottopuolella hyvin, mutta hyökkäyksessä ja torjunnassa on ollut parantamisen varaan. Lauantain Sampo-voittossa Rumpunen sai tehdä tilaa jo avauserässä Eemeli Koukille, joka käytti tilaisuutensa hyväkseen ja pelasi rohkean ja ennakkoluulottoman ottelun.

Keskiviikkona on odotettavissa kovaa taistelua tärkeistä pisteistä niin kentällä kuin katsomonkin puolella. Raision ja Salon väliset lentopallo-ottelut ovat perinteisesti saaneet myös joukkueiden kannattajat liikkelle sankoin joukoin, joten vaikka lauantaina Kerttulassa nähtiin jo kauden ensimmäiset aallot, saattaa keskiviikkona olla odotettavissa vielä lämpimämpää ja äänekkäämpää tunnelmaa myös katsomon puolella.

Raision Loimu – Salon Piivolley
Ke 19.1.2011 klo 18:30
Kerttulan Liikuntahalli, Raisio

Loimun tiedotteesta / UrheiluTurku


Takaisin edelliselle sivulle


Raision Loimu - logo

Loimu - 2010-2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


JoseCarrasco

Jose Carrasco

Tiedot

KimmoKutinlahti

Kimmo Kutinlahti

Tiedot

OssiRumpunen

Ossi Rumpunen

18.4.1989
Tiedot

HenriTuomi

Henri Tuomi

Tiedot

DustinWatten

Dustin Watten

Tiedot


Kehoe ja Burdine tammikuun pelaajat Mestaruusliigassa

Kehoe ja Burdine tammikuun pelaajat Mestaruusliigassa

Tappiottoman Kokkolan Tiikereiden passari Steven Kehoe ja naistenliigakakkosen HPK:n yleispelaaja Keao Burdine on valittu lentopallon Mestaruusliigan tammikuun Kuukauden pelaajiksi.

Lue lisää
Kärkipari vastakkain miesten Suomen Cupissa

Kärkipari vastakkain miesten Suomen Cupissa

Miesten lentopallon Suomen Cupin välieräparien arpa oli oikukas. Se heitti Hämeenlinnassa tapahtuneessa arvonnassa vastakkain liigan kärkikaksikon Kokkolan Tiikerit ja VaLePan.

Lue lisää
Esko ja Jokinen marraskuun pelaajat Mestaruusliigassa

Esko ja Jokinen marraskuun pelaajat Mestaruusliigassa

Marraskuun pelaajiksi lentopallon Mestaruusliigassa on valittu VaLePan passari Antti Esko ja LP Viestin keskitorjuja Kaisa Jokinen.

Lue lisää
Pasi Sydänlammi valittiin Lentopalloliiton puheenjohtajaksi

Pasi Sydänlammi valittiin Lentopalloliiton puheenjohtajaksi

Lentopalloliiton uudeksi puheenjohtajaksi valittiin sunnuntaina Tampereella yksimielisesti Pasi Sydänlammi Seinäjoelta.

Lue lisää
Lentopallo saa upeasti lisää näkyvyyttä MTV:n tarjonnassa

Lentopallo saa upeasti lisää näkyvyyttä MTV:n tarjonnassa

Lentopallo saa lauantaina alkavalla Mestaruusliigan sarjakaudella upeasti lisää näkyvyyttä MTV:n tarjonnassa.

Lue lisää
Lentisliigassa kolminkertainen runkosarja ensi kaudella

Lentisliigassa kolminkertainen runkosarja ensi kaudella

Lentopallon miesten Mestaruusliigassa pelataan ensi kaudella kolminkertainen runkosarja, mikä tarkoittaa kullekin 12 liigajoukkueelle 33 peliä runkosarjassa.

Lue lisää