Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

PK-35 ja Honka tasasivat pisteet

 
PK-35 ja Honka tasasivat pisteet

PK-35 sai tänään tyytä tasapeliin Honkaa vastaan. Toisen puoliajan selkeästä hallinnasta huolimatta vantaalaisilla oli vaikeuksia murtaa Hongan hyvin toiminutta puolustusta.

Ottelun alussa PK-35 juoksi muutaman kerran laidalta karkuun. Muun muassa Cynthia Uwak pääsi ajamaan rangaistusalueelle ja viimeinen puolustaja oli jo polvillaan mutta Uwakin epäonneksi harhautuksesta pallo kimposi maassa olleen puolustajan selän kautta ulottumattomiin. Otteliun edetessä Honka kuitenkin tiivisti puolustustaan. Samalla PK:n haastot 1 vastaan 1 tilanteissa ja juoksupallot linjan taakse harvenivat.

Honka pyrki nopeasti riiston jälkeen pelaamaan kärjille ja ensimmäisellä puoliajalla se toimi jokseenkin. Se sai aikaan useita riistoja ja läpiajo oli lähellä muutamaan otteeseen. PK:n puolustus ehti kuitenkin aina ajoissa väliin ja näin ollen Honka ei saanut kunnollisia maalipaikkoja. Kotijoukkueella oli puolestaan pari erinomaista tilannetta. Yksi kulmapotku puolen tunnin kohdilla putosi vitosen viivalle ja kimposi pelaajien polvista maalia kohti. Hongan maalivahti Minja Lahdelma oli kuitenkin hereillä. Toinen loistopaikka avautui Iina Salmelle, joka sai pallon vähän pilkun takaa. Pienen harhautuksen jälkeen sijoitus alakulmaan mutta Lahdelma venyi hienoon torjuntaan.

Vaikka PK piti palloa hieman enemmän, niin ensimmäinen puoliaika oli lopulta aika tasainen. Vierasjoukkueesta edukseen essintyi erityisesti Kiia Laine, joka usein oli käynnistämässä vastahyökkäyksiä. Toisella puoliajalla nämä nopeat hyökkäykset puuttuivat lähes kokonaan. Honka vetäytyi huomattavasti enemmän oman maalinsa eteen. PK:n luovuus ja rohkeus ei kuitenkaan tänään riittänyt ohittamaan tiivistä sumppua.

Toisen puoliajan ensmmäinen maalipaikka tuli pitkästä sivurajaheitosta, jossa pallo ohjattiin kohti etukulmaa mutta Lahdelma oli maalillaan taas valppaana. Honka sai ensimmäisen hyökkäyksensä toisella puoliajalla 65 minuutilla. Hietasen nopea nousu laidalta päättyi keskitykseen, johon Maiju Hirvonen kurotti jalkansa väliin. PK-35:n epäonneksi pallo kimposi siitä omaan maaliin.

Hongan maalin jälkeen PK-35 lähti hakemaan tasoitusta mutta Honka iskikin toistamiseen vastaan. Kaisa Ranki pääsi läpi mutta Rachael Ayegba tuli ulos maalista ja torjui matalan kudin näyttävästi heittäytymisellään. Tasoitus syntyi 71 minuutilla. Ironista kylläkin, tilanne syntyi epäonnistuneesta keskityksestä joka lähti taivaan tuuliin. Pallo tuli kuitenkin alas rangaistusalueen sisällä ja Jaana Lyytikäinen latasi näyttävästi yhden pompun jälkeen ilmasta maalin takanurkkaan.

Vaikka PK:lla oli vaikeuksia päästä linjaan taakse, niin Eve Parikka esitti kerran nopean spurtin ja karkasi vartijoistaan. Parikka ajatui kuitenkin pieneen kulmaan ja vaikka veto ohitti Lahdelman niin pallo rullasi maaliviivaan pitkin ohi. Takakulmalla vaani vielä Lyytikäinen muttei ehtinyt aivan palloon. Lopussa PK-35 painosti muttei saanut kunnollisia vetoja maalia kohti. Honka hyökkäsi toisella puoliajalla kolmannen kerran aivan ottelun lopussa saamatta kuitenkaan aikaan muuta kuin kulmapotkun.

Ottelu päättyi siis 1-1. Pettyneenä kentältä poistunut PK-35 palaa varmasti ensi viikolla entistä sisuuntuneempana, kun yleisöennätysottelussa vastassa on United.

PK-35:n tiedotteesta / UrheiluVantaa


Takaisin edelliselle sivulle


Pallokerho -35 ry - logo

PK-35 - 2011 Naisten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011

Ottelut kaudella 2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


Rachael Ayegba

Tiedot

MaijuHirvonen

Maiju Hirvonen

25.12.1990
Tiedot

Eveliina Parikka

Tiedot

Iina Salmi

Tiedot

Cynthia Uwak

Tiedot


FC Jazzin maalivahtiosasto täytetty

FC Jazzin maalivahtiosasto täytetty

Maalivahtivalmentaja Vili-Verneri Virtanen ja päävalmentaja Tero Suonperä pääsevät hyvillä mielin joulun viettoon, kun FC Jazzin maalivahtiosasto täydentyy kahdella maalivahdilla.

Lue lisää
Ville Ulanen on FC Jazzin uusi päävalmentaja

Ville Ulanen on FC Jazzin uusi päävalmentaja

FC Jazz heitti verkot vesille ja naarasi Ville Ulasen uudeksi päävalmentajaksi.

Lue lisää
Juuso Rantala jatkaa MuSan riveissä

Juuso Rantala jatkaa MuSan riveissä

Juuso Rantala on sopinut vuoden jatkosopimuksen Musan Salaman kanssa.

Lue lisää
Jussi Välilä johtaa MuSan linjaa myös ensi vuonna

Jussi Välilä johtaa MuSan linjaa myös ensi vuonna

Jussi Välilä jatkaa MuSassa kauden 2021 kestävällä sopimuksella.

Lue lisää
MuSan taustaryhmä kasassa - Seth Ablade avustavaksi valmentajaksi

MuSan taustaryhmä kasassa - Seth Ablade avustavaksi valmentajaksi

Syksyllä uuden sopimuksen Musan Salaman päävalmentajaksi kirjoittanut Ville Ulanen on saanut tuekseen nyt täyden taustaryhmän. Joukkueen toiseksi valmentajaksi tulee FC Jazzista syksyllä vapautettu Seth Ablade.

Lue lisää
Jari Pyykölä liittyy FC Jazzin valmennukseen

Jari Pyykölä liittyy FC Jazzin valmennukseen

Edellisen kerran Poriin lähes 25-vuotta sitten saapunut vaatimaton valmentaja kyseli FC Jazzin silloiselta organisaatiolta, olisiko hänelle mahdollisesti valmennustöitä Porissa. Neuvottelujen jälkeen FC Jazz kiinnitti Pyykölän ja vuonna 1996 Porissa juhlittiin seuran toista Suomen mestaruutta kauden viimeisen pelin jälkeen Pietarsaaressa.

Lue lisää