Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Inter kaatoi loppuhtekien maaleilla IFK Mariehamnin

 
Inter kaatoi loppuhtekien maaleilla IFK Mariehamnin

Lopussa kiitos seisoo, on vanha sanonta ja se piti paikkansa myös Interin IFK Mariehamnia vastaan maanantaina pelatussa Veikkausliigaottelussa. Inter löi pitkään päätänsä vain ainoastaan IFK-maalivahti Josh Wicksiin, mutta onnistui lopulta kuitenkin myös ohittamaan hänet Mika Ojalan ja Timo Furuholmin toimesta. Inter nousi siis 2-0- voiton myötä Veikkausliigan ykköspaikalle.

Inter aloitti maanantai-illan ottelun samalla tahdilla, mahtihin se jäi viime torstaina Hakaa vastaan. Joukkue myllytti IFK:n puolustusta ensimmäisen kymmenen minuutin aikana, miten tahtoi. Ainoat, mikä jäivät puuttumaan olivat maalit. Paikkansa oli jokaisella Inter-hyökkääjällä, mutta sihti oli vähän vielä hakusessa.

Lähimpänä ensimmäisellä jaksolla maalinteossa oli Henri Lehtonen. 13. minuutilla hänen laukauksensa kimposi ylärimasta maalivahti Josh Wicksia selkään, minkä jälkeen pallo jäi maaliviivalle kuitenkin ylittämättä sitä.

20. minuutin kohdalla Lehtonen sai jälleen pallon jo ohi hyvin torjuneen Wicksin, mutta tällä kertaa IFK-puolustus pelasti pallon maaliviivalta. Kolme minuuttia tämän jälkeen Lehtonen pääsi laukomaan Mika Ojala keskityksestä, mutta Wicks torjui Pänän vähän epäonnistuneen kudin.

Lehtonen oli 27. minuutin kohdalla järjestelemässä Timo Furuholmille vapaata maalipaikkaa. Pänän syötön kovuus yllätti kuitenkin Furkan ja veto suuntautui lopulta reilusti ohi IFK-maalin.

IFK:n tilanteet ensimmäisellä jaksolla tulivat erikoistilanteissa ja satunnaisista vastahyökkäyksistä. Eniten sydämentykytyksiä kotiyleisölle aiheutti Aleksei Kangaskolkka, jonka maalille syöksyn päätyä pitkin torjui maltillisesti hyökkääjän ratkaisua odottanut Magnus Bahne.

Jos Inter aloitti avausjakson vauhdilla, niin samaa voi sano IFK:sta toisella jaksolla. Interin vire näytti jääneen pukuhuoneeseen, kun IFK prässäsi kotijoukkueen puolustuskannalle. IFK:n maali oli lähellä 52. minuutilla, kun Aleksei Kangaskolkka pääsi nokikkain Magnus Bahnen kanssa. Inter-vahti peitti kuitenkin tilanteen tyylikkäästi IFK-hyökkääjän laukauksen.

Inter sai pelinsä kulkemaan jälleen pelin viimeisen 20 minuutin aikana. Furuholm oli läpi 70. minuutilla, mutta Wicks peitti loistavasti Furkan laukauksen. IFK-vahti näytti taitojaan jälleen 75. minuutilla torjuen loistavasti Jani Kaukon laukauksen yläkulmasta.

Peli ratkesi lopulta 81. minuutilla, kun IFK:n puolustus joutui kaatamaan maalille syöksyneen Lehtosen. Seuranneen rankkarin laukoi maalivahdin käsien kautta verkkoon Mika Ojala. IFK:n pyristelyt lopetti lopullisesti kauden 10. maalin 86. minuutilla tehnyt Timo Furuholm. Maalin esityön teki Mika Ojala.

Voitto oli Interille viides peräkkäinen ja se nosti sinimustan turkulaisjoukkueen takaisin Veikkausliigan sarjataulukon kärkeen. Eroa kakkosena olevaan HJK:hon on yksi piste.

Interin Veikkausliigaottelut jatkuvat jo torstaina, jolloin se kohta paikallisottelussa arkkivihollisensa TPS:n. Palloseuran isännöimä derby alkaa tuttuun tapaan kello 18.30.

Interin tiedotteesta / UrheiluTurku


Takaisin edelliselle sivulle


FC Inter ry - logo

FC Inter - 2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011

Ottelut kaudella 2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


Magnus Bahne

15.3.1979 Kaarina
Tiedot

Timo Furuholm

11.10.1987 Pori
Tiedot

Joni Kauko

12.7.1990
Tiedot

Henri Lehtonen

28.7.1980 Turku
Tiedot

Mika Ojala

21.6.1988 Paimio
Tiedot


FC Jazzin maalivahtiosasto täytetty

FC Jazzin maalivahtiosasto täytetty

Maalivahtivalmentaja Vili-Verneri Virtanen ja päävalmentaja Tero Suonperä pääsevät hyvillä mielin joulun viettoon, kun FC Jazzin maalivahtiosasto täydentyy kahdella maalivahdilla.

Lue lisää
Ville Ulanen on FC Jazzin uusi päävalmentaja

Ville Ulanen on FC Jazzin uusi päävalmentaja

FC Jazz heitti verkot vesille ja naarasi Ville Ulasen uudeksi päävalmentajaksi.

Lue lisää
Juuso Rantala jatkaa MuSan riveissä

Juuso Rantala jatkaa MuSan riveissä

Juuso Rantala on sopinut vuoden jatkosopimuksen Musan Salaman kanssa.

Lue lisää
Jussi Välilä johtaa MuSan linjaa myös ensi vuonna

Jussi Välilä johtaa MuSan linjaa myös ensi vuonna

Jussi Välilä jatkaa MuSassa kauden 2021 kestävällä sopimuksella.

Lue lisää
MuSan taustaryhmä kasassa - Seth Ablade avustavaksi valmentajaksi

MuSan taustaryhmä kasassa - Seth Ablade avustavaksi valmentajaksi

Syksyllä uuden sopimuksen Musan Salaman päävalmentajaksi kirjoittanut Ville Ulanen on saanut tuekseen nyt täyden taustaryhmän. Joukkueen toiseksi valmentajaksi tulee FC Jazzista syksyllä vapautettu Seth Ablade.

Lue lisää
Jari Pyykölä liittyy FC Jazzin valmennukseen

Jari Pyykölä liittyy FC Jazzin valmennukseen

Edellisen kerran Poriin lähes 25-vuotta sitten saapunut vaatimaton valmentaja kyseli FC Jazzin silloiselta organisaatiolta, olisiko hänelle mahdollisesti valmennustöitä Porissa. Neuvottelujen jälkeen FC Jazz kiinnitti Pyykölän ja vuonna 1996 Porissa juhlittiin seuran toista Suomen mestaruutta kauden viimeisen pelin jälkeen Pietarsaaressa.

Lue lisää