Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

PK-35 kaatoi NiceFutiksen

 

PK-35 kaatoi NiceFutiksen


Helteessä pelattu PK-35 Vantaan ja Porin NiceFutiksen kohtaaminen päättyi 2-1 kotivoittoon. Jo ottelun ensimmäisellä puoliajalla PK-35:llä oli paikat mennä menojaan mutta maalihanat aukesivat vasta toisella puoliskolla.

Ensimmäiset kymmenen minuuttia menivät hieman tunnustellen tasaisena keskialueen vääntönä. Tämän jälkeen kotijoukkue otti kuitenkin yhä selvemmin otetta. Niinpä maalipaikkoja syntyikin. Ensin Tia Hälinen puski Jenae Seppälän sivurajaheiton taaksepäin mutta NiceF:n maalia vartoinut Alina Hakala oli heräillä ja torjui pallon yläkulmasta. Hetkeä myöhemmin Cynthia Uwak kaivoi itselleen pallon 16-alueella ja tykitti kovaa etutolppaan.

NiceF:llä oli pari vapaapotkua kauempaa mutta niistä ei mitään syntynyt. Toisessa päässä Hälinen karkasi kerran läpiajoon kun NiceF:n paitsioansa petti. Hän ei kuitenkaan onnistunut ohittamaan hyvin vastaan tullutta Hakalaa. Moni muu vastaava hyökkäys sekä oikealta että vasemmalta tyrehtyi paitsioon. Rangaistusalueellakin painittin usein mutta siellä oli liian ahdasta eikä vetoja kohti maalia näin ollen saatu aikaan.

PK-35 jatkoi painostustaan. Seppälä puski kerran niukasti ohi ja Eve Parikkakin pääsi ohjaamaan keskityksen etukulmasta mutta ohi livahti. Välillä palloa laitettiin taivaisiin aivan maalin edestä ja vielä puoliajan loppusekunneilla Jaana Lyytikäinen pujahti läpi mutta nosti maalivahdin yli lipusi myös maalin ohi.

Toisella puoliajalla PK-35 jatkoi selvää hallintaa vaikkei nyt enää päästy tuhlaamaan maalipaikkoja samalla tavalla. Sen sijaan pari laitettiin verkkoon. Ensin 53 minuutilla pallo pelattiin Uwakille maalin eteen, jossa hän kylmän viileästi pelasi maalivahdin ulos tilanteesta ja laittoi pallon tyhjään maaliin. NiceF:n hyvä jakso alkoi tästä maalista. Se sai viideksi minuutiksi aikaan hieman painetta toiseen kenttäpäätyyn ja usean kulman peräkkäin.

Kesken Nicen hyvän jakson Nicolina Jåfs kuitenkin käynnisti vastahyökkäyksen jossa Uwak spurttasi karkuun ja viimeisteli läpiajonsa päätteeksi 2-0. Tästä Nicen selkäranka taittui ja seuraavat reilut 20 minuuttia olikin tasaista pelailua. Lisäajalla kuitenkin Biodun Obende intoutui hyvään nousuun ja veti pienestä kulmasta takatolpalle jossa Essi Huppunen liukui pallon maaliin. Selvästä innostusruiskeesta huolimatta NiceF ei ehtinyt luomaan paikkoja tasoitukseen.

UrheiluVantaa


Takaisin edelliselle sivulle


Pallokerho -35 ry - logo

PK-35 - 2011 Naisten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011

Ottelut kaudella 2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


Tia Hälinen

Tiedot

Nicolina Jåfs

Tiedot

Jaana Lyytikäinen

Tiedot

Eveliina Parikka

Tiedot

Cynthia Uwak

Tiedot


FC Jazzin maalivahtiosasto täytetty

FC Jazzin maalivahtiosasto täytetty

Maalivahtivalmentaja Vili-Verneri Virtanen ja päävalmentaja Tero Suonperä pääsevät hyvillä mielin joulun viettoon, kun FC Jazzin maalivahtiosasto täydentyy kahdella maalivahdilla.

Lue lisää
Ville Ulanen on FC Jazzin uusi päävalmentaja

Ville Ulanen on FC Jazzin uusi päävalmentaja

FC Jazz heitti verkot vesille ja naarasi Ville Ulasen uudeksi päävalmentajaksi.

Lue lisää
Juuso Rantala jatkaa MuSan riveissä

Juuso Rantala jatkaa MuSan riveissä

Juuso Rantala on sopinut vuoden jatkosopimuksen Musan Salaman kanssa.

Lue lisää
Jussi Välilä johtaa MuSan linjaa myös ensi vuonna

Jussi Välilä johtaa MuSan linjaa myös ensi vuonna

Jussi Välilä jatkaa MuSassa kauden 2021 kestävällä sopimuksella.

Lue lisää
MuSan taustaryhmä kasassa - Seth Ablade avustavaksi valmentajaksi

MuSan taustaryhmä kasassa - Seth Ablade avustavaksi valmentajaksi

Syksyllä uuden sopimuksen Musan Salaman päävalmentajaksi kirjoittanut Ville Ulanen on saanut tuekseen nyt täyden taustaryhmän. Joukkueen toiseksi valmentajaksi tulee FC Jazzista syksyllä vapautettu Seth Ablade.

Lue lisää
Jari Pyykölä liittyy FC Jazzin valmennukseen

Jari Pyykölä liittyy FC Jazzin valmennukseen

Edellisen kerran Poriin lähes 25-vuotta sitten saapunut vaatimaton valmentaja kyseli FC Jazzin silloiselta organisaatiolta, olisiko hänelle mahdollisesti valmennustöitä Porissa. Neuvottelujen jälkeen FC Jazz kiinnitti Pyykölän ja vuonna 1996 Porissa juhlittiin seuran toista Suomen mestaruutta kauden viimeisen pelin jälkeen Pietarsaaressa.

Lue lisää