Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

PK-35 palasi voittojen tielle

 

PK-35 palasi voittojen tielle


Vantaalla koettiin lauantaina melko traaginen näytelmä, jonka päätteeksi molemmat joukkueet olisivat varmasti halunneet painua maan alle. Valitettavasti tekonurmeen on kuitenkin vaikeata kaivaa kuoppaa.

PK-35 oli kaatanut TPS:n kahdesti isoin lukemin aikaisemmin tällä kaudella. Nyt kotikentällä PK-35 hallititsi peliä vielä selvemmin. Ensimmäisellä puoliajalla TPS ei pahemmin vieraillut PK:n kenttäpuoliskolla. Toisessa päässä osumaa puolestaan haettiin hanakasti. Eve Parikka veti ja puski niukasti ohi, Elina Sormusen vapaapotku kimposi pelaajien kautta puhtaaseen tolppaosumaan, Jaana Lyytikäisen vapari leijui yli ja Maiju Hirvosen nosto putosi maalin katolle. Useamman kerran päästiin rangaistusalueen sisällekin kuljettamaan mutta uhrautuvatsi pelanneet turkulaiset peittivät maalin edustan. Näin tauolle mentiin maalittomassa tasatilanteessa.

Toinen puoliaika oli pitkälti samanlainen. TPS vetäytyi erittäin syvälle ja teki tilan ahtaaksi oman maalinsa edessä. Monesti tuli mieleen Suomen Cupissa nähdyn kolmosdivarin Konnun taktiikka. Avopaikkoja tuhlailtiin myös tässä pelissä urakalla. Välillä maali oli jopa tyhjillään mutta niin vain palloa ei sisään saatu.

Noin tunnin kohdilla TPS pääsi kuitenkin ottelun ensimmäiseen kunnolliseen hyökkäykseensä. Kuten tyypillistä tällä kaudelle, niin kyseessä oli nopea vastahyökkäys. Joska Björklund pakotettiin pieneen kulmaan josta lähti veto. Lauren Johnston torjui eteensä ja paikalla ollut Tiia Tikkanen iski 0-1 vierasjohdon.

Tappioasemassa PK-35 jatkoi myllytystä. Noin 69 minuutilla selin maalia kohti ollutta Elina Sormusta työnnettiin selästä. Erittäin hyvin tänään viheltänyt Piia Jäntti näytti pilkkua. TPS pelasi muutenkin koko ajan hieman sääntöjä rikkoen ja oli ehkä onnekas kun vältti kovempia tuomioita. Altavastaajana kyseinen taktiikka oli kuitenkin kokonaisuudessaan onnistunut. Pilkun veti niukasti ohi Sormunen itse. PK-35 keräili itseään hetken ja muutama minuutti pilkun jälkeen päivän työmyyrä Lyytikäinen paini alueella itselleen tilaa ja kun maalivahti oli pelattu tilanteesta ulos hän pääsi sijoittamaan tasoituksen tyhjiin.

Ottelun loppua kohden PK-35 haki voittomaalia vimmatusti. Niin vain kuitenkin nelisen minuuttia ennen täyttä aikaa tuli pallonmenetys keskiviivan tuntumassa josta TPS pääsi ottelun toiseen hyökkäykseensä. 2 vastaan 2 tilanteessa palloton hyökkääjä jätettiin asemaan, joka haiskahti paitsiolle. Syötön lähdettyä lippu ei kuitenkaan noussut ja Heidi Grönqvist sai vapaasti sijoittaaa yhdellä kosketuksella pallon maaliin.

Lopussa PK:n haettua maalia riskilläkin TPS pääsi pari kertaa lähes karkuun. Minuuttia ennen täyttä aikaa Melinda Koivulalla oli paikka mutta nosto läheltä maalivahdin yli kaarsi myös maalin yli. Lisäajan ensimmäisellä minuutilla näytelmä sai ehkä arvoisensa huipennuksen. Kotijoukkue lähetti korkean pallon maalia kohti, jonka puolustaja Mira Uronen epäonnekkasti puski taaksepäin omaan maaliin. Näin pisteet jaettiin lukemin 2-2.

Pistemenetyksiä laskettaessa liigassa Honka ja Åland pitävät kärkipaikkaa. Neljän pisteen päässä ovat PK-35 ja HJK. Askeleihin etsitään iloa ja keveyttä, jotta karkulaiset saadaan kiinni. Seuraavaksi on vuorossa on cupin välierä Kokkola F10:iä vastaan keskiviikkonailtana ISS Stadionilla.

PK-35:n tiedotteesta / UrheiluVantaa


Takaisin edelliselle sivulle


Pallokerho -35 ry - logo

PK-35 - 2011 Naisten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011

Ottelut kaudella 2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


MaijuHirvonen

Maiju Hirvonen

25.12.1990
Tiedot

Lauren Johnston

Tiedot

Melinda Koivula

Tiedot

Jaana Lyytikäinen

Tiedot

Eveliina Parikka

Tiedot

Elina Sormunen

Tiedot


FC Jazzin maalivahtiosasto täytetty

FC Jazzin maalivahtiosasto täytetty

Maalivahtivalmentaja Vili-Verneri Virtanen ja päävalmentaja Tero Suonperä pääsevät hyvillä mielin joulun viettoon, kun FC Jazzin maalivahtiosasto täydentyy kahdella maalivahdilla.

Lue lisää
Ville Ulanen on FC Jazzin uusi päävalmentaja

Ville Ulanen on FC Jazzin uusi päävalmentaja

FC Jazz heitti verkot vesille ja naarasi Ville Ulasen uudeksi päävalmentajaksi.

Lue lisää
Juuso Rantala jatkaa MuSan riveissä

Juuso Rantala jatkaa MuSan riveissä

Juuso Rantala on sopinut vuoden jatkosopimuksen Musan Salaman kanssa.

Lue lisää
Jussi Välilä johtaa MuSan linjaa myös ensi vuonna

Jussi Välilä johtaa MuSan linjaa myös ensi vuonna

Jussi Välilä jatkaa MuSassa kauden 2021 kestävällä sopimuksella.

Lue lisää
MuSan taustaryhmä kasassa - Seth Ablade avustavaksi valmentajaksi

MuSan taustaryhmä kasassa - Seth Ablade avustavaksi valmentajaksi

Syksyllä uuden sopimuksen Musan Salaman päävalmentajaksi kirjoittanut Ville Ulanen on saanut tuekseen nyt täyden taustaryhmän. Joukkueen toiseksi valmentajaksi tulee FC Jazzista syksyllä vapautettu Seth Ablade.

Lue lisää
Jari Pyykölä liittyy FC Jazzin valmennukseen

Jari Pyykölä liittyy FC Jazzin valmennukseen

Edellisen kerran Poriin lähes 25-vuotta sitten saapunut vaatimaton valmentaja kyseli FC Jazzin silloiselta organisaatiolta, olisiko hänelle mahdollisesti valmennustöitä Porissa. Neuvottelujen jälkeen FC Jazz kiinnitti Pyykölän ja vuonna 1996 Porissa juhlittiin seuran toista Suomen mestaruutta kauden viimeisen pelin jälkeen Pietarsaaressa.

Lue lisää