Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Suomen naiset taipuivat Sveitsille Puolassa

 

Suomen naiset taipuivat Sveitsille Puolassa


Suomen naisten salibandymaajoukkue koki Puolan-turnauksen toisessa ottelussaan tappion kun Sveitsi oli parempi maalein 6-4 (2-3, 1-1, 3-0). Suomen loistava alku suli virheisiin, joiden myötä ote siirtyi vastustajalle.

Päiväpelissä Puolan lyönyt Suomi sai peliin parhaan mahdollisen alun kun Elina Kujala, Hanna-Mari Uimonen ja Katri Luomaniemi latoivat alle 17 minuutissa taululle kolmen maalin johdon. Minuutti Luomaniemen osuman jälkeen peli oli kuitenkin enää 3-2 Sveitsin kahden salamamaalin jälkeen.
Vielä toisessa erässä Ella Alanko iski Suomen 4-2-johtoon, mutta siihen suomalaisten maalinteko tyssäsi. Sveitsi kavensi vielä ennen toista taukoa, ja päätöserän puolivälissä se iski runsaassa kahdessa minuutissa kahdesti kirien ensi kertaa edelle. Loppunumerot Sveitsi vieritti Suomen tyhjään verkkoon.

- Ensimmäinen erä oli meiltä loistavaa pallollista peliä ja oltiin sillä tasolla, jolla voitetaan isoja asioita, Suomen päävalmentaja Karo Kuussaari kertoi.
- Pikkuhiljaa oma peli kuitenkin romahti ja vastustajan maalit tulivat todella rankoista yksilötason virheistä. Kaiken kaikkiaan Sveitsi oli ottelussa meitä energisempi ja tuoreemman oloinen joukkue.

Lauantaina Suomi kohtaa aamupäivällä Saksan ja illalla Tshekin.

Salibandyliiton tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle


2011-2012 Naisten maajoukkue

Pelaajat kaudella 2011-2012

Ottelut kaudella 2011-2012

Maajoukkueen tiedot



Kaksi uutta pelaajaa Karhuihin

Kaksi uutta pelaajaa Karhuihin

Henri Aallonen ja Elmo Limma siirtyvät Karhuihin kaudeksi 2025–2026.

Lue lisää
Karhujen Vertti Rautavan kausi pakettiin

Karhujen Vertti Rautavan kausi pakettiin

Karhujen puolustaja Vertti Rautavan kausi päättyi ennen aikojaan polvivammaan. Lappeenrannassa tullut vamma vaatii leikkausta ja se pitää Rautavan pois kaukalosta tämän kauden osalta.

Lue lisää
Henry Stenfors Karhujen paitaan

Henry Stenfors Karhujen paitaan

Porilaisjoukkue vahvistaa puolustustaan, kun seuran oma kasvatti Henry Stenfors palaa Saksasta joukkueen riveihin. Stenforsin sopimus kattaa loppukauden lisäksi myös ensi kauden.

Lue lisää
Voittoputkessa seilaava M-Team lauantaina Poriin

Voittoputkessa seilaava M-Team lauantaina Poriin

Karhujen ottelut jatkuvat Inssi-divarissa lauantaina kotiottelun merkeissä. Vastaansa porilaisryhmä saa sarjakakkosena majailevan M-Teamin. Ottelu KUMEKO Areenalla alkaa kello 15.

Lue lisää
Karhujen hyökkäykseen vahvistusta

Karhujen hyökkäykseen vahvistusta

Inssi-divarissa pelaava Karhut on tehnyt toistaiseksi voimassa olevan lainasopimuksen Jyväskylän Happeeta edustaneen Julius Tuomisen kanssa. Keskushyökkääjänä pelaava 23-vuotias Tuominen on pelannut Karhuissa viimeksi kaudella 2021-22.

Lue lisää
Divarin lokakuun kuukauden pelaajat ovat Eero Vanhatalo ja Saana Lenkkeri

Divarin lokakuun kuukauden pelaajat ovat Eero Vanhatalo ja Saana Lenkkeri

Lokakuun kuukauden pelaajiksi on valittu Inssi-Divarissa Karhujen Eero Vanhatalo ja naisten Divarissa SBS Wirmon Saana Lenkkeri.

Lue lisää