Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Inter menetti voiton loppuhetkillä

 

Inter menetti voiton loppuhetkillä


FC Inter näytti olevan jo matkalla voittoon vierailleesta FC Hongasta johdettuaan reilun puolen tunnin pelin jälkeen 2-0, mutta Honka nousi toisella puoliajalla tasoihin kahdella hiukan onnekkaalla osumalla.

Honka aloitti ottelun pirteästi, mutta kotijoukkue aloitti kuitenkin maalinteon. Takana oli kymmenen minuuttia, kun Inter iski terävästi. Frank Jonke pudotti Timo Furuholmille, joka päätti pienen kuivan kautensa laukomalla pallon komeasti ohi Tuomas Peltosen.

Molemmilla joukkueilla oli tämän jälkeen paikkansa, mutta Furuholm oli se, joka seuraavaksikin onnistui. Pelikello oli tikittänyt hiukan yli puolen tunnin, kun Mika Ojala teki esityön, Furuholm murtautui komeasti Hongan puolustuksen läpi ja laukoi pallon ylänurkkaan. Furuholm oli lähellä hattutemppuakin vielä ennen taukoa, mutta Tuomas Peltonen Hongan maalilla oli hereillä ja tauolle mentiin lukemissa 2-0.

Peli sähköistyi heti toisen puoliajan alussa. Tauon jälkeen ehti kulua vain pari minuuttia, kun Honka kavensi. Tomi Petrescu laukoi suoraan poikittaissyötöstä ja pienen kimmokkeen Inter-puolustuksesta ottanut pallo painui ohi voimattoman Magnus Bahnen.

Honka haki tasoitusta ja tämä avasi myös Interille paikkoja, mutta maalit olivat kiven alla. Paras paikka osui Interin Joni Kaukolle vartti ennen päätösvihellystä. Ojala vapautti hänet nokikkain Peltosen kanssa, mutta Honka-vahti torjui Kaukon laukauksen jaloillaan tolppaa hipoen ohi maalin.

Oma paikkansa oli myös Hongan Jussi Vasaralla. Hänen läpiajonsa torjui kuitenkin erinomaisesti Inter-vahti Bahne.

Hongan loppukiri näytti jo jäävän suutariksi, kun 89. minuutilla pallo osui Tero Mäntylän käteen hiukan rangaistusalueen ulkopuolella. Ilari Äijälä laukoi vapaapotkun matalana, pallo muutti suuntaan Severi Paajasen jaloista ja jätti Bahnen vaille mahdollisuuksia: 2-2, joka jäi myös ottelun lopputulokseksi. Tasapeli piti Interin sarjataulukossa toisella sijalla.

Interin tiedotteesta / UrheiluTurku


Takaisin edelliselle sivulle


FC Inter ry - logo

FC Inter - 2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011

Ottelut kaudella 2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


Magnus Bahne

15.3.1979 Kaarina
Tiedot

Timo Furuholm

11.10.1987 Pori
Tiedot

Joni Kauko

12.7.1990
Tiedot


FC Jazzin maalivahtiosasto täytetty

FC Jazzin maalivahtiosasto täytetty

Maalivahtivalmentaja Vili-Verneri Virtanen ja päävalmentaja Tero Suonperä pääsevät hyvillä mielin joulun viettoon, kun FC Jazzin maalivahtiosasto täydentyy kahdella maalivahdilla.

Lue lisää
Ville Ulanen on FC Jazzin uusi päävalmentaja

Ville Ulanen on FC Jazzin uusi päävalmentaja

FC Jazz heitti verkot vesille ja naarasi Ville Ulasen uudeksi päävalmentajaksi.

Lue lisää
Juuso Rantala jatkaa MuSan riveissä

Juuso Rantala jatkaa MuSan riveissä

Juuso Rantala on sopinut vuoden jatkosopimuksen Musan Salaman kanssa.

Lue lisää
Jussi Välilä johtaa MuSan linjaa myös ensi vuonna

Jussi Välilä johtaa MuSan linjaa myös ensi vuonna

Jussi Välilä jatkaa MuSassa kauden 2021 kestävällä sopimuksella.

Lue lisää
MuSan taustaryhmä kasassa - Seth Ablade avustavaksi valmentajaksi

MuSan taustaryhmä kasassa - Seth Ablade avustavaksi valmentajaksi

Syksyllä uuden sopimuksen Musan Salaman päävalmentajaksi kirjoittanut Ville Ulanen on saanut tuekseen nyt täyden taustaryhmän. Joukkueen toiseksi valmentajaksi tulee FC Jazzista syksyllä vapautettu Seth Ablade.

Lue lisää
Jari Pyykölä liittyy FC Jazzin valmennukseen

Jari Pyykölä liittyy FC Jazzin valmennukseen

Edellisen kerran Poriin lähes 25-vuotta sitten saapunut vaatimaton valmentaja kyseli FC Jazzin silloiselta organisaatiolta, olisiko hänelle mahdollisesti valmennustöitä Porissa. Neuvottelujen jälkeen FC Jazz kiinnitti Pyykölän ja vuonna 1996 Porissa juhlittiin seuran toista Suomen mestaruutta kauden viimeisen pelin jälkeen Pietarsaaressa.

Lue lisää