Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Kirvelevä tappio porilaisille

 

Kirvelevä tappio porilaisille


M-Team lähti kauden toiseen kotiotteluun hakemaan ensimmäistä voittoa, mutta joutui lopulta nöyrtymään kauden avausvoittonsa ottaneelle FBT Porille maalein 6-7. Lähes koko ottelun takaa-ajajana ollut porilaisnippu pääsi johtoasemaan vasta aivan ottelun lopulla ja kesti M-Teamin viime minuuttien rynnistyksen.

M-TEAM – FBT Pori 6-7 (2-1, 2-3, 2-3)

Molempien joukkueiden kauden avauspisteiden metsästys lähti liikkeelle kotijoukkueen ottaessa, ensimmäistä kertaa tällä kaudella, pallollisen hallinnan. Avausmaali nähtiin viiden minuutin kohdalla kun Eero Puranen tuikkasi taitavasti ilmasta Matias Heinon mainion pystysyötön ohi vastaan tulleen porilaisvahdin. Maali oli M-Teamin seurahistorian ensimmäinen kotimaali ja Purasen kauden avausosuma. Neljä minuuttia myöhemmin Lauri Huusko naulasi lukemat kahteen nollaan parhaalta maalintekosektorilta oivaltavan kulmalyönti kuvion päätteeksi. Ajassa 12.08 vieraat kavensivat ylivoimalla kun M-Teamin liian innokas alivoimahyökkäys katkaistiin keskialueella. Ensimmäinen erä oli molempien joukkueiden osalta innokasta ja yritteliästä peliä, jossa nähtiin ajoittain hienojakin kuvioita, kovan koheltamisen seassa. Tauolle mentiin tilanteessa 2-1.

Toisessa erässä tempo laski ja peli muuttui sekavaksi. M-Team piti enemmän palloa ja rakensi hyökkäyksiä rauhallisemmin. FBT Pori luotti enemmän pitkiin syöttöihin ja vastaiskuihin, millaisesta syntyikin 2-2 tasoitus Benjamin Lepolan hienolla kantilla ajassa 23.53. Jesse Tolvanen siirsi M-Teamin uudestaan johtoon vajaa minuutti myöhemmin komealla yksilösuorituksella. FBT Pori tuli neljä minuuttia myöhemmin tasoihin ylivoiman loppu hetkillä kun komeita torjuntoja esittänyt M-Team maalivahti Paolo Keinänen ei enää mahtanut mitään nopean pallon kierrätyksen ja tarkan laukauksen edessä. M-Team siirtyi nopeasti uudelleen johtoon ottelun ehkä hienoimmalla maalilla, jossa koko viisikko sahasi hitaalla lähdöllä porilaisten puolustuksen auki, Puranen tunkeutui ahtaaseen väliin ja imi vastustajat itseensä, juoksupallo Huuskolle kulmaan, hyvä syöttö maalin eteen josta Sampo Laukkala sijoitti pallon puolityhjään maaliin, 4-3 ajassa 30.14. Erän lopulla Pori tuli tasoihin, jälleen vastahyökkäyksellä.

Kolme minuuttia kolmatta erää takana ja Puranen maalaa kantilla nopeasti annetusta vaparista, 5-4. Tämän jälkeen Pori tekee ensimmäistä kertaa kaksi maalia peräkkäin ja siirtyy 5-6 johtoon kun M-Teamin molemmat päätöserän jäähyt kostautuivat. Minuutti Porin jälkimmäistä ylivoimamaalista M-Team tasoittaa, ykköskenttään siirretty Mikko Soini on terävänä maalin edessä ja näpäyttää ilmasta tilanteen 6-6 ajassa 56.49. Jatkoaika alkoi jo näyttää todennäköiseltä, mutta vierailijat olivat eri mieltä ja pari minuuttia ennen loppua Mikael Boelius lämää ottelun voittomaalin, 6-7. M-Team ottaa lopussa aikalisän ja maalivahdin pois, mutta kovin lähelle maalintekoa joukkue ei enää päässyt. Näin ensimmäisten sarjapisteiden metsästys siirtyy ensi viikonlopun Joensuun peliin.

Kotijoukkueen päävalmentaja Sami Kaarnamaa näki ottelun ratkaisuksi erikoistilannepelaamisen. FBT Pori onnistui ylivoimalla neljä kertaa viidestä yrityksestä, kun taas M-Team ei saanut neljällä ylivoimallaan mitään aikaiseksi. Kaarnamaan mielestä joukkueen ylivoimapeli oli liian staattista eikä pallo liikkunut tarpeeksi nopeasti. Sitä yritettiin tehostaa kokoonpano kokeiluilla, mutta punainen lanka ratkaisuissa tuntui puuttuvan.

Positiivisena seikkana Kaarnamaa löysi joukkueensa pelistä välähdykset paremmasta pallollisesta pelistä viidellä viittä vastaan. Peli-ilmeestä Kaarnamaa totesi, että teemana ollut ”keho ja mieli” toteutui vain 80 prosenttisesti, vaikka aina pitäisi olla täydet 100. Valmentaja oli kuitenkin tulevan suhteen luottavainen, kun jatko-ohjelma on mallia kolmet treenit ja peli, jolloin jää aikaa kehittää pelillisiä asioita.

M-Teamin tiedotteesta / UrheiluHelsinki


Takaisin edelliselle sivulle


Helsingin M-Team ry - logo

Helsingin M-Team - 2011-2012 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011-2012

Ottelut kaudella 2011-2012

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Kaksi uutta pelaajaa Karhuihin

Kaksi uutta pelaajaa Karhuihin

Henri Aallonen ja Elmo Limma siirtyvät Karhuihin kaudeksi 2025–2026.

Lue lisää
Karhujen Vertti Rautavan kausi pakettiin

Karhujen Vertti Rautavan kausi pakettiin

Karhujen puolustaja Vertti Rautavan kausi päättyi ennen aikojaan polvivammaan. Lappeenrannassa tullut vamma vaatii leikkausta ja se pitää Rautavan pois kaukalosta tämän kauden osalta.

Lue lisää
Henry Stenfors Karhujen paitaan

Henry Stenfors Karhujen paitaan

Porilaisjoukkue vahvistaa puolustustaan, kun seuran oma kasvatti Henry Stenfors palaa Saksasta joukkueen riveihin. Stenforsin sopimus kattaa loppukauden lisäksi myös ensi kauden.

Lue lisää
Voittoputkessa seilaava M-Team lauantaina Poriin

Voittoputkessa seilaava M-Team lauantaina Poriin

Karhujen ottelut jatkuvat Inssi-divarissa lauantaina kotiottelun merkeissä. Vastaansa porilaisryhmä saa sarjakakkosena majailevan M-Teamin. Ottelu KUMEKO Areenalla alkaa kello 15.

Lue lisää
Karhujen hyökkäykseen vahvistusta

Karhujen hyökkäykseen vahvistusta

Inssi-divarissa pelaava Karhut on tehnyt toistaiseksi voimassa olevan lainasopimuksen Jyväskylän Happeeta edustaneen Julius Tuomisen kanssa. Keskushyökkääjänä pelaava 23-vuotias Tuominen on pelannut Karhuissa viimeksi kaudella 2021-22.

Lue lisää
Divarin lokakuun kuukauden pelaajat ovat Eero Vanhatalo ja Saana Lenkkeri

Divarin lokakuun kuukauden pelaajat ovat Eero Vanhatalo ja Saana Lenkkeri

Lokakuun kuukauden pelaajiksi on valittu Inssi-Divarissa Karhujen Eero Vanhatalo ja naisten Divarissa SBS Wirmon Saana Lenkkeri.

Lue lisää