Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

MuSaFutsal vahvoilla joukkueilla tulevaan kauteen

 

MuSaFutsal vahvoilla joukkueilla tulevaan kauteen


MuSa aloittaa toisen kautensa Futsalin Ykkösessä. Viime talvi oli siis historian ensimmäinen toiseksi ylimmällä sarjatasolla ja sarjasopimus onnistuttin uusimaan. Vuoden kokeneempana joukkueen tavoite on tulevalle kaudelle asetettu sarjataulukon yläpäähän, jossa taistellaan liiganoususta. Kausi on tänä vuonna ennätyksellisen pitkä, sillä se alkaa lokakuun puolivälissä ja päättyy vasta maaliskuulla. Ohjelmassa on 22 ottelua, joista 11 pelataan kotona Urheilutalon matolla. Ensimmäinen kotiottelu on lauantaina 29.10. jolloin Urheilutalolla nähdään Satakunnan derby. Vieraaksi saapuu siis sarjanousija FC Rauma.
       
Viime kauden joukkue on lähes kokonaisuudessaan edelleen kasassa: vain J-P Tuomi ja Jukka Palenius ovat nyt Salaman vahvuudesta poissa. Tosin Joni Korhosen lainaa PoPaan jatkettiin, joten häntäkään ei tulla salama-nutussa näkemään. Uusina kasvoina MuSan kuvioita värittävät PoPasta tuleva Eero Salminen sekä PiTusta saapuva Juhani Pösö. Tällä hetkellä joukkueessa on try-outilla myös SoFossa viime kaudella pelannut Jani Lehtinen.

Naiset puolestaan pelaavat tällä kaudella ensimmäistä kertaa järjestettävässä naisten Futsal-Liigassa. Joukkueen voi sanoa olevan nimekäs, sillä mukaan on saatu monta kahtena edellisenä keväänä futsalin SM-mitalia juhlinutta pelaajaa. Menestystä lähdetään siis hakemaan nyt myös MuSan väreissä. Liiga pelataan neljässä lohkossa joko miniturnauksina tai yksittäisinä otteluina. MuSan lohkossa pelataan 5 miniturnausta. Kausi avataan Porissa isäinpäivänä sunnuntaina 13.11. Urheilutalolla.

Pelaajat:
Miehet:
mv:
Joni Kuusisto
Juho Pösö
Tommi Heinonen
Jussi Haapala

kenttä:
Niko Saarinen
Jussi Välilä
Tommi Järvinen
Toni Rajamäki
Juha Helander
Janne Schütt
Sami Kauppi
Juhani Pösö
Eero Salminen
Jere Vainionpää
Jani Lehtinen

Naiset:
mv:
Paula Myllyoja
Siiri Lilja

kenttä:
Sanni Välilä
Eeva-Liisa Laaksonen
Elina Setälä
Essi Huppunen
Jessica Kannosto
Niina Sirviö
Jonna Majamäki
Jenni Palenius
Katri Juhola
Katri Rajala
Tiina Rauhala
Anu Leppänen

MuSan tiedotteesta / UrheiluPori


Takaisin edelliselle sivulle


Musan Salama - logo

MuSa - 2011-2012 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011-2012

Ottelut kaudella 2011-2012

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Luotosen hattutemppu MuSan voiton takuu

Luotosen hattutemppu MuSan voiton takuu

Lauantain iltapelissä Ylöjärven ”postimerkillä” tilanteita syntyi paljon kumpaankin päähän.

Lue lisää
MuSan Martta Perälä nollasi vanhan seuransa

MuSan Martta Perälä nollasi vanhan seuransa

Ottelu alkoi vieraiden paineistaessa. Avauspaikan he loivat jo heti ensimmäisellä minuutilla.

Lue lisää
MuSan härkäviikko päättyi voitonjuhliin

MuSan härkäviikko päättyi voitonjuhliin

KaDy kaatui lauantaina Monnarilla lukemin 2–4 (0–1). Anni-Eliina Luotonen sankaritar hattutempullaan.

Lue lisää
MuSaFutsal palasi voittojen tielle

MuSaFutsal palasi voittojen tielle

Loppiaisena MuSaFutsal oli matkustanut Kaustisiin kohdatakseen paikallisen Pohjan-Veikot. Kaustisilta joukkue saalisti viime hetken maalilla 3-4 voiton.

Lue lisää
MuSan vuosi käynnistyi tappiolla

MuSan vuosi käynnistyi tappiolla

Helsingistä tuliaisina kauden ensimmäinen tappio varsinaisella peliajalla.

Lue lisää
MuSaFutsal murskaava vuoden viimeisessä kotiottelussa

MuSaFutsal murskaava vuoden viimeisessä kotiottelussa

Lauantaina MuSaFutsalin vieraaksi oli saapunut FC OPA Oulusta. Porilaiset eivät jättäneet mitään mahdollisuuksia vierailleen vaan murskasi vieraansa lukemin 9-0.

Lue lisää