Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Tiukan väännön jälkeen pisteet SalBalle

 

Tiukan väännön jälkeen pisteet SalBalle


Kauppiksella nähtiin tiukka ja ajoittain melko kuumaksikin käynyt salibandyn divariottelu SalBan ja kajaanilaisen Papasin välillä. Peli alkoi todella vauhdikkaasti, sillä vain vajaan viiden minuutin jälkeen kotijoukkue johti jo 3-1. Tuon jälkeen maaleja tehtiin erässä vuorotahtiin niin, että tauolle lähdettiin SalBan 5-3-johdossa. Nuo numerot todellakin mairittelevat kainuulaisia, sillä ajoittain he olivat täydellisesti isäntien vietävissä. SalBan huolimattomuus piti piti eron pienenä.
- Heti ottelun alku oli meille vaikea, vaikkakin pallo toki pomppi meille ajoittain, mutta kaveri pelasi sellaista salibandya, kuin me normaalisti ja me sitten menimme siihen mukaan. Kaiken lisäksi lähdimme ylihyökkäämään ja annoimme käsittämättömiä syöttöjä keskialueella, joista kaveri kuittasi maalit, sanaili päävalmentaja Juha Teikari.
Heti toisen erän alkuun SalBa iski kuudennen maalin, mikä samalla oli Tomi Lahden kolmas ottelussa. Tuon osuman jälkeen koirapaitojen peli sekosi totaalisesti ja kajaanilaisryhmä pääsi kaventamaan pelin maalin verran. Tuon maalin jälkeen vierailla oli vielä lisääkin maalipaikkoja, mutta erässä 13 kertaa torjunut Joni Kallioniemi oli jatkossa ohittamaton.
- Taisimme mennä paniikkiin, kun kaveri pääsi tekemään neljännen maalin, mietiskeli Tomi Lahti.
Kolmannen erän alkupuolisko olikin sitten melko täydellisesti vieraiden, sillä ensin Heikki Käsmä toi vieraat maalin päähän . Tuosta Käsmän maalista ehti kulua kuutisen minuuttia, kun juuri jäähyltä tullut Mika Kemppainen tasoitti pelin. Papas ei tosin saanut nauttia tasatilanteesta kauaa, sillä vain noin puolentoista minuutin jälkeen Antti Keskitalo iski raumalaiset uudelleen johtoon. Tuota maalia seurasi melkoinen juttutuokio, sillä katsomoon kuului selvä vihellys jo ennen maalia.
- Kaveri rikkoi maalin takana, mitä sitten lähdettiin viheltämään. Pallo kuitenkin siunaantui Antille (Keskitalo), joka sitten laittoi sen verkkoon ja tuomari sitten hyväksyi sen. Taitaa salibandyn säännöissä olla sellainen pykälä, että tuollaisessa tilanteessa katsotaan hyötynäkökohtaa, mietti Teikari.
SalBa siirtyi kahden maalin johtoon kuutisen minuuttia ennen loppua, kun Niko Kaerla tykitti ylivoimalla Joni Rokosan poikittaissyötön jälkeen vastustamattomasti ohi kajaanilaismaalivahti Aku Mähösen. Papas tuli vielä ajassa 55.51 maalin päähän Niko Kuuselan osumalla, mutta tuon jälkeen ottelussa ei maaleja enää nähty ja kaksi pistettä jäi Raumalle. SalBa jatkaa pelejään kotisalissa jo heti huomenna, kun sarjan tyvipään PSS Porvoosta saapuu mittaamaan raumalaisten asenteen.
- Nyt kunnon loppulämpö ja sitten valmistautumaan huomiseen, totesi Tomi Lahti lähitulevaisuudesta.

SalBan tiedotteesta / UrheiluRauma


Takaisin edelliselle sivulle


Rauman SalBa ry - logo

SalBa - 2011-2012 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011-2012

Ottelut kaudella 2011-2012

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Kaksi uutta pelaajaa Karhuihin

Kaksi uutta pelaajaa Karhuihin

Henri Aallonen ja Elmo Limma siirtyvät Karhuihin kaudeksi 2025–2026.

Lue lisää
Karhujen Vertti Rautavan kausi pakettiin

Karhujen Vertti Rautavan kausi pakettiin

Karhujen puolustaja Vertti Rautavan kausi päättyi ennen aikojaan polvivammaan. Lappeenrannassa tullut vamma vaatii leikkausta ja se pitää Rautavan pois kaukalosta tämän kauden osalta.

Lue lisää
Henry Stenfors Karhujen paitaan

Henry Stenfors Karhujen paitaan

Porilaisjoukkue vahvistaa puolustustaan, kun seuran oma kasvatti Henry Stenfors palaa Saksasta joukkueen riveihin. Stenforsin sopimus kattaa loppukauden lisäksi myös ensi kauden.

Lue lisää
Voittoputkessa seilaava M-Team lauantaina Poriin

Voittoputkessa seilaava M-Team lauantaina Poriin

Karhujen ottelut jatkuvat Inssi-divarissa lauantaina kotiottelun merkeissä. Vastaansa porilaisryhmä saa sarjakakkosena majailevan M-Teamin. Ottelu KUMEKO Areenalla alkaa kello 15.

Lue lisää
Karhujen hyökkäykseen vahvistusta

Karhujen hyökkäykseen vahvistusta

Inssi-divarissa pelaava Karhut on tehnyt toistaiseksi voimassa olevan lainasopimuksen Jyväskylän Happeeta edustaneen Julius Tuomisen kanssa. Keskushyökkääjänä pelaava 23-vuotias Tuominen on pelannut Karhuissa viimeksi kaudella 2021-22.

Lue lisää
Divarin lokakuun kuukauden pelaajat ovat Eero Vanhatalo ja Saana Lenkkeri

Divarin lokakuun kuukauden pelaajat ovat Eero Vanhatalo ja Saana Lenkkeri

Lokakuun kuukauden pelaajiksi on valittu Inssi-Divarissa Karhujen Eero Vanhatalo ja naisten Divarissa SBS Wirmon Saana Lenkkeri.

Lue lisää