Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Kirittäret etenee finaaliin, Pesäkarhut pronssiotteluun

Kirittäret etenee finaaliin, Pesäkarhut pronssiotteluun

 

Pesäkarhut lähti tiistai-illan neljänteen välieräkamppailuun pakkovoiton edessä. Kahdessa viime ottelussa ontuneen ulkopelin herättelemiseksi porilaisten pelinjohto oli kutsunut hätään vasta B-ikäisen lukkari Minttu Vettenrannan. Vettenrannan upeista otteista huolimatta, Kirittäret meni ottelussa menojaan.

Pesäkarhujen oli keksittävä lyhyellä varoitusajalla peliinsä jotain uutta ja yllättävää Jyväskylän selättämiseksi. Pitkään samalla kokoonpanolla pelannut porilaisjoukkue nosti alkukaudella kaksi peliä pelanneen lukkari MINTTU VETTENRANNAN lautasen äärelle kovaan paikkaan. Nuoren taiturin näpeissä ei kuitenkaan turhia poltellut haastavasta tilanteesta huolimatta. 

– En odottanut, että näin myöhäisessä vaiheessa kautta tulisi vielä pyyntö tulla pelaamaan Superiin. Olen ihan tyytyväinen omaan pelaamiseeni, mutta olisin halunnut antaa vielä enemmän joukkueelle. Pelaaminen näin kovapanoksisessa ottelussa toki jännitti, mutta muutoin mitään turhia paineita ei ollut, kertoi myös koko joukkueen parhaana palkittu Vettenranta ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa. 

Kirittäret pysäytti ottelussa tiiviillä ulkopelillään Pesäkarhujen ykköskärjen täysin. Tätä kautta porilaisten oli todella vaikeaa saada luotua tilanteita, josta olisi vielä mahdollista saada eteijä kotiin asti. Jyväskylän pelinjohtaja NALLE VILJANEN oli syystäkin tyytyväinen suojattiensa suoritukseen, 

– Ensimmäisen tappion jälkeen ei olisi ollut yhdenkään joukkueen helppoa tulla tappioasemassa Poriin ison yleisön eteen pelaamaan, mutta olen todella ylpeä, että joukkue hoiti tärkeän voiton silloin. Ulkopelillisesti tämä neljäs ottelu oli kauden paras pelimme. En tiedä milloin viimeksi Lindström ja Toiviainen ovat pelanneet noin huonoilla kärkilyöntiprosenteilla, jo se kertoo meidän vahvoista ulkopeliotteistamme. Mielestäni olimme selkeästi parempi joukkue tässä sarjassa. 

Myös Pesäkarhujen pelinjohtaja SAMI ÖSTERLUND myönsi, että Kirittäret meni välieräsarjassa menojaan. Kirittärien ulkopelin toimiessa, Pesäkarhujen räpylä ei tuntunut aina kestävän tiukoissa paikoissa. 

– Harmittaa paljon, koska emme pystyneet oikeastaan edes haastamaan Jyväskylää tämän sarjan aikana. Emme saaneet ulkopelissämme heidän kärkeään kiinni ja teimme paljon pieniä virheitä läpi koko sarjan. Olimme yhdessä huonoja tässä sarjassa pelinjohtoa myöten, harmitteli Österlund lehdistötilaisuudessa.

Pesäkarhujen tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle




Lämsä, Pirskanen ja Nygård Pesäkarhuihin

Lämsä, Pirskanen ja Nygård Pesäkarhuihin

Pesäkarhujen joukkueeseen saadaan ensi kaudella neljä loistavaa pelaajaa Oulusta, kun Emilia ja Annika Linnan lisäksi sopimuksen allekirjoittivat Eveliina Lämsä sekä Johanna Pirskanen.

Lue lisää
Henna Suominen Pesäkarhuihin, mestaruusjoukkueesta tukku jatkajia

Henna Suominen Pesäkarhuihin, mestaruusjoukkueesta tukku jatkajia

Ensi kauden ensimmäiset pelaajajulkistukset pitävät sisällään niin tuttuja pelureita, kuin uusia kasvojakin.

Lue lisää
Tammi Cup 2021 on peruttu

Tammi Cup 2021 on peruttu

Vallitsevan koronatilanteen ollessa epävarma, tapahtuman järjestäminen vastuullisesti ei ole mahdollista.

Lue lisää
Rosvallille jatkosopimus, Nurmi Pesäkarhuihin kaudelle 2021

Rosvallille jatkosopimus, Nurmi Pesäkarhuihin kaudelle 2021

Pesäkarhut julkaisi tiistaina 10. marraskuuta järjestämässään tiedotustilaisuudessa toistaiseksi viimeiset pelaajasopimuksensa kaudelle 2021. Sopimukset olivat Kaisa-Maija Rosvallin vuoden mittainen jatkosopimus ja Mynämäeltä Poriin siirtyvän Henna Nurmen 1+1 -mittainen sopimus.

Lue lisää
Vuoden 2019 naispesäpalloilija ja kauden 2020 lyöjäkuningatar jatkavat Pesäkarhuissa

Vuoden 2019 naispesäpalloilija ja kauden 2020 lyöjäkuningatar jatkavat Pesäkarhuissa

Pesäkarhut julkaisi tiistaina 3. marraskuuta kaksi sopimusta kaudelle 2021. Vuoden 2019 naispesäpalloilija Emilia Itävalo sekä kesän 2020 lyöjäkuningatar Susanna Puisto tekivät molemmat vuoden mittaiset jatkosopimukset porilaisseuran kanssa.

Lue lisää
Toppari Lapualta Poriin, Arbeliukselle jatkosopimus

Toppari Lapualta Poriin, Arbeliukselle jatkosopimus

Pesäkarhut julkaisi keskiviikkona 28. lokakuuta kaksi uutta pelaajasopimusta kaudelle 2021. Toinen sopimuksista oli Pinja Arbeliuksen 1+1-muotoinen jatkosopimus ja toinen uutena pelaajana Pesäkarhuihin liittyvän Eveliina Topparin 1-vuotinen sopimus.

Lue lisää