Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Bears kärsi tappion kotiavauksessaan

 
Bears kärsi tappion kotiavauksessaan

Bears ja Kuopion Steelers ottivat yhteen divarin avauskierroksella Herralahden kentällä. Sää suosi ottelua ja yleisökin löysi tiensä paikalle kohtuullisesti, kun n. 250 henkeä seurasi taisteluparin kohtaamista.

Viime kaudella Bears pöllytti savolaisia kahdesti, ja varsinkin kauden viimeisessä kohtaamisessa Bears pystyi höykyttämään varsin junnuvoittoista porukkaa lähes miten tahtoi. Tällä kertaa oli kuitenkin toinen ääni kellossa. Rivinsä upeasti viime kaudesta kasanneet kuopiolaiset olivat varsin kompakti paketti kovuutta ja urheilullisuutta. Täysin eri joukkue.

Steelers sai ottelussa hyvän alun, Bearsin avauksen ollessa hieman nihkeämpi. Steelers siirtyi pääosin juosten etenemällä, hieman myös Bearsin rangaistusten siloittamalla tiellä, 0-13 johtoon. Toisen neljänneksen puolella Bearsin hyökkäys alkoi saada juonesta kiinni ja puolustuskin alkoi murahdella lupaavasti. Bears sai kavennettua ottelun puoliaikatulokseksi 6-13. Bears eteni pääasiassa QB Jimmie Russelin juoksuilla, mutta myös keskushyökkääjä Markus Kivero ja laitahyökkääjät Tony Sandhu ja Ville Penttilä olivat hyvin kartalla.

Myös toisen puoliajan alussa Bears oli hieman niskan päällä kaventaen ottelun lupaavan tuntuisesti lukemiin 12-13. Tämän jälkeen Steelers löysi hyökkäykseensä vielä yhden lisävaihteen ja  eteni näyttävillä juoksupeleillä Karhurintaman yli, ohi ja välillä takapuolelle. Lopussa Bears sai vielä kavennettua ottelun 32-41 lukemiin, mutta todellinen takaa-ajo ei oikein päässyt alkamaankaan.

Steelers oli selvästi päättänyt kääntää viime kauden tappiot voitoksi ja hyvällä asenteella ja pelillä ansaitsivat sarjapisteet. Kovimmat pelimiehet savolaisryhmästä löytyivät keskushyökkääjä osastolta, jossa Petri Törrönen, AP Kuivalainen ja jenkkihirmu Michael Berg olivat vaikeita pideltäviä kauden aluksi. Laitahyökkäjät napsivat myös ajoittain muutaman hyvän kopin. Paljon voi myös laskea QB Mikko Soinisen hyvien esitysten, erityisesti vahvan juoksun ansioksi. Jäipä oma FB Petri Pellinenkin kerran Soinisen voiman lannistamaksi. Pääasiasssa puolustuksessa esiintynyt Berg oli ajoittain vaikea pideltävä hyökkäyksen linjalle, myös Atte Penttisen vauhdikas peli teki vaikutuksen. Steelersin takakenttä vaikutti selvästi viime vuotista tiukemmalta.

Bearsilla oli ongelmia puolustuksen tasaisuuden kanssa. Ajoittain peli toimi - ajoittain ei ja Steelers hyödynsi tehokkaasti virheet. Bearsin hyökkäyksen ehdoton ykkönen oli liukas lätkä Jimmie Russell, jonka vauhti oli ajoittain huikaiseva. Heitot löysivät perille muutaman kerran, mutta luvattoman usein pallo lipesi laitahyökkääjien hyppysistä. Myös Markus Kivero taisteli jälleen kivusta huolimatta karhun lailla. Hyökkäyksen esitys oli toki ensimmäisessä pelissä vähän keskeneräinen, mutta 32 pistettä tämän vuoden Steelersiä vastaan on kuitenkin hyvä suoritus, tällä kertaa se ei kuitenkaan riittänyt.

Viikon kuluttua sunnuntaina Bears matkustaa Kouvolaan Indiansin vieraaksi. Silloin saataneen matkaan ainakin kaksikko Matias Niekka - Xavier Andre. Myös lupaava RB Osku Pekonen avannee tällöin kautensa.

Pori Bearsin tiedotteesta / UrheiluPori.com


Takaisin edelliselle sivulle


Pori Bears - logo

Bears - 2008 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2008

Ottelut kaudella 2008

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


Jimmie W.Russel

Jimmie W. Russel

4.6.1985
Tiedot


Noronen jatkaa SAJL:n johdossa

Noronen jatkaa SAJL:n johdossa

Suomen amerikkalaisen jalkapallon liiton liittokokous valitsi yksimielisesti puheenjohtaja Roope Norosen jatkamaan tehtävässään seuraavaksi kahdeksi vuodeksi.

Lue lisää
Vaahteraliiga Nelonen Prolla myös ensi kaudella

Vaahteraliiga Nelonen Prolla myös ensi kaudella

Amerikkalaisen jalkapallon kotimainen pääsarja Vaahteraliiga näkyy Nelonen Prolla myös kaudella 2015.

Lue lisää
URHOtv mukana jokaisella Vaahteraliigakierroksella

URHOtv mukana jokaisella Vaahteraliigakierroksella

Amerikkalaisen jalkapallon Vaahteraliiga näkyy URHOtv:llä myös tulevalla kaudella.

Lue lisää
Bears lähtee tavoittelemaan jälleen paikkaa Spagettimaljaan

Bears lähtee tavoittelemaan jälleen paikkaa Spagettimaljaan

Bears lähtee pelaamaan paikasta 1.divisioonan loppuottelussa Spagettimaljassa jälleen kaudella 2012.

Lue lisää

Vaahteraliiga palaa tauolta viime kauden finalistien komennossa

Amerikkalaisen jalkapallon Vaahteraliiga palaa viikonloppuna juhannustauolta.

Lue lisää
Bears selvään voittoon jättiläisistä

Bears selvään voittoon jättiläisistä

Pori Bears voitti launtaina 9.6. vastustajansa Helsingistä selvin lukemin ja mätti ottelussa lähes 700 hyökkäysjaardia.

Lue lisää